Kristian
Mieti, minä vuodenaikana haluat harjoitella eniten äläkä tingi lenkeistä ja levosta. Kokosimme maratonharjoittelun tärkeimmät säännöt.
Vadelmakulfi sopii hyvin tulisten ja mausteisten ruokien jälkiruuaksi.
Maukkaan lohikeiton jujuna ovat liemeen aromia antavat ruisleipäviipaleet.
Juoksuvauhdin kehittämiseksi omaan treeniohjelmaan tarvitaan monipuolisuutta. Keräsimme vauhtiharjoitteluun vaihtoehtoja, jotka sopivat esimerkiksi puolimaratonille suuntaavalle.
Edmontonin Rexall Place-nimellä viimeiset vuodet tunnetussa vanhassa jäähallissa pelattiin viimeinen NHL-ottelu juhlallisin menoin. Juhla muistutti jokaista siitä, mikä jääkiekossa on tärkeintä. Tässä tunnelmia todella hienosta urheilutapahtumasta.
Mitä neuvoja voisin antaa lapsilleni, jos he joskus kysyvät minulta, miten työelämässä pärjää? Heidän työuransa alkaa todennäköisesti vuosien 2025-2030 paikkeilla. Digitaalinen murros on tuossa vaiheessa jo täysin arkipäivää. Iso osa ammateista on muuttunut moneen kertaan, uusia on syntynyt ja vanhoja tippunut pois.
Neljäkymmentäluvun opiskelijaelämässä on yllättävän paljon samaa kuin nykyisessä, vaikka pääsykokeen tuloksia ei enää tarvitsekaan lukea postikortilta.
Ajatus tonnikalasalaatilla täytetyistä avokadoista ei jättänyt rauhaan.
Jos omat pienokaiset ovat saaneet alkunsa pelkästä ajatuksesta, on osan vaikea muistaa, että toisen maailmassa lapsettomuus voi olla arkinen totuus, Maaret Kallio kirjoittaa blogissaan.
Siinä missä miesten hormonaalinen ympäristö on jatkuvasti suhteellisen tasainen, naisen hormonitasot vaihtelevat kuukauden aikana merkittävästikin. Tämä voi vaikuttaa myös treeniin.
Italian Romagnassa sijaitseva 6500 asukkaan Predappio on pikkukaupunki, jonka Benito Mussolini rakennutti näköisekseen. Predappio on fasisteille pyhiinvaelluskohde. Kunnanjohtaja Giorgio Frassineti haluaisi saada vastapainoksi asiallisen fasismimuseon.
Italian nykyisen päävalmentajan Antonio Conten nimitystä Chelsean päävalmentajaksi oli spekuloitu jo niin pitkään, ettei lopullinen nimitysuutinen enää yllättänyt ketään. Kuviona se on silti vähintääkin haastava – niin Italialle kuin Chelsealle.
Viestintävälineiden kautta tapahtunut tutustuminen sai Kalle Päätalon solmimaan hätiköidyn avioliiton. Lämpimät tunteet heräilivät muita naisia kohtaan, mutta olisiko Päätalo kuitenkin halunnut oikeasti viettää villiä sinkkuelämää?
Triathlonin aloittaminen ei vaadi hyvää pohjakuntoa, ja surkeakin uimari oppii vapaauinnin. Aloittelevan triathlonistin treenimäärä ei ole sen suurempi kuin juoksijallakaan. Valmentaja opastaa suositun lajin alkeet.
Kuinka monta kertaa viikossa kannattaa juosta? Juoksublogin vinkeistä löydät oman tavoitteesi mukaiset ohjeet.