Pari viikkoa sitten osa televisionkatsojista pahoitti mielensä seuratessaan Suomen Urheilugaalaa.
Kevin Lankisen torjunnat ja Juuso Puustisen pöksyistä kimmahtanut 3–0-maali siivittivät Helsingin IFK:n 3–2-kotivoittoon KooKoosta.
Helsingin Jokerien lisäsi etumatkaansa KHL:n Bobrov-divisioonan kärkipaikalla keskiviikkona. Jokerit kukisti vieraspelissä Severstal Tšerepovetsin 2–1.
FIS:n antama ”keltainen kortti” on pakottanut Lahden MM-kisajärjestäjät muutoksiin.
Tutkivien toimittajien ryhmä on saanut käsiinsä muunneltuja asiakirjoja. Niistä käy ilmi, että jalkapalloliitto on peittänyt korruption paljastavia lukuja.
Kiekkoliigassa pelattiin keskiviikkona seitsemän ottelua. KooKoon kotihallissaan voittanut Helsingin IFK nousi sarjakärkeen, kun Kärpät hävisi JYPille.
Talousongelmista kärsivä Espoon Blues piti keskiviikkona ylimääräisen yhtiökokouksen ja täydensi seuran hallitusta.
Espoon Blues voitti kotikaukalossaan Hämeenlinnan Pallokerhon voittolaukauskilpailun jälkeen 2–1 keskiviikkona. Kaapo Kähkönen ja Samson Mahbod nousivat lopulta Bluesin sankareiksi.
Helsingin IFK:n Tomas Zaborsky ajettiin ulos erikoisesta syystä HIFK:n ja KooKoon välisessä ottelussa keskiviikkona.
Kilpa-autoilija Heikki Kovalaisella oli esittää kovan luokan näytöt tehtävään, johon hänet nimettiin keskiviikkona.
Taitoluistelija Viveca Lindfors debytoi EM-jäillä keskiviikkona. Lindfors sijoittui EM-kisojen lyhytohjelmassa 11:nneksi Slovakian Bratislavassa.
Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilijan Jari Litmasen kunniaksi valmistettiin kultaharkko. Litmanen vastaanotti kultaharkon keskiviikkona Helsingissä.
Australian avoin tennisturnaus on edennyt välierävaiheeseen. Kolme neljästä välierästä pelataan Suomen aikaa torstaina.
Kiekkolegenda Teemu Selänteen turvapaikanhakijoita koskevat twiitit poikivat kannanottoja puolesta ja vastaan. Oli twiiteistä mitä mieltä tahansa, voi sanoa, että Selänne onnistui herättämään keskustelua.
Goran Ivanišević vaatii todisteita vilppiepäilyjen tueksi.
Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen ei halua kommentoida millään tavoin Teemu Selänteen kannanottoja maahanmuuttokeskusteluun.
Norjan olympiakomitea vaatii Kansainvälistä olympiakomiteaa ja Wadaa kieltämään lisähapen käytön urheilussa.
Teemu Selänteen virallisella Twitter-tilillä on 101 000 seuraajaa. Aiemmin Selänne on julkaissut Twitterissä enimmäkseen jääkiekkoa mutta myös ravintolaansa ja uutta tv-sarjaansa käsitteleviä viestejä.
Florida Panthersin suomalaistähti Aleksander Barkov osoitti olevansa iästään huolimatta kypsä pelimies, eikä antanut miljoonien häiritä esitystään tiistain ottelussa Torontoa vastaan.
Urheilun ja liikunnan avustusjärjestelmä kaipaa remonttia.
Bluesin sentteri Antti Suomela, 21, oli näkyvässä roolissa, kun espoolaisten neljän ottelun tappioputki päättyi liigassa. Blues kukisti HPK:n Hämeenlinnassa 4–1.
HIFK teki illastaan turhan vaikean Kouvolassa. KooKoo pääsi kaksi kertaa iholle kahden maalin takaa, eikä HIFK:n kuudes peräkkäinen voitto tullut helpolla.