Kolumni
Minun oli nuorena vaikea uskoa rakkauteen. En osannut ottaa vastaan rakkautta, enkä rakastaa, sillä pelkäsin niin kovasti, etten kelpaakaan sellaisena kuin olen. Yritin mukautua ja miellyttää. Lapsuuden ja nuoruuden pelko siitä, ettei kukaan...
Kolumni
”Kaikki dementikkojen lapset on tyttäriä”, todettiin Anneli Kannon kirjaan pohjautuvassa näytelmässä Pala palalta pois. Näytelmää oli Teatteri Avoimissa ovissa katsomassa katsomollinen kypsässä iässä olevia naisia ja muutama hajakappale miehiä.
Kolumni
Ystäväni on työskennellyt siivoojana yrityksessä, jonka muulla henkilökunnalla ei ollut tapana tervehtiä siistijöitä kuten muita työtovereita. Marssivat vain pikkutakinliepeet lepattaen ohi. Ystäväni oli kokenut voimakasta tarvetta...
Kolumni
Kaupunkilaisella keskiluokalla, kaltaisillani, tuntuu olevan palava tarve erottautua paitsi "junteista" myös työväenluokasta mollaamalla ahnaasti kaikkea, mistä työväenluokkaiset ihmiset provinsseissa pitävät. Ihminen hahmottaa toisia...
Kolumni
"Älä itke." Itkenpäs ja annan toistenkin itkeä. Viime aikoina kovasti pohdittu, mistä empatiavaje syntyy. Omien tunteiden kautta sitä saa kosketuspintaa toistenkin tunteisiin. Kun on itse saanut ilmaista tunteitaan, osaa tunteilla muutenkin kuin raivoamalla.
Kolumni
En ole ainut suomalainen, jonka lomaviettotavat ovat työläitä. Oma erikoislajini on vaikean kautta matkustaminen. Myös erilaiset psykofyysisesti haastavat kesäprojektit käyvät. Kesän yleistunnelmaan sopii mainiosti työnteko, jota ei vain...
Kolumni
Olen ollut teininä lukuisissa kotibileissä, joissa humalapiikin aikaan tupakkapaikalle muodostunut tyttöporukka keskustelee abortista eettisenä ongelmana. Minullakin on ollut asiasta vaihtelevia ja kärjekkäitä mielipiteitä – sekä...
Kolumni
Siitä on jo kauan aikaa, kun silloisen vakibaarini miksaajan piti tehdä valinta. Hänen tuli joko perustaa yritys, jonka kautta laskuttaa työn, jota oli tehnyt jo vuositolkulla, tai perustaa yritys, jonka kautta laskuttaa työn, jota oli tehnyt jo vuositolkulla.