Tässä korkkarissa
Sisäisen turvallisuuden tilasta nyt juuri kovin tarpeellinen selonteko.
Ministereiden Venäjän vierailuja ensi vuonna.
Suomen ja Ruotsin pääministerit linjasivat yhdessä turvallisuuspolitiikkaa.
Putin kuvasi perusteellisesti maailmaa sellaisena kuin hän sen näkee laajassa haastattelussa.
Ulkoministeri päätti puolueensa kannatuksen takia sivuuttaa Puolan toimien kohdalla maamme ulkopoliittisen linjan.
***
Hallitusohjelmassa on mainittu myös tänä keväänä tehtävä selonteko sisäisen turvallisuuden tilasta. Siinä ”käsitellään kattavasti myös kokonaisturvallisuuden edellyttämät eri viranomaisten yhteistoimintamenettelyt ja sisäisen turvallisuuden keskeisimmät haasteet lähitulevaisuudessa.” Toivottavasti siinä otetaan kantaa myös erinäisiin vihapuhetta ja epäluottamusta lietsoviin öyhöttäjiin, tapahtui se sitten verkossa tai kaduilla.
Lienee selvää, että selonteossa kaivataan poliisille ja Rajavartiostolle lisää resursseja maahanmuuttotilanteeseen liittyen. Maailma on muuttunut sellaiseksi, että on varauduttava uhkakuviin, jotka tuntuvat huonoista jännäreistä tempaistuilta. Mutta minä kaipaisin paristakin syystä lisää voimaa myös ulkopolitiikan toteuttajaan eli Ulkoministeriöön.
Ensinnäkin ennen itsestäänselvän helpot ulottuvuudet, kuten vaikkapa Pohjoismainen yhteistyö, vaativat resursseja eli ihmisiä miettimään ja huolehtimaan asioista. Toisekseen luulen, että ulkoasiainhallinnossa on viimeiset pari vuosikymmentä painotettu henkilöstöpolitiikassa ajan vaatimusten mukaisesti enemmänkin Eurooppa- ja kauppapolitiikkaa. Nyt tarvitsemme taas perinteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaamista.
***
Sekä pääministeri Juha Sipilä että sisäministeri Petteri Orpo aikovat tänä vuonna vierailla Venäjällä. Näin EU.n aikanaan julistama vierailukielto alkaa hapertumaan. Näkökulma-asia sitten on, onko kyse periksiantamisesta Venäjälle vai järkevästä yhteydenpidosta. Päivänselvä asia sitten on, että nämä vierailut on punnittu huolella ja niiden valmisteluun sekä toteuttamiseen panostetaan.
Miten lie tilanteeseen sitten vaikuttaa ulkoministeriön vakoilutapaus. Kun juridisesti pitävää todistetta siitä, että vakoilun takana on Venäjä, ei kuitenkaan ole, niin kaikki voivat tarpeen mukaan julkisesti leikkiä ettei mitään ole tapahtunut. Lähtökohta nykymaailmassa kuitenkin on, että kaikki kellä on kyky ja mahdollisuus, vakoilevat kaikkia muita. Venäjällä on kykyä, halua ja mahdollisuuksia melkeinpä mielin määrin.
Kunhan Suomi saa oman lainsäädäntönsä kuntoon ja vehkeet käyntiin, niin kyllä mekin vakoilemme kaikkea mitä juridisesti ja teknisesti vaan voimme. Sekä tietysti yritämme laittaa oman pään kuntoon, sillä tietoteknistä suojausta eivät tarvitse vain tietomme, vaan kaikki elintärkeät järjestelmämme.
***
Suomen ja Ruotsin pääministerit julkaisivat yhteisen kirjoituksen turvalisuuspolitiikasta. Ajoitus oli ainakin osittain tarkoitettu juuri Sälenin turvallisuuspoliittisen konferenssin alle. Juha Sipilä ei ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ole juuri puuttunut, mutta kun tällaisissa pitää allekirjoittajien olla samanarvoisia hierarkiassa, niin pääsi pääministerimmekin näin esille. Turpo-osaamista pääministerin esikunnassa edustaa valtiosihteeri Paula Lehtomäki, joka lienee valmistellut tämän kannanoton yhdessä muun valtiojohdon kanssa. Tässä kohtaa lienee otettu oppia taannoisesta pohjoismaiden puolustusministerien yhteisestä kannanotosta, josta nousi kohu.
Kirjoitus korosti hyvin voimakkaasti Suomen ja Ruotsin yhteistyön olevan monitahoista ja pitkän linjan mukaista. Kirjoituksen ydin oli kappaleessa, joka määritteli maat sotilaallisesti liittoumattomien ulkopuolella oleviksi.
”Suomi ja Ruotsi ovat molemmat sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella. Olemme sitä mieltä, että tämä linja palvelee meitä hyvin. Siitä saatu kokemus on syytä ottaa huomioon myös ajankohtaisia haasteitamme arvioitaessa. Sotilaallinen liittoutumattomuus myötävaikuttaa osaltaan myös pohjoisen Euroopan vakauteen ja turvallisuuteen kokonaisuudessaan.” Hieman pilkkua lähempää tarkkaillen voi kysyä, miksi sotilaalliset liittoutumat mainitaan kylmän sodan malliin monikossa, kun niitä silloin oli kaksi.
Saa muuten nähdä saadaanko kirjoituksen lauseesta ”Meillä on myös vahva transatlanttinen yhteys” uusi kiertoilmaisu ulko- ja turvallisuuspoliittiseen kielenkäyttöön. Tuohan siis tarkoittaa kiinteää, nykyisin hyvin arkista sidettä Yhdysvaltoihin. Toki Suomen ulkopoliittinen linjakin on tällä hetkellä nimenomaan moneen suuntaan ja syvyyteen ulottuvaa siteiden luontia.
Ruotsi ja Tanskahan solmivat juuri sopimuksen rauhanaikaisesta puolustusyhteistyöstä. Täm lienee osa Ruotsin mittavaa uudelleenmietintää puolustuksen ja ylipäätään turvallisuuden suhteen. Sopimus lienee tarkoin rajattu, silla ainakin aiemmin Nato oli hyvin tiukkana, ettei tällaisten sopimusten kautta synny edes epäsuorasti velvoitetta puolustaa liiton ulkopuolisia maita.
***
Ympäripyöreä kirjoitus on otettu vastaan varsin vaisusti ja ei se yleiseen poliittiseen keskusteluun ole sinällään ensisijaisesti tarkoitettukaan. Eri suurlähetystöissä sen sijaan on tutkittu joka pilkku ja rivien väli, etsittäessä merkkejä Suomen ja Ruotsin yhtäjalkaa nyt käyvästä matkanteosta kuohuvassa maailmassa.
Suomessa kirjoituksesta on tehty tulkintoja suuntaan jos toiseenkin. Puheen ytimessä ollut ilmoitus siitä, etteivät Suomi ja Ruotsi aio olemassa olevissa olosuhteissa hakea Naton jäsenyyttä, on herättänyt eri suuntaisia reaktioita. Toki yhteistyössä Ruotsin kanssa on nähty myös mahdollisuus tai uhka yhteiseen Nato-lähentymiseen.
Jos ajatellaan juuri käynnistynyttä ulko- ja turvallisuus- sekä puolustuspoliittista selvitystyötä erillisine Nato-selvityksineen, on tässä kirjoituksessa merkittävä viesti siihenkin suuntaan. Kirjoituksessa on määritelty sekä tilannekuva että siitä tehtävät johtopäätökset. Aika vaikeaa olisi nähdä, että tästä suuresti poikkeavia tulkintoja voi noissa selvityksissäkään olla, jos jotain hyvin dramaattista ei tapahdu. Toki se dramaattinen voi myös olla uusi tilannekuvan tulkinta valtiojohdolta, mutta sellaisesta ei ole mitään merkkejä.
***
Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi viime viikolla pitkän haastattelun saksalaiselle Bild-lehdelle. Siitä nousi erityisesti esille Putinin puolustelu Krimin valtaukselle: ”Minulle rajat ja valtakuntien alueet eivät ole tärkeitä, vaan ihmisten kohtalot”. Tätä Putinin lausuntoa pitänevät esimerkiksi tsetseenit niin sanottuna pajunköytenä.
Lausunto välitti viestin muulle maailmalle, että niin sanottu maanmiespolitiikka on osa Putinin Venäjän toimintatapaa. Se kuinka paljon kyse on jostain syystä venäläisiksi katosttujen ihmisten eduista ja kuinka paljon valtaansa kasvattavan suurvallan eduista, on sitten hankalampi kysymys.
Putin vakuutti jälleen, että Venäjän taloudessa pahin on takana ja koettelemukset ovat itse asiassa vahvistaneet Venäjän taloutta. Tämänkin lausunnon jälkeen on lukijan hampaiden välistä löydettävissä pajunköyden säikeitä. Toki isoja suunnitelmia kaasuputkien vetämisestä, ydinvoimaimperiumin rakentamisesta ja uusien joukko-osastojen perustamisesta Venäjällä nyt riittää. Kun öljyn hinta on mikä on, voivat monet suunnitelmista jäädä pelkiksi karttaharjoituksiksi. Rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Samaan aikaan tekemättömät uudistukset ajavat Putinia yhä tiukempaan paikkaan ja lähes täydellisestä informaatioilmatilan hallinnasta huolimatta on Putinin hallinnon valmistauduttava sisäisiin levottomuuksiin.
***
Ulkoministeri Timo Soini otti plokissaan kielteisen kannan EU:n Puolaa vastaan käynnistämään tutkimukseen maan demokratian tilasta. Vaaleissa vähintäänkin konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue sai ehdottoman enemmistön, jonka avulla se on säätänyt lailla hallitukselle oikeuden puuttua valtiollisiin tiedotusvälineisiin ja perustuslakituomioistuimen toimintaan.
Soini kuvaa tilannetta plokissaan, että ”Vaaleilla valitsematon EU- byrokraatti ei voi kävellä itsenäisen vaaleilla valitun päättäjän yli.” Tämä kuvaus on toki perin virheellinen, sillä päätökset eri vaiheissa on tehty nimenomaan edustuksellisen demokratian mukaan. Soinin kirjoituksessa merkittävämpää kuin populistinen tosiasioiden taivuttelu on kuitenkin sen sisältämä viesti, ettei EU:n perusarvoja tule puolustaa. Tästä ovat varsinkin kokoomuslaiset olleet vähintäänkin kummissaan. Oppositiohan tietysti tästä riemastui kunnolla. Jopa Ulkoministeriö joutui ottamaan kysyttäessä kantaa asiaan. Twiitissään UM irtisanoutui virallisella tilillään ulkoministerin kannasta niin selväsanaisesti kuin se nyt ylipäätään on mahdollista: ”Ministeri Soini on myös puoluetoimija, ja hänen bloginsa on ensisijaisesti puoluejohtajan foorumi.”
Kuten aina ja kaikkialla, sisäpolitiikka ulottaa näppinsä ulkopolitiikkaan. Gallupeissa romahtaneiden Perussuomalaisten on pakko yrittää irtiottoja, jotka houkuttelisivat kadonneita kannattajia takaisin. Liekö tilanne jo puolueen johdon silmissä niin paha, että jopa hallituspaikkaa uskalletaan riskeerata lausunnoilla. Toki jopa oikean asian takia saadut potkut hallituksesta voisivat puolueen kannatuksen kannalta olla myönteinen asia. Armoitettu populisti Soini on tähän asti pystynyt pitämään erossa oman ulko- ja puoluepoliittisen tekemisensä. Nyt ne menivät sekaisin. Ei hyvä.
***
Lukuvinkkejä
Maanpuolustuskorkeakoulun Antti Paronen on koonnut kollegoidensa arvioita viime vuoden tapahtumista.
Eräs Suomen ehdottomasti asiantuntevimmista Venäjä-toimittajista, Ilta-Sanomien Arja Paananen luo katseensa Venäjän tulevaan vuoteen.
The Ulkopolitistin iloiset, mutta perin asiantuntevat veijarit ennakoivat vuoden 2016 tapahtumia.
Maailman talousfoorumi WEF ennakoi asioita vähän pidemmälle ja paljon synkemmin.
Luentovinkki: Avoin yleisöluentosarja Kyberturvallisuus koskettaa meitä jokaista Aalto-yliopistossa.
***
Ensi viikkoon.
Kirjoita kommentti