-
Suomen ja Ruotsin välillä on selvä ero turvapaikkapäätöksissä. Ruotsi antaa enemmän myönteisiä päätöksiä kuin Suomi, mutta somalialaisten ja irakilaisten kohdalla tilanne on päinvastainen: turvapaikka irtoaa helpommin Suomesta kuin Ruotsista.
-
Syyrialaiset vanhemmat löysivät neljävuotiaan poikansa haudan italialaisen tv-ohjelman avulla, kertoo uutistoimisto AFP. Poika katosi puolitoista vuotta sitten, kun siirtolaisia kuljettanut vene kaatui ja upposi Libyan rannikon edustalla.
-
-
Turvapaikanhakijoiden kotouttamisessa voidaan tehdä paha virhe, jos keskitytään pelkästään heidän tarpeisiinsa ja unohdetaan huolehtia paikallisväestön tarpeista, sanoo Punaisen Ristin kansainvälisen komitean johtaja Peter Maurer,...
-
Muut lehdet
Turun Sanomat pitää turvapaikanhakua säätelevän Dublinin sopimuksen uudistamista tarpeellisena. ”Vuonna 1990 solmittu ja sittemmin päivitetty sopimus sanoo, että turvapaikkahakemukset on pääsääntöisesti käsiteltävä siinä EU-maassa,...
-
Italian rannikkovartiosto pelasti maanantaina 1 850 ihmistä useista eri veneistä Sisilian edustalta, kertoo uutistoimisto AFP. Myös Libyan rannikkovartiosto kertoi pelastaneensa 155 Eurooppaan pyrkimässä ollutta siirtolaista. Kalastajat...
-
Uskontojohtajina kannamme syvää huolta ilmapiirin kovenemisesta Suomessa. Olemme myös huolissamme ihmisten yhdenmukaisen kohtelun periaatteiden murentumisesta eurooppalaisissa yhteiskunnissa. Huolemme nousee asenteiden muutoksista...
-
Nurmijärven kirkonkylän yhteiskoulu on viime viikosta lähtien joutunut vastaamaan sekä huolestuneiden vanhempien että median kysymyksiin verkossa levinneen ahdisteluhuhun vuoksi. Huhun kohteena olivat yhteiskoulun valmistavalle luokalle...
-
Kolumni
Elämme hetkiä, jotka kirjoitetaan historiaan sukupolviksi eteenpäin. Yksi sellainen hetki oli viime vuodenvaihteessa, kun YK:n kidutuksen vastainen komitea CAT antoi Suomelle päätöksen ihmisoikeuksien rikkomisesta. Päätöksen aiheena oli...