Suomi päättää hävittäjähankinnoistaan vuosien kuluttua. Asekauppiaat ovat jo työssään.
Harkinnan kohteena oli Seppo Paatelaisen johtajama hallitus ja Samuli Haapasalon toimitusjohtajakausi. Finavian hallitus teki päätöksen minimimiehityksellä.
EU:ssa on synnytetty lähes neljän vuoden tiiviin väännön jälkeen sopu uudesta tietosuojauudistuksesta. Internet-jättejä ratkaisu hirvittää.
Gasum aikoo panostaa kotimaisen biokaasun tuotantoon sekä nesteytetyn maakaasun LNG:n infrastruktuurin kehittämiseen kaasuverkoston ulkopuolella. Tämä mahdollistaa kivihiilen ja öljypohjaisten tuotteiden käytön vähentämisen ja korvaamisen kaasulla.
Yhdysvaltalaisen lääkealan liikemiehen Martin Shkrelin, 32, ympärillä pyörivät kohut huipentuivat torstaina, kun hänet pidätettiin epäiltynä miljoonien eurojen sijoitushuijauksesta.
Harkimo voitti hallin myyntiä koskeneen miljoonariidan välimiesoikeudessa.
Finanssialan keskusliiton hallitus valitsi lauantaiaamuna puhelinkokouksessa liiton väliaikaiseksi puheenjohtajaksi Danske Bankin Suomen-toimitusjohtajan Risto Tornivaaran.
Ohjelmistoyhtiö Jollan toiminta jatkuu.
Tekeekö raha onnelliseksi? Vain, jos käytät sitä oikein, sanovat tutkijat. Sonja Rajala ja Tommi Pajala ovat kehittäneet erilaisia sopimuksia välttääkseen rahasta stressaamisen.
Mahdollisten kanteiden kohteena on Seppo Paatelaisen aikoinaan johtama hallitus ja Samuli Haapasalon toimitusjohtajakausi. Nykyhallituksen enemmistö vastusti syyskuussa kanteiden nostamista. Hallitus kokoontuu minimimiehityksellä kolmihenkisenä.
Talouskasvu on peräisin poikkeuksellisesta lähteestä: investoinnit alkavat vihdoin virota vuosien kovan supistumisen jälkeen.
Jari Sarasvuon mukaan miehet ovat addiktoituneet valtaan, naiset vastuuseen.
Dieselin kuluttajahinta laski alimmilleen viiteen vuoteen – joulukuun puolivälissä litrahinta oli 1,206 euroa.
Sovun löytyminen työmarkkinoilla ns. yhteiskuntasopimuksesta on kaikkien etu, kirjoittaa Sixten Korkman.
Suomi suhtautuu varovaisen nyrpeästi Euroopan unionin komission lokakuiseen ehdotukseen luoda euroalueelle yhteinen talletussuojajärjestelmä.
Keskiviikkona eronnut Pirkko Salminen ei halua selittää lähtöään. Finavian hallituksesta on lähtenyt neljä ihmistä syksyn aikana.
Boliden sijoittaa uuteen rikkihappotehtaaseen 90 miljoonaa euroa vuosien 2016–2019 aikana. Investointi työllistää lähes pelkästään Suomessa.
Yhdysvaltojen keskuspankki Fed päätti sijoittajien odotusten mukaisesti kiristää rahapolitiikkaansa. Ohjauskorko nostetaan 0,25 prosentista 0,50 prosenttiin.
Fennovoiman suomalaisomistajan mielestä Keskon vanhat sitoumukset pitävät yhä, eikä sen mukaan kauppajätin viime vuoden maaliskuussa antama ilmoitus jatkorahoituksesta luopumisesta riitä. Nyt selvitetään, onko Keskon annettava vastoin tahtoaan lisärahaa ydinvoimahankkeeseen.
Postin mukaan verkkokauppa on kasvattanut sen pakettikuljetuksia kahdella prosentilla. Muun muassa vaatteita, viihde-elektroniikkaa, kosmetiikkaa ja lemmikeihin liittyviä tarvikkeita lähetetään paljon.
Sijoituspalveluyhtiö Index Helsinki kävi kaikki Suomeen rekisteröidyt rahastot läpi, ja tulos oli tyrmäävä. Aktiivisesti hoidetut rahastot häviävät lähes aina indeksille – selvin lukemin.