Juuso, Josefiina, Joose
Talous- ja rahaliitto Emu oli aluksi ennen kaikkea poliittinen suunnitelma. Rauhaa Euroopassa on turvattu sitomalla Ranska ja Saksa tiiviiseen liittoon. Myös Suomen Emu-jäsenyyttä pohdittaessa todettiin, että euroalueella on myös turvallisuuspoliittista...
Suomen ja Ruotsin hahmottelema puolustusliitto kuulostaa paperilla täydelliseltä järkiavioliitolta. Kaksi sotilaallisesti liittoutumatonta maata tiivistää yhteistyötä ja saa samalla vahvistettua omaa puolustustaan. Hankkeessa on...
Entinen pääministeri Esko Aho on ehdolla Venäjän suurimman pankin Sperbankin hallitukseen. Pankki on lännen pakotelistoilla. Pankin edustajat luonnollisesti korostavat Ahon aiempia valtiollisia tehtäviä. Se antaa hänelle puolivirallisen leiman.
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti tällä viikolla uudistaa Helsingin johtamisjärjestelmän perusteellisesti. Helsinkiin tulee pormestari ja joukko apulaispormestareita, jotka korvaavat kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajat.
Ilkan mukaan Palvelualojen ammattiliitto Pam lähti alakohtaisiin kilpailukykysopimusneuvotteluihin solidaarisuudesta muita palkansaajia kohtaan. ”Pam ei halunnut itsestään yhteiskuntasopimuksen kaatajaa. Päätös poisti myös EK:lta...
Euroopan unioni on jo kuutisen vuotta keskittynyt pitämään pakettia kasassa. Brysselissä torstaina ja perjantaina pidetty unionin huippukokous liittyi pitkään jonoon kokouksia, joissa ei ole voitu nostaa katsetta omia huolia kauemmas. Eteenpäin...
Nykyinen alkoholinkulutus tuottaa Suomen valtiontaloudelle vähintään 2–3 miljardin euron nettotappion joka vuosi. Suuria kustannuksia tulee muun muassa terveyshaitoista, työkyvyn heikentymisestä ja rikollisuudesta. Lisäksi runsas...
Sari Sairaanhoitaja oli torstaina saada kruununperijän, kaupan kassan. Olisi kai ollut aika. Sari Sairaanhoitaja on joutunut vuosia ihan yksin sinnittelemään Suomen kilpailukyvyttömyyden syntipukkina. Tätä taakkaa yritettiin jakaa myös...