-
Kolumni
Puoliammattimaisista iskemistaiteilijoista eli pickup artisteista tuli maailmanlaajuisesti tunnettuja, kun amerikkalaisjournalisti Neil Strauss julkaisi 2000-luvun puolivälissä kirjansa Pelimies: Alaston totuus pokaajien veljeskunnasta.
-
Kolumni
Olen viime aikoina tuntenut suurta myötätuntoa Hollywood-tähti Charlie Sheenia kohtaan – sen verran kuraa monista ongelmistaan tunnettu näyttelijä on saanut niskaansa sen jälkeen, kun hän kertoi pari viikkoa sitten olevansa hiv-positiivinen.
-
-
Kolumni
Istun seminaarissa, mutten pysty keskittymään kuulemaani. Hartiani ovat jumittuneet korviini ja puren hampaita yhteen. Kirjoitan itselleni to do -listaa, jolle ei meinaa tulla loppua. Tiedostan olevani stressaantunut, mutta sen siitä saa,...
-
Kolumni
Olen ollut yrittäjä runsaat pari vuotta. Taannoin käymälläni yrittäjyyskurssilla viilattiin iltakausia liiketoimintasuunnitelmaa, johon en ole sittemmin vilkaissutkaan – tuli riittävän selväksi se, että yritystoiminnan on oltava kannattavaa, piste.
-
Kolumni
Minulla on vastenmielinen tapa lukaista viestini ja vilkaista Facebookia joka kerta, kun puhelimeni sattuu käteeni. Noita kertoja kertyy vuorokauteen kymmeniä, eikä se edes hyödytä minua mitenkään. Ennemminkin unohdan palata lukaisemiini...
-
Kolumni
Sinkkuvuoteni herättävät minussa katkeransuloisia muistoja samaan tapaan kuin lasteni vauva-aika. Näin jälkikäteen on helppo nostalgisoida kiusalliseen hiljaisuuteen päättyneitä deittejä, hiprakassa lähettämiäni lemmenviestejä ihmisille,...
-
Kolumni
Seisoatörötän Lidlin kassalla, ja häpeä pyyhkii ylitseni kuin hyökyaalto. Olen unohtanut, ettei maksukorttini toimi, ja käteisvarani eivät mitenkään riitä viikonlopun ruokaostoksiin. On pahin ruuhka-aika, ja jono takanani kasvaa kasvamistaan.
-
Kolumni
Vanhassa tarinassa kuvataan taivaan ja helvetin eroa näin: helvetissä on iso pata täynnä herkullista ruokaa, mutta sen ympärillä olevat ihmiset nääntyvät nälkään, koska heidän lusikkansa ovat niin pitkiä, etteivät he saa syötyä niillä. Taivaassa...