Osa YK:n turvallisuusneuvoston jäsenmaista vaatii presidentti Bashar al-Assadin lähtöä, osa kannattaa Syyrian nykyistä hallintoa. Venäjä katsoo, että se voi toimia samaan aikaan sekä Yhdysvaltojen että al-Assadin kanssa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin näyttää löytäneen itselleen Atlantin takaa hyödyllisen ystävän.
Viron oppositiohtaja Edgar Savisaar, 65, on tehnyt näyttävän paluun Viron politiikan pahikseksi. ”Venäjän vastaisilla pakotteilla ei ole tulevaisuutta”, hän vakuuttaa.
Yhdysvaltain republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Donald Trump pelaa pelon politiikalla, kirjoittaa Kari Huhta.
Useita aikuisia ja lapsia on viety sairaalahoitoon lumivyöryn vuoksi.
Tanskan hallitus on närkästynyt tavasta, jolla kansainvälinen lehdistö on käsitellyt sen tiukkoja turvapaikkalinjauksia.
Yhdysvaltojen johtaman Euroopan ohjuskilven ensimmäinen pysyvä maatukikohta on valmiina käyttöön Romaniassa.
Mielenosoittajat pelkäävät hallituksen murentavan demokratiaa.
Presidentti Vladimir Putin vakuuttaa turkkilaisten pysyvän Venäjän ystävinä, vaikka maan johto onkin hänen mielestään kelvoton.
Hirmumyrskyt ja rajuilmat ovat syksyn aikana koetelleet lähes tauotta Filippiinejä, jonne on tulvien takia julistettu kansallinen hätätila.
Irlannissa koettiin ennätyksellinen turismivuosi. Kuvauspaikkana ollut saari kiinnostaa avaruussaagan faneja.
Turkista Kreikkaan matkalla olleiden pakolaisten vene kaatui lähellä Turkin rannikkoa.
Saksan ulkomaantiedustelupalvelu BND on aloittanut yhteistyön Syyrian salaisen palvelun kanssa, kertoo uutistoimisto AFP.
Fredi Lilius hakee naapurimaan kummallisimpia juttuja
Pariisin ilmastokokouksen vieraita ruokkinut tähtikokki Marc Veyrat tuomittiin 100 000 euron sakkoihin metsän tuhoamisesta.
Vuosi 2015 oli vuosi, jolloin arabikevään seuraukset osuivat myös Eurooppaan täydellä voimallaan. Syyt ovat pohjattoman surullisia. Muistan, kuinka itsekin keväällä 2011 idealistisesti toivoin ja uskoin, että arabimaiden kansannousut olisivat alku uudelle, demokraattiselle aikakaudelle meidän lähialueillamme, kirjoittaa HS:n Heikki Aittokoski.
Itä-Afrikassa sijaitseva Burundi on sisällissodan partaalla, YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra’ad al-Hussein varoitti torstaina uutistoimisto Reutersin mukaan. Hän mainitsi syyksi poliittisen sorron, jonka seurauksena ainakin 400 ihmistä on kuollut ja 3 500 pidätetty.
Aikajana Viron oppositiojohtajan Edgar Savisaaren vaiheista.
Venäjä kieltää, että sen kone olisi rikkonut Turkin ilmatilaa ja toivoo voivansa todistaa tämän mustan laatikon tallentaman tiedon avulla.
Perjantaina Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vaati parlamenttia tekemään päätökset budjetista ja verolaeista, jos se haluaa rahallisen tuen jatkuvan.