Tässä Korkkarissa
Venäjän rajavalvonnan muutos on poliittista painostusta Suomea kohtaan
Venäjän taktiikka olla ikävä näyttää toimivan tällä hetkellä
Nato-selvityksen tekijät on valittu, neljä valtionhallinnon ulkopuolista asiantuntijaa
Aavistelen, että Suomi on muuttamassa ulkopoliittista linjaansa
Väyrynen rakentaa itsestään vaihtoehtoa
Kansallinen omakuva haun alla
***
Viikon suuri kysymys on ollut, että mitä ihmettä Venäjä on oikein tekemässä. Koko sotien jälkeisen ajan se on tiukasti pitänyt huolta siitä, että Suomen rajalle tulevilla on matkustusasiakirjat kunnossa. Nyt kaikki on toisin.
Rajavartiointi toimii turvallisuuspalvelu FSB:n alaisena ja se puolestaan toimii suoraan presidentin alaisena. Se mitä meidän rajallemme nyt tapahtuu on siis Putinin vähintäänkin sallimaa. Tähän astisesta on käynyt ilmi, että Venäjä haluaa jotakin, mutta julkisuuteen ei ole tullut, että mitä. Suurena linjana lienee se, että se haluaa ainakin murtaa eristystä. Tässä on lähipäivät ja -viikot luvassa monenmoista pyöritystä alkaen sopimusjuridiikasta ja päätyen kirkkain silmin valehtelemiseen.
Pohjimmainen kysymys on se, että mitä Venäjä nyt haluaa Suomelta ja onko Suomi sen valmis antamaan. Kyse ei ole vain Suomesta, mutta nyt paine on täällä. Jos ihmisten tulo rajan yli loppuu, jotain on todennäköisesti annettu. Toinen vaihtoehto on iskeä raja kokonaan tai osittain kiinni, kuten ulkoministeri Timo Soini kertaalleen uhkasi. Eikä kysymyksessä tällä kertaa ollut puoluejohtajan uho, vaan hallituksen linja. Nyt katsotaan kumpi antaa periksi, sillä törmäyksestä ei kumpikaan voi voittaa. Tai mistäs sen tietää, kun emme tiedä mihin Venäjä pyrkii. Jos tavoitteena onkin lopettaa venäläisten matkailu, kuten Egyptin ja Turkin kohdalla tehtiin, voidaan tässä pyrkiä päältä päin ikävältä näyttävään lopputulokseen. Kova viikko tiedossa valtiojohdolle ja ulkoministeriön väelle.
Varsinkin kun Suomi on jostain syystä päättänyt käydä nämä neuvottelut nimenomaan kahdenvälisinä, ilman EU:ta. Vaikka unioni tällä hetkellä kouristeleekin ongelmissaan, on tämä peliliike melkoisen rohkea, jopa uhkarohkea. Mutta tässä täytyy nyt luottaa, että valtiojohdolla on parhaat tiedot asioista päättämäiseen.
Tätä kirjoittaessa ei ole selvää, miten pääministerien tapaaminen Pietarissa meni, mutta kaikki tähänastinen Juha Sipilän pääministeriuralla on ollut kevyttä leikkiä verrattuna tähän hetkeen. Kylmäpäisyydelle ei nyt ole vaihtoehtoja ja kempeleläisen kasetin on kestettävä, tuli sieltä sitten hyviä tai huonoja uutisia.
***
Venäjä on tosiaan juuri nyt ikävä naapuri. Tätä kieltää tuskin kukaan. Noin kaksi vuotta sitten alkoi kummallinen tapahtumien kierre, jossa toistui aina uudestaan sama epäuskon ja tyrmistyksen läpikäyvä prosessi. Ei kai nyt venäläisiä Krimillä ole? Ei kai nyt Venäjä aio Krimiä itseensä liittää? Ei kai nyt Venäjä Ukrainassa sodi? Ei kai nyt Venäjä Syyriaan mene? Ei kai nyt Venäjä käyttäisi turvapaikanhakijoita poliittiseen painostamiseen? Kaikkiin näihin epäuskoisiin kysymyksiin on pian vastattu tyrmistyttävästi, että kyllä se Venäjä vaan niin tekee.
Eikä mikään kerro, etteikö Venäjä jatkaisi tätä tehokkaaksi osoittautunutta tapaa toimia. Päinvastoin. Paluuta menneeseen ei heidän itsensä mukaan ole. Vaikka Venäjää ei demokratiaksi voikaan laskea, ei se tarkoita, etteikö Putinin hallinto seuraisi hyvin tarkkaan kansan mielialoja. Jos maan sisäiset tunnelmat alkavat kääntyä happamiksi, voi se tarkoittaa jotain ikävää maan ulkopuolisten näkökulmasta. Tähän mennessä eniten ovat kärsineet ukrainalaiset, mutta ovat syyrialaiset, moldovalaiset ja muiden Venäjän reunavaltioiden asukkaat oman osansa saaneet.
Näiden tapahtumien yhteydessä on puhuttu usein siitä, että Venäjä testaa Suomea. Testaaminen tarkoittaa, että minkälaisen vasteen, reaktion Venäjä saa toimillaan Suomessa. Itse olen alkanut kuitenkin suhtautua kriittisesti testaus-termin käyttöön, sillä se antaa kuvan, että kysymys olisi vain tiedonkeräämisestä. Nyt vaikuttaa siltä, että mielessä on muutakin. Nyt ehkä yritetään saada Suomi liikkeelle.
***
Ulkoministeriön johdolla valmisteltavan ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon laadinnan yhteydessä arvioidaan samalla mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutukset Suomelle. Tämän arvion laativat neljä asiantuntijaa: Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen ja eläkkeellä oleva suurlähettiläs René Nyberg, eläkkeellä oleva suurlähettiläs Mats Bergquist Ruotsista ja Kansainvälisen strategisten tutkimusten instituutin ja Geneven turvallisuuspolitiikan keskuksen puheenjohtaja François Heisbourg Ranskasta.
Suurlähettiläs René Nyberg astuikin esiin jo viikon alussa, kun julkaisi omassa blogissaan Venäjä-analyysinsä ja oli myös A-studiossa arvioimassa Venäjän tavoitteita ja toimintaa liittyen rajatilanteeseen. Nyberg oli viime kesänä vetämässä Kultaranta-keskusteluissa yhtä työpajoista, joten läheinen suhde tasavallan presidenttiin on olemassa.
Parranpärinää on herättänyt Nybergin ja ryhmän ruotsalaisjäsenen yhdessä julkaisema kirjoitus marraskuulta 2014, jossa he sanovat yksikantaan, että Suomen ja Ruotsin on syytä pysyä nyt Naton ulkopuolella. Kirjoituksessa he toteavat myös, että ”Nykyisin on entistä tärkeämpää kyetä analysoimaan Venäjän sotilaallista kykyä ja aikeita, sillä Venäjä käyttäytyy arvaamattomammin kuin Neuvostoliitto.”
Työskentelyn uskottavuudelle tämän kirjoituksen ehdoton johtopäätös asettaa haasteita ja kaksikon olisikin hyvä selvittää asiaa julkisuudessa. Ylipäätään on mielenkiintoista nähdä, miten tällainen asiantuntija työskentelee. Häviävätkö he nimittämisen jälkeen kabinetteihin vai olisiko luvassa jotain avoimempaa ja keskustelevampaa työskentelyä. Joka tapauksessa ryhmän lähtökohtainen ulkopuolisuus valtionhallinnosta antaa sille mahdollisuuden sanoa asioita isommin ilman, että ne heti tulkittaisiin Suomen kannaksi.
***
Normaalisti lähteistän tässä blogissa esittämiäni näkemyksiä käynnissä olevista tapahtumista. Linkit tarjoavat perustelut ja lisätietoja esittämistäni asioista. Tätä seuraavaa en pysty suoranaisesti lainkaan lähteyttämään. Se on intuitio, jonkinlainen aavistava yhteenlasku siitä, mitä nyt on käynnissä.
Viime syyskuussa olin hyvin vakuuttunut, että meiltä salataan nyt jotain,liittyen nimenomaan Venäjä-suhteeseemme. Tuolloin ihmettelin, että Venäjä-analyysejä ei näy. Nyt sellainen tuli ulkoministeri Timo Soinin puheen muodossa viime viikolla ja vieläpä hyvin järeä sellainen. Samaan aikaan on tapahtunut paljon, ennen kaikkea Venäjä on muuttanut rajakäytäntöjään ja myös Fennovoima-hankkeessa on puhtaasti venäläisesti osapuolesta riippuvia hankaluuksia. Venäläiset ovat muuten ilmoittaneet Sipilän ja Medvedin keskustelevan myös energia-asioista tavatessaan.
Hiljaisuuden jälkeen alkanut, entistä suorasanaisempi Venäjä-analysointi, Venäjän laajamittainen painostus, EU:ta monin tavoin ravistava kriisi ja pitkät linjat vetävän ulko- ja turvallisuuspoliittisen selvitystyön Nato-osioineen käynnistyminen ovat kaikki osia tästä aavistelustani.
Nyt on käynnissä jokin rytminvaihdos. Jotain on tapahtumassa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa. Kevään mittaan selvinnee onko näin vai aavistelenko ihan turhaan.
***
Näen tämän uumoilemani rytminvaihdoksen rinnakkaisilmiönä myös Paavo Väyrysen ilmoituksen asettua oppositioon paitsi omaa puoluettaan, myös ennen kaikkea nykyistä ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa kohtaan.
Tässä uumoilen Väyrysen laskeskelevan, että kolmen vuoden päästä presidentinvaaleissa on paljon EU:sta eroon haluavia kansalaisia, joilla on halua antaa periksi Venäjälle ja sen johtajalle. Väytysen pitkä linja ulkopolitiikassa on ollut pyrkiä pitämään Suomi siinä samassa paikassa, jossa se oli koko kylmän sodan ajan. Hän haluaa Suomesta taas maan, jonka asema maailmassa rakentuu ennen kaikkea Venäjä-suhteen kautta. Väyrynen yrittää näin saad aikaiseksi jotain, jota ei ole ollut vuosikymmeniin: vakavasti otettavan ulkopoliittisen opposition.
Jos viimeksi Niinistön kannoilla oli arvoliberaalimpi ehdokas, voi hänellä ehdolle asettuessaan olla ykköshaastajana arvokonservatiivisempi ja Euroopan integraatioon kielteisesti suhtautuva Väyrynen. Oppi-isänsä Kekkosen tapaan hän saanee tarpeen tullen sopivia poliittisia myötäjäisiä idästä ehdokkuuttaan tukemaan.
***
Informaatiovaikuttamisesta on edelleen puhuttu paljon ja tämän keskustelun keskiöön nousi kansallinen narratiivi. Eli että minkälaista tarinaa me suomalaiset kerromme itsestämme. Ajatukset siitä, mitä se voisi olla ja onko sellainen ylipäätään mahdollista, menevät ristiin. Tiettyjä peruspalikoita on löydettävissä, mutta tämä pohdinta on vasta käynnistynyt. Kun maa on samaan aikaan sisäpoliittisesti kovin jakautunut, rikollistaustaiset joukot kulkevat kaduilla ja Suomeen kohdistuu kova painostus ulkoapäin, niin yhtälössä onkin miettimistä.
Kansallisessa kuvassa kun on kysymys loppujen lopuksi siitä, mistä me haluamme pitää oikeasti kiinni tässä maailmassa. Paljon on pelkoa ja vihaa liikkeellä, osin syystä, mutta suurimmalta osalta syyttä. Nyt on varmaan aika pitää kiinni ainakin yhdestä asiasta, jonka osaamme: maltillisesta järkevyydestä. Luulisin, että lähiaikoina saamme pelätä niin monen meille arvokkaan asian puolesta, että menettämisen pelko kirkastaa sitä, mikä on meille ehdottoman kiinnipidettävää.
***
Lukuvinkkejä
Valtioiden välisillä suhteilla ja niiden eri tiloilla, kuten sodalla, on omat logiikkansa, joiden kautta niitä on tulkittva. Näistä todellisuuden karvaisista laeista kirjoittaa Antti Paronen aina laadukkaassa The Ulkopolitistissa.
Kun tuntuu, että maailman on täyttänyt viha ja pelko sitä tai tätä kohtaan, niin on tärkeää ymmärtää, että tätä vihaa synnytetään myös pitkäjänteisellä ja tavoitteellisella työllä.
Euroopan unionin ulkoasiainhallinto kokoaa viikottaista disinformaatiokatsausta, jonka voi tilata omaan sähköpostiinsa.
BBC:n dokumentti Venäjän presidentin Vladimir Putinin korruptoituneisuudesta ja valtavista rikkauksista.
***
Ensi viikkoon.
Kirjoita kommentti