-
Peking Pohjois-Korea on antanut eteläisen naapurinsa kansalaisille ohjeita siitä, kuinka heidän tulisi äänestää tänään pidettävissä vaaleissa, kertoo Pohjois-Koreaa seuraava NK News -uutissivusto. Eteläkorealaiset ovat parhaillaan vaaliuurnilla...
-
Etelä-Korea ilmoitti maanantaina kahdesta viime vuonna maahan saapuneesta pohjoiskorealaisesta loikkarista. Heistä huomionarvoisempi on upseeri, joka toimi Etelä-Korean-vastaiseen vakoiluun erikoistuneessa virastossa. ”Hän on kautta...
-
-
Pohjois-Korea väitti lauantaina testanneensa onnistuneesti mannertenvälisen, ballistisen ohjuksen laukaisun mahdollistavaa moottoria, kertoo uutistoimisto AFP. Laite mahdollistaisi maan mukaan ydiniskun tekemisen Yhdysvaltain maaperälle.
-
Etelä-Korean mukaan Pohjois-Korea on onnistunut rakentamaan keskimatkan ohjuksiin soveltuvan ydinkärjen. ”Uskomme, että he ovat saaneet pienennettyä ydinkärjen Rodong-ohjuksiin”, nimettömänä pysynyt eteläkorealainen turvallisuusviranomainen...
-
Ydin- ja ohjuskokeiden lisäksi Pohjois-Korea on aktivoitunut sotilaallisesti nyt myös sotilaslennokeilla, joiden tarkoituksena on mahdollisesti vakoilla Etelä-Koreaa. Etelä-Korean puolustusministeriön mukaan lennokit tullaan tuhoamaan...
-
Pohjois-Korea julkaisi lauantaina propagandavideon, jossa ydinase tuhoaa Washingtonin. Neliminuuttisella videolla käydään läpi Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden viileää historiaa ripeän musiikin tahdissa. Mukana on muun...
-
Maanantai
Suljettu Pohjois-Korea on houkutellut valokuvaajia, ohjaajia ja toimittajia nappaamaan edes joitain välähdyksiä ihmisten arjesta, jos siihen on vain siunaantunut tilaisuuksia. Kuuluisa venäläinen dokumentaristi Vitali Manski onnistui...
-
Pohjois-Korea teki kaksi ohjuskoetta perjantaina. Kokeet tehtiin vain päiviä sen jälkeen, kun maata johtava Kim Jong-un ilmoitti, että maa aikoo tehdä useita ydinkärki- ja ohjuskokeita. Perjantaina ammutut olivat ballistisia keskimatkan ohjuksia.