Maailman ensimmäisen kansainvälisen ilmastosopimuksen laajuus on myös suurin heikkous.
Saksalainen sukellusvene torpedoi miinalaiva Louhen 70 vuotta sitten. 11 suomalaista merisotilasta kuoli. Laivaston sukeltajakilta sai harvinaisen luvan käydä hylyssä.
Pohjois-Korean propagandayhtye Moranbong laulaa ylistystä puolueelle ja johtajalle. Se saapui Pekingiin ensimmäistä ulkomaankonserttiaan varten, mutta konsertti peruttiin yllättäen. HS näki yhtyeen lokakuussa Pjongjangissa.
Suomessa on hyvät taksit. Mutta. Jotkut kuljettajat eivät ymmärrä, milloin pitäisi olla hiljaa. Heitä varten on luotu laatusopimus, joka kertoo, miten käyttäytyä, kirjoittaa Katriina Pajari kolumnissaan.
Venäjä on kutsunut Turkin sotilasattasean puhutteluun tapauksen takia.
Ikuista nuoruutta tavoitteleva suomalaissyntyinen liikemies ja miljardöörinaapuri kiistelevät. Aseina ovat muun muassa kanteet ja ämyrit.
Jos ensiasunnon ostaminen on liian vaikeaa, moni muukin asuntokauppa jää tekemättä.
Vuosi 2015 jää historiaan ilmastoon liittyvistä ennätyksistä: koskaan mittaushistorian aikana hiilidioksidia ei ole ollut näin paljon, merivesi ollut näin korkealla tai maapallo ollut näin lämmin.
Asia selviää Suomen suurimman autorahoittajan Santanderin teettämästä tutkimuksesta. Yhtiö on kehittänyt uuden palvelun, jonka avulla tavallinen suomalainen voi säilyttää mielenrauhansa autoilun yllättäviltä menoilta.
Euroopan ekologisimmaksi kauppakeskukseksi arvostettu Sello tekee ympäristötekoja yhdessä liikkeiden ja asiakkaiden kanssa. Uudet pientekniikan ja vaatteiden keräyspisteet tekevät kierrätyksestä entistä vaivattomampaa.
Käytetyn auton kunnon tarkastaminen on vaikeaa. Ikävät yllätykset voi välttää hankkimalla huolenpitosopimus käytettyyn autoon. Tämä sopimus on tarjolla kaikkiin automalleihin.
Kaijan työpaikalla kuiskitaan irtisanomisista. Miten viisihenkisen perheen olisi mahdollista asuntolainan lyhennysten lisäksi säästää joka kuukausi niin, ettei tulojen äkillinen putoaminen romahduttaisi koko taloutta?
Näyttää siltä, että pian valtakunnansovittelijan luo riittää tulijoita. Helle haluaa heistä nopeasti eroon eikä tarjoa edes kahvia.
Itämeri-Projektin “Innovatiiviset kilogrammat”-kategoria kerää yhteen ne projektit, joilla on selkeä mitattava vaikutus. Niillä on tavoitteena esimerkiksi fosfori- tai typpipäästöjen vähentäminen Itämeren lähellä - kirjaimellisesti vähentää haitallisten määrää kilogrammamääräisesti.
Lasten ja nuorten mielikuvitus ja luovuus on vailla vertaa. Samanaikaisesti nuorista tuntuu, että heidän vaikutusmahdollisuutensa esimerkiksi ympäristön suhteen ovat mitättömät. Itämeri-Projektin “Projekti Lapsilta”-kategoria tarjoaa lapsille ja nuorille väylän vaikuttaa ja säilyttää Itämeren rikkaus nyt ja tulevaisuudessa.
Hallitus on valinnut narratiivin, jossa tarkoitus pyhittää keinot, kirjoittaa HS:n päätoimittaja Antero Mukka.
Rakennustyöt alkoivat viime kuussa. Rakentajan ja kaupungin välistä sopimusta käsitellään korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Uutisraportti on Tuomas Peltomäen juontama viikottainen ajankohtaisohjelma, joka kertoo, mitä viikon uutisaiheista pitäisi ajatella.
Kuljettaja ajoi ylinopeutta ja menetti auton hallinnan mutkassa.
Moderni tekniikka on auttanut tutkijoita tekemään viime vuosina merkittäviä löytöjä. Niitä on odotettavissa lisää myös lähitulevaisuudessa.
Valko-Venäjä yrittää omia pakkasukon venäläisiltä huonolla menestyksellä.
Lauri Helke lähti perustamaan Onnibusia, kun oma uranousu VR:ssä tyssäsi. Hän halusi uudistaa joukkoliikennettä, ja VR sai halpabusseista kovan kilpailijan. Nyt Helke suuntaa taas katseensa rautateille.
Poliisi joutui hillitsemään asiakkaiden välille syntynyttä tappelua kaasusumuttimella ravintolassa Janakkalan Turengissa sunnuntain vastaisena yönä.
Magnus Lindbergin orkesteriteokset saavat lentävämmän lähdön maailmalle kuin Sibeliuksen teokset tämän aktiivisina sävellysvuosina. HS seurasi menestyssäveltäjää Lontoon kantaesityksestä Pariisin Suomi-konserttiin.
Salibandy on rekisteröityjen harrastajien määrällä mitattuna yksi Suomen suurimmista lajeista.
Ketään ei tarvitse tervehtiä, eikä kahvinkeitintä tarvitse pestä – tervetuloa suomalaiselle työpaikalle.
Ruotsissa talous kasvaa kovaa vauhtia, työttömyys vähenee ja työllisyys kasvaa.
Edes sakot eivät pidätelleet kisällien ja merimiesten tiernapoikahulinointia 1800-luvulla. Joulunvieton kaupallistumista voivoteltiin jo tuolloin.
Toimittaja Lesja Rjabtseva sai viikko sitten oppositiohenkisestä radiokanavasta tarpeekseen, sanoutui irti ja ilmoitti aloittavansa oman mediabisneksensä, kirjoittaa HS:n Moskovan-kirjeenvaihtaja Pekka Hakala kolumnissaan.
Helsingissä esitettävä versio tiernapojista on yksi omalaatuisimmista tiernapoikaversioista. Se on saanut vaikutteita Tanskasta.
Listasimme vuoden parhaat kirjat sivulle, jota on helppo käyttää mobiililaitteissa. Tee oma lahjalistasi tällä sivulla.
Eurooppaan pyrkivien olosuhteet käyvät yhä surkeammiksi, kun talvi tulee. Valokuvaaja Niklas Meltio seurasi siirtolaisia Serbiassa, Kroatiassa ja Sloveniassa.
Vanha teollisuuskaupunki loi nahkansa ja haastaa nyt Lontoon bisneskeskuksena. Menestys ei tarkoita vain taloutta ja jalkapalloa – myös kulttuuria pitää tarjota.
Vuosien huostaanoton jälkeen kotiin palaavat lapset, joiden arjesta vanhemmat ovat menettäneet monta vuotta. Suunnilleen kolmannes vanhemmista saa elämänsä kuntoon lasten huostaanoton aikana.