Venäjän sotilaslentokoneet ovat uhitelleet tällä viikolla useita kertoja amerikkalaista sota-alusta USS Donald Cookia Itämerellä, kertoivat Yhdysvaltojen puolustuslähteet keskiviikkona uutistoimistojen mukaan.
Nimettömänä pysyneet lähteet kertoivat, että tiistaina venäläinen Suhoi 24 -rynnäkkökone lensi vain kymmenen metriä amerikkalaisen ohjusristeilijän yläpuolella.
”Tämä on aggressiivisinta, mitä olemme pitkään aikaan nähneet”, totesi nimettömänä esiintynyt amerikkalaisviranomainen. Valkoinen talo totesi keskiviikkona, että se on ”huolestunut” venäläiskoneiden käytöksestä.
Läntinen sotilasliitto Nato on lisäämässä sotakoneistoaan Itä-Euroopassa, erityisesti Baltiassa ja Puolassa. Venäjä on jo pitkään osoittanut raivoaan siitä, että Nato on ulottanut vaikutusaluettaan Venäjän rajoille. Naton ja Venäjän välit ovat jäätyivät vuonna 2014, kun Venäjä valloitti Ukrainalta Krimin niemimaan ja alkoi tukea Itä-Ukrainan venäjämielisiä kapinallisia.
”Emme voi käsitellä tätä minään muuna kuin provokaationa, taas yhtenä esimerkkinä [Venäjän] aggressiivisista tavoitteista Natoa, Yhdysvaltoja ja Puolaa kohtaan”, sanoi Puolan puolustusministeri Antoni Macierewicz radiokanava RMF:lle.
Venäläismediassa tapaus ei ole saanut torstaina suurta näkyvyyttä. Uutisesta on kerrottu amerikkalaislähteitä siteeraten.
Artikkeliin liittyvät
-
- Itämeren alueesta on tullut Venäjän ja Nato-maiden sotaharjoitusten keskuspaikka 4.3.2016
- Lännen Media: Baltian suojaksi jopa 9 000 amerikkalaista sotilasta 8.4.2016
- Baltian maiden toive toteutuu: Yhdysvalloilta lisää sotilasvoimaa Eurooppaan – ”USA on siirtämässä sotilaallista painopistettään” 31.3.2016
USS Donald Cook oli lähtenyt Puolan Gdanskista maanantaina, ja sillä oli kyydissään puolalainen helikopteri, kertoi uutistoimisto Reuters.
Tapahtumat alkoivat kehkeytyä vielä samana päivänä, kun USS Donald Cook oli noin 70 merimailin päässä Venäjälle kuuluvasta Kaliningradista kansainvälisillä vesillä. Tuolloin kaksi venäläistä Su-24-konetta lensi amerikkalaisten mukaan kaksikymmentä kertaa amerikkalaisaluksen ohitse vain muutaman kymmenen metrin korkeudella. Tiistaina Su-24-koneet ohittivat USS Donald Cookin yksitoista kertaa – mutta vielä lähempää.
Tiistaina myös venäläinen Ka-27-helikopteri kävi kuvaamassa yhdysvaltalaisalusta kiertelemällä sen ympäri useita kertoja. Tämän jälkeen Su-24 teki ylilennon amerikkalaisaluksen yltä niin matalalla, että ”se teki mereen aaltoja”, kertoi AFP. Venäläiskoneissa ei ollut yhdysvaltalaisten mukaan ”näkyvissä aseita”.
”Miehistö koetti saada radioyhteyden heihin [venäläisiin lentäjiin], mutta he eivät vastanneet”, yhdysvaltalainen sotilaslähde kertoi Reutersille.
Venäjän puolustusministeriön tiedottaja Igor Konašenkov antoi torstaina ministeriön Facenook-sivuilla lausunnon, että Venäjän Su-24-rynnäkkökoneet suorittivat harjoituslentoja alueella ja ”havaittuaan aluksen kääntyivät poispäin kaikkia turvallisuustoimenpiteet suorittaen”.
”Totta puhuen emme ymmärrä moista hapanta reaktiota yhdysvaltalaisilta kollegoiltamme”, Konasekov kirjoitti.
Hänen mukaansa periaate, joka oikeuttaa yhdysvaltalaisaluksen kulkea vapaasti kansainvälisillä merialueilla, oikeuttaa venäläiskoneet lentää kansainvälisessä ilmatilassa vapaasti.
Yhdysvallat ja Neuvostoliitto allekirjoittivat keskellä kylmää sotaa, vuonna 1972, kahdenvälisen sopimuksen, joka pyrki estämään maiden armeijoiden väliset vaaratilanteet merialueilla. Sopimuksessa kiellettiin juuri nyt nähdyn kaltaiset simuloidut hyökkäykset lentokoneita tai laivoja vastaan, lentomanööverien tekeminen laivojen yläpuolella tai vaaraa aiheuttavien esineiden pudottamisen niiden lähelle.
Sopimus on voimassa edelleen.
”USS Donald Cook on osa Yhdysvaltojen ohjuspuolustusjärjestelmää. Kun tällainen alus liikkuu lähellä Venäjän aluevesiä, silloin Venäjää kiinnostaa ja se haluaa käydä näyttäytymässä. Venäjä tekee selväksi, ettei se erityisesti pidä siitä, että tällainen alus liikkuu lähistöllä”, sanoo kapteeni Juha Kukkola Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Nato ja Venäjä ovat pitkään kiistelleet Nato-maiden ohjuspuolustusjärjestelmästä, jonka sotilasliitto aikoo laajentaa Puolaan vuonna 2018. Venäjä vastustaa aietta jyrkästi, ja katsoo Nato-järjestelmän sotivan Venäjän puolustuksellisia tavoitteita vastaan.
Kukkola muistuttaa, etteivät alkuviikon kaltaiset tapahtumat ole olleet erityisen poikkeuksellisia Venäjän ja Naton välillä kahden viime vuoden aikana. Krimin valloituksen jälkeen ja Itä-Ukrainan sodan alettua vastaavia uhitteluja on nähty erityisesti Mustallamerellä.
Aiheuttivatko venäläishävittäjät todellisen vaaratilanteen, kuten Yhdysvallat väittää?
Kapteeni Kukkola sanoo, että tilanteen riskiin liittyy monta tekijää. Yksi on poliittinen tilanne maiden välillä, sillä yhdysvaltalaisella sota-aluksella johto tekee päätöksiä tuollaisessa tilanteessa ”poliittisesta tilanteesta käsin”.
”Toisaalta riskin tasoon vaikuttaa myös se, että sekä venäläisten lentokoneen että erityisesti yhdysvaltalaisten aluksen miehistössä on kyse kovista ammattilaisista”, Kukkola sanoo.
Ammattimaisuus vähentää väärien tulkintojen ja kohtalokkaiden paniikkiratkaisujen riskiä. Ammattilainen osaa lukea monista yksityiskohdista, mitä vastapuoli on tekemässä. Venäjä halusi tehdä manöövereillään vastalauseensa ilmiselväksi, mutta se ei halunnut luoda todellista vaaratilannetta Itämerellä.
”Ei venäläisillä ole sentään tarkoitusta provosoida amerikkalaisia ampumaan konettaan alas”, Kukkola sanoo.
Näyttävä, kansainväliseen julkisuuteen leviävä mielenilmaus riitti Moskovalle.
Kirjoita kommentti