-
Mieshormoni testosteronin kulutus kasvaa Suomessa nopeasti. Sitä tilataan netistä ja ostetaan apteekista. ”Miehet eivät tunnista riskiä”, sanoo osastonylilääkäri Saara Metso Tampereen yliopistosairaalasta. ”He tekevät omia kokeiluja...
-
Loistaako päänahka peilistä? Pakeneeko hiusraja? Tilanne on valitettavan tuttu monelle miehelle. Hiukset harvenevat vääjäämättä melkein kaikilta. Puolet viisikymppisistä on selvästi kaljuuntunut. Usein hiustenlähtö alkaa jo 20 ikävuoden jälkeen.
-
-
Monet Eurooppaan saapuneista pakolaisista ovat selvinneet hengissä sota-alueilta ja selviytyneet vaarallisesta merimatkasta Välimeren yli, mutta perillä heitä odottaa uusi uhka: taudit, jotka leviävät täyteen ahdetuilla ja epähygieenisillä...
-
Ensimmäinen Yhdysvalloissa tehty kohdunsiirto epäonnistui vakavan hiivainfektion takia. HS kertoi viime marraskuussa, että maineikas Cleveland Clinic -sairaala aloittaa kohtujen siirtämisen naisille, jotka ovat syntyneet ilman kohtua...
-
Huonosti nukkuvat vanhemmat kokevat muita herkemmin, että myös heidän lapsensa kärsivät uniongelmista – vaikka näin ei olisikaan. Tämä kävi ilmi Turun ja Helsingin yliopistojen tutkimuksessa, jonka tulokset julkaistiin tuoreimmassa Pe...
-
1 Joukkuepeli kehittää itsesäätelytaitoja pienestä pitäen. Esikouluiän urheilu näkyy myöhemmin kouluiässä parempana kykynä keskittyä ja seurata ohjeita, kertoo Montrealin yliopiston tutkimus. Yhdysvalloissa on havaittu, että joukkueurheiluun...
-
Paras terveysoivallukseni on, että liikunnan pitää olla prioriteettilistan kärjessä. Muistan aina Kari Hotakaisen sulkapalloharrastuksen: Vuonna 2002 hän voitti Finlandia-palkinnon, ja tein silloin Yokotai-keskusteluohjelmaa. Hotakainen...
-
Kun ravitsemusterapeutilta kysyy parasta laihdutusvinkkiä, vastaus on usein tämä: älä päästä itseäsi lihomaan. Painon pitäminen entisellään on nimittäin huomattavasti helpompaa kuin salakavalasti kertyneiden liikakilojen laihduttaminen.