-
Maapallon fysikaalinen Pohjoisnapa muutti suuntaansa vuoden 2000 jälkeen. Sen kulku muuttui itään. Piste vaeltaa nyt suunnilleen nollameridiaanilla kohti Greenwichiä eli itäistä Lontoota. Muutos voi johtua siitä, että pohjoinen napajäätikkö...
-
Ensimmäiset kuvaukset lsd:tä käyttävien ihmisten aivoista osoittavat, että aineen vaikutuksesta aivot näyttävät toimivan samalla tavalla kuin vauvana. Aivot nimittäin käsittelevät näkötietoa paljon laaja-alaisemmin kuin aikuisten urautuneet...
-
-
Kesällä 1858 Lontoota korvensi helle, joka sai Thamesjoen mätänemään. Haju oli niin kuvottava, etteivät ihmiset suostuneet menemään vapaaehtoisesti ulos. Joen varrella sijaitsevan parlamentin verhot liotettiin valkaisuaineessa, jotta...
-
Osa meitä nykyäänkin riivaavista viruksista tarttui esivanhempiemme matkaan jo Afrikassa muilta ihmislajeilta, selvisi Cambridgen ja Oxford Brookes -yliopistojen tutkimuksessa. Meistä nämä taudit tarttuivat mahdollisesti Euroopassa...
-
Tiedon jyvät
Tähtitieteilijät ovat hahmotelleet, minkälainen kohottu yhdeksäs planeetta olisi – jos sitä on olemassa. Tietokoneiden mallinnuksilla voidaan selvittää, millaisia perustavia ominaisuuksia yhdeksännellä planeetalla pitäisi olla. Bernin...
-
Merkintöjä
Tutkijan työ ei ole kovin yleinen keskustelun aihe. Tai jos on, puhutaan usein mielikuvista ja ääripäistä: toisaalla on arvostettuja huippututkijoita ja toisaalla arveluttavia nollatutkijoita. Tutkimusrahoitus nousee otsikoihin vain...
-
Helsingin Vanhankaupungin kestikievari on matala kahden huoneen rakennus kuoppaisen, likavesistä tummuneen kujan varrella. Kevät on kylmä, ja kievarin isäntä lämmittää vieraitaan paikallisella herkulla: höyryävä härkäsimppuliemi kannetaan...
-
Uudella tavalla sekoitetut metallit kestävät säteilyä jopa kolme kertaa enemmän kuin nykyisin käytössä olevat metallit, osoittavat suomalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat. Uudenlaisista materiaaleista voitaisiin rakentaa tulevaisuuden...