Anssi, Anselmi
Koska Kiinassa on harjoitettu yhden lapsen politiikkaa, kaikilla rouva Wangin lapsilla ei ole hukouta, asuinpaikkaoikeutta. Ilman sitä lapset eivät voi ostaa edes junalippua. Maassa on 25 miljoonaa kiinalaista, joita ei ole olemassa.
Teini-iän maailmanparannusnaivismia seuraa monilla aikuisiän maailmantuska. Sitä voi helpottaa tekemällä jotakin konkreettista, kirjoittaa kolumnissaan Kaisa Viljanen.
Muut tietovuodon esiin nostamat ihmiset kiusaantuivat ja pahoittelivat, mutta entinen F1-kuljettaja on ollut nöyrä vain uransa alkuaikana.
Kysy mitä vain – Torsti ja hänen tikkaremminsä tarjoavat vastauksen. Jos vastaus ei tyydytä, lähetä oma ehdotuksesi.
Aistien sekoittuminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi numerot, sävelet tai viikonpäivät voi nähdä väreinä. Tommi Uschanovin synestesia liittyy erityisesti Gibson 345-ES -sähkökitaran ominaissointiin.
Ohjaaja Aku Louhimies on tehnyt valintansa uuden Tuntemattoman sotilaan näyttelijöistä.
Kokeile HS:n testillä, tunnetko hahmot sitaattien perusteella.
Kohta alkaa kuulua valitus: Miksi taas uusi Tuntematon sotilas?
Ilkka Malmberg bongasi eläimiä Väinö Linnan romaaniklassikosta ja löysi 9 helppoa, 13 hankalaa ja 11 vaikeaa tapausta. Ja viisi kyseenalaista.
Haastatteluissa pyritään yleensä kaivamaan poliitikon kuoren alta ihminen. Nyt pyritään löytämään kokoomuksen puheenjohtajaksi ehkä pyrkivästä Hjallis Harkimosta poliitikko.
Kolmannen Tuntematon sotilas -elokuvan kuvaukset alkavat pian. Kuka on uusi Koskela, entä Hietanen?
Luen Venäjällä ilmestyvää The New Times -lehteä samaistuakseni lukeneistoon, mutta en tiedä lehden taustoista oikeastaan yhtään mitään, kirjoittaa Moskovan-kirjeenvaihtaja Pekka Hakala.
Arvoisat fanit, tässä se on: ehdotus Leijonien uudeksi pelipaidaksi. Leijonakuvion kanssa on nykyään oltava varovainen, sillä se jakaa kansaa.
Panama oli kanava ja kauppapaikka. Nyt se tunnetaan veronkierron keskuksena. Varttuminen Yhdysvaltain varjossa teki Panamasta merkillisen maan, kirjoittaa Kari Huhta.
Keskellä Mumbain terroristihyökkäystä, marraskuussa 2008, syntyi tyttövauva. Kaksi vuotta myöhemmin HS etsi hänet slummista. Viisi vuotta myöhemmin, helmikuussa 2016, oli aika etsiä Goli uudestaan.
Puolueessa ei riidellä linjasta vaan puheenjohtajasta. Alexander Stubbin tilanne on tukala mutta ei toivoton, kirjoittaa analyysissään Marko Junkkari.
Kysy Siskolta etiikasta, tapakulttuurista ja elämän pulmatilanteista. Ellei vastaus tyydytä, voit ehdottaa parempaa.
Professorit tutkivat Suomen Akatemian 400 miljoonan euron rahoitusta kymmenen vuoden ajalta, eikä tulos ole mairitteleva. Näin Akatemia vastaa viiltävään kritiikkiin.
Miesnutturan suosio on alkanut hiipua maailmalla. Olisiko syytä kuopata se myös Suomessa?
Viime syksynä Stadikalla sahattiin. Keväällä varastosta löytyi huonokuntoista puutavaraa. Auta tumpeloa toimittajaa tekemään siitä jotain hienoa.
Aistien sekoittuminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi numerot, sä...
Keskinkertainen äiti Elohiiri Naisen kylkiluu
Viikon lopuksi Uschanov Lindgren
Torsti tietää Usko siskoa Diggiloo diggilei
Kysy mitä vain – Torsti ja hänen tikkaremminsä tarjoavat vastauksen.
Viikon lopuksi: Voisiko tiedemaailma siivota sotkunsa kuin aikuiset?
Torsti tietää: Voinko liittyä kirkkoon ilman, että minut on kastettu tai konfirmoitu?
Usko Siskoa: Miksi rintaliivit ovat pääsääntöisesti takaa kiinnitettävät?