Terve taas, lukijat, tässä Torsti. Torsti toivottaa palstan lukijoille onnellista uutta vuotta 2016. Pohdimme ystäväni kauppaneuvoksen kanssa arvonimien väärinkäyttöä, esimerkiksi kauppaneuvos Jethro -pelleilyä. Valvooko kukaan arvonimien...
Formula ykkösten seitsenkertaisen maailmanmestarin Michael Schumacherin vakavasta loukkaantumisesta tulee tänään tiistaina kuluneeksi kaksi vuotta. Schumacher sai aivovamman kaaduttuaan ja lyötyään päänsä kiveen Meribelin hiihtokeskuksessa Ranskassa.
Osallistuminen formula ykkösiin ei ole millään tavoin välttämättömyys Ferrarille. Näin väittää F1-sarjan vanhimman ja menestyneimmän tallin puheenjohtaja Sergio Marchionne. Marchionnen mukaan Ferrarilla olisi muitakin keinoja urheiluautojensa...
Formula ykkösten seitsenkertaisen maailmanmestarin Michael Schumacherin vakavasta loukkaantumisesta tulee tiistaina kuluneeksi kaksi vuotta. Schumacher sai aivovamman kaaduttuaan ja lyötyään päänsä kiveen Meribelin hiihtokeskuksessa Ranskassa.
Ferrarin F1-kuljettaja Kimi Räikkönen ja hänen avopuolisonsa Minttu Virtanen menevät ensi kesänä naimisiin. Virtanen kertoo avioliittosuunnitelmista Kauneus- ja Terveys-lehden blogissaan. Virtanen ja Räikkönen kävivät F1-kauden päätteeksi...
Formula 1 -talli Ferrari vietti perinteistä joulujuhlaansa lauantaina Maranellossa, ja kuljettajat Sebastian Vettel ja Kimi Räikkönen pitivät myös puheet kiittäen kuluneesta kaudesta. Ensin puhunut Ferrarin puheenjohtaja Sergio Marchionne...