Tutkijat ovat löytäneet todellisesta aineesta arvoituksellisen aineen olomuodon, jonka olemassaolo ennustettiin 40 vuotta sitten. Kyseessä on niin sanottu kvanttispinneste.
Tähän mennessä tilaa ei ole vedenpitävästi havaittu todellisuudessa. Nyt kansainvälinen fyysikkoryhmä kertoo nähneensä selvät merkit oudosta kvanttitilasta.
Kvanttispinnesteen erikoinen ominaisuus on, että se saa elektronit hajoamaan osiinsa. Tuloksensa syntyy niin sanottuja majoranahiukkasia. Niiden jälkiä tutkijat ovat nyt havainneet grafeenin kaltaisessa kaksiulotteisessa materiaalissa.
Tulokset sopivat yhteen tärkeimmistä teoreettisista malleista, joilla kvanttispinnestettä on kuvattu.
Tavallisessa magneettisessa materiaalissa elektronit käyttäytyvät kuin pienenpienet tankomagneetit. Kun materiaalin jäähdyttää riittävän kylmäksi, elektronit asettuvat niin, että ne osoittavat samaan suuntaan.
Toisin käy materiaalissa, joka on kvanttispinnesteen tilassa. Silloin elektronit eivät järjestäydy yhdenmukaisesti vaan muodostavat toisiinsa lomittuneen ”sopan”, kuvaa Cambridgen yliopiston tiedote.
Läpimurtolöydös voi auttaa supernopeiden kvanttitietokoneiden rakentamisessa. Kvanttilaskenta voisi näet pohjautua majoranahiukkasiin.
Tutkimuksen julkaisi Nature Materials.
Kirjoita kommentti