Parisuhteesta on keskusteltu viime aikoina vilkkaasti. Aihe on nostanut poteroistaan niin naiset kuin miehet, ja syytöksiä on sinkoillut. Omaa poteroa pohtiessa muistin yhtäkkiä Lontoossa juttukeikalla ajat sitten saamani julisteen, jota...
Helsingin yliopiston säästöjen tuorein vaihe tuli julkisuuteen keskiviikkona. Kahden vuoden aikana yliopiston henkilöstömäärä pienenee vajaalla tuhannella. Puolet vähennyksestä toteutuu irtisanomisilla. Lisäksi esimerkiksi täydennyskoulutus...
Rahan merkitys nuorten arjessa on suuri, käy ilmi keskiviikkona julkaistusta tuoreimmasta Nuorisobarometrista. Tänä vuonna Nuorisobarometrin teemana on nuorten näkemys oman arjen hallinnasta. Kaikki elävät arkea, ja arjen tutkiminen...
Neuvottelut työmarkkinasopimuksesta – joku saattaa vielä käyttää nimitystä yhteiskuntasopimus – alkavat virallisesti taas tänään torstaina iltapäivällä. Yritys on viides. Virallista avaustöräytystä on edeltänyt sukkulointi työnantajien...
Talouspolitiikan arviointineuvosto on suomalaisessa talouskeskustelussa varsin tuore tulokas. Tiistaina julkistetulla raportillaan neuvosto pääsi arvokkaalle paikalle punnitsemaan hallituksen talouspolitiikan osuvuutta. Keskustelu...
Keskisuomalainen pitää oikeana Lauri Tarastin tuoreen selvityksen periaatetta, jonka mukaan alue- ja maakuntahallintoa kehitetään ymmärrettävämmäksi, yksinkertaisemmaksi ja yhdenmukaisemmaksi. ”Nyt aluehallinto on kansalaisen näkökulmasta...
Suomessa yliopistojen rahoitus perustuu suoritettujen opintopisteiden ja tutkintojen ohella kansainvälisten tutkimusjulkaisujen määrään ja kilpailemalla hankittuun tutkimusrahoitukseen. Tällainen rahoitusmalli ei erottele aloja...
Kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoi maanantaina toimittaneensa markkinaoikeudelle tutkintansa seitsemän Linja-autoliittoon kuuluvan linja-autoyhtiön kartelliepäilystä. Kilpailuviranomaisen mielestä linja-autoalan keskeiset toimijat...