Toyota on tehnyt hybridien kehittelyssä pitkän työn, sillä sen Prius-malli täyttää ensi vuonna jo 20 vuotta.
Hybridien edelläkävijästä on nyt valmistunut neljäs painos, joka on Toyotan mukaan entistä taloudellisempi ja parempi ajettava.
Prius on yksi tämän kevään kiinnostavimmista ekoautouutuuksista. Uusia kilpailijoita ilmaantuu kuitenkin myyntiin jatkuvasti. Prius joutuu siten entistä tiukempaan puristukseen.
Mihin uuden hybridin rahkeet riittävät?
Pienenikö kulutus?
Priuksen virallinen EU-yhdistelmäkulutus on hämmästyttävän alhainen. Kulutusta mitataan nykyisin tavalla, joka antaa kaikille autoille todellista kulutusta matalammat lukemat. Mittaustapaa ollaankin uudistamassa.
Tämä korostuu etenkin Suomessa, jossa etäisyydet ja ovat pitkiä, ja autoilla ajetaan huomattavasti enemmän kuin monessa muussa Euroopan maassa.
Priuksen ongelma pitkillä matkoilla on, että puhtaan sähköajon osuus pienenee ja kulutus kasvaa kohti tavallisten polttomoottoriautojen lukemia.
Mihin kulutus sitten todellisuudessa asettuu?
Ajoimme Priuksella runsaan 400 kilometrin testirupeaman useamman päivän aikana. Testiajoon sisältyi kaupunki-, maantie- ja moottoritieajoa, ja keskinopeudeksi muodostui 65 kilometriä tunnissa.
Koko ajojakso ajettiin Eco-ajotilassa tavallista säästeliäisyyttä ja taloudellista ajotapaa tavoitellen. Autossa oli alla japanilaiset ensiasennuskesärenkaat, ja kelit olivat keväisen kuivat.
Olosuhteet olivat siis testiä ajatellen mainiot.
Virallisista lukemista jäätiin kauaksi, sillä keskikulutus oli 4,8 litraa sadalla kilometrillä. Se on peräti 1,5 litraa eli 45 prosenttia enemmän kuin luvattu.
Osittain syykin on helppo ymmärtää: sähköajon osuus jäi runsaaseen kymmeneen prosenttiin. Priuksen akun kapasiteetti on vain 1,31 kilowattituntia, joten pelkällä sähköllä ei pitkälle pääse.
Vakuuttaako ajettavuus?
Priuksen hybridijärjestelmän kokonaisteho on nyt 90 kilowattia eli 122 hevosvoimaa. Se riittää liikuttamaan autoa kohtalaisella ripeydellä, mutta omimmillaan Prius on kaupunki- tai taajama-ajossa.
Ohjaustuntuma on edelleen hieman etäinen, ja auto haistelee teiden ajouria hanakasti. Myös sivutuuli tarttuu siihen helposti.
Niinpä Priuksen etenemissuuntaa täytyy korjailla pitkillä suorilla jatkuvasti.
Priuksessa on ensimmäisenä Toyota-mallina uusi TNGA-alustarakenne, joka mahdollistaa esimerkiksi matalamman painopisteen ja suuremmat sisätilat.
Uudesta perusrakenteesta huolimatta auton omamassa on kokoon nähden isohko, noin 1,4 tonnia. Tavaratila on kasvanut selvästi, se on nyt 343-litrainen.
Koeajoauto oli kallein Premium-varustelutason yksilö, jonka hinta nousee yli 40 000 euroon.
Varusteluun sisältyvät muun muassa mukautuva tasanopeudensäädin, kätevä HUD-tuulilasinäyttö, peruutuskamera ja JBL Premium -audiojärjestelmä.
Tasanopeudensäädin toimii esimerkillisesti ja on erittäin suositeltava mukavuus- ja turvallisuusvaruste.
Audiojärjestelmän hyötyä syö auton rengasmelu, joka alkaa yli kahdeksankympin nopeuksissa olla rasittavan karkeaa ja korvia rasittavaa.
Priuksesta on loppuvuonna luvassa PHEV- eli pistokehybridiversio, joka on suuremman akkunsa ansiosta pätevämpi sähköajossa. Siinä myös kulutuslukemat painuvat alemmaksi.
Prius PHEV saattaakin olla perushybridiä parempi vaihtoehto ekoautoa etsivälle.
Kirjoita kommentti