Mikä on syksyn kovin bisnesmantra?
29.7.2015
Kati Riikonen
Siirtymä lomakaudelta syksyn kaupalliseen rutistukseen ei aina ole helppo. Mihin investoida, mitä karsia, mistä aihioista rakentaa uutta liiketoimintaa? Lomatunnelmista kannattaa ammentaa tuoreita ajatuksia ja energistä asennetta, mutta päätöksenteon taustaksi tarvitaan myös laajempia linjoja. Mistä nousee tulevan syksyn mantra oman ajattelun viitekehykseksi?
Viime aikojen markkinointimantroista yksi käytetyimmistä on 'data on uusi öljy', jota esimerkiksi theMartti viljelee onnistuneesti julkaisuissaan. Brändityöstä puhutaan aina sanonnoilla 'sisältö on kuningas' tai 'tarina on tärkein'. Asiakaskokemuksen nousu liiketoiminnan kärkitavoitteiden joukkoon on tuonut monta uutta sanontaa, vaikkapa 'tavoitteena tyytyväisimmät asiakkaat'. Omissa puheissani on toistunut usein 'parhaimmillaan markkinointi on palvelua'.
Kaikista näistä ja monesta vastaavasta mantrasta on helppoa olla samaa mieltä, mutta mikään niistä ei yksin riitä. Nyt tarvitaan laajempaa ajattelua, jossa luova tarina ja kaikki toiminnot pelaavat yhteen ja tukevat toisiaan asiakkaan eduksi.
Kaupallinen menestys vaatii rajapintoja, prosesseja ja keskittymiä, joissa yhdistetään eri osaamisalueita ennennäkemättömällä ketteryydellä ja monitahoisesti verkostoitumalla.
Helppoa on tunnetusti vaikea tehdä. Kun myynti on monikanavaista, esimerkiksi mainos ei enää ole erillinen osa prosessia. Jokainen klikki myy seuraavaa, vaikka eri palasia tekevät yritykset tai tekniset alustat vaihtuisivat matkalla. Siksi on tärkeää, että jokaisen alueen osaajat ymmärtävät toisiaan: millaiset tekniset toteutukset ja käytettävyysratkaisut ovat mahdollisia niin, että asiakas pysyy keskiössä.
Kyky kerätä ja hyödyntää asiakasdataa paranee jatkuvasti. Big data- tai asiakkuusdata-projektien edistyessä eri toimialoilla tulemme varmasti näkemään miten data-asiantuntijat tukevat markkinoijia tuottamaan täysin uudenlaista sisältöä osaksi jatkuvasti kehittyvää luovaa tarinaa.
Data ei ole enää pelkkä lisätieto, vaan yhä useammin sisällön ja toiminnan ydin.
Moni yritys löytää edestään kysymyksen siitä miten eri sisältöteemat, bränditavoitteet ja kannanotot koordinoidaan, ja miten ne muuttuvat asiakasdatan kautta jatkuvasti lisääntyvän tiedon myötä. Tästä syntyy tarve yritysten sisäisen verkottumisen tiivistämiseen ja reaaliaikaiseen yhteydenpitoon. Meillä DNA:lla tämä ajattelu näkyy esimerkiksi mutkaton työ -konseptissa.
Uskon, että kaupallinen onnistuminen ja brändin maineen jatkuva kehittäminen vaativat entistä monimuotoisempia tiedon ja osaamisen yhdistelmiä. Oli kyseessä myynnin strateginen linjanveto, luovan tarinan rakentaminen tai taktisen markkinoinnin pieni päätös, taustalle tarvitaan vastauksia ainakin näihin kysymyksiin:
- Yrityksen syvin olemus, asiakaslupaus ja strategia: mikä on yrityksen olemassaolon oikeutus ja menestyksen perusta?
- Keinot kerätä ja hyödyntää dataa: mitä oikeaa ja relevanttia dataa on saatavilla ja missä muodossa se on parhaiten hyödynnettävissä?
- Tekniset alustat ja niiden toiminnallisuuksien syy-seuraussuhteet: miten saadaan vaikeasta helppoa? Osaavatko markkinoijat hyödyntää teknisiä mahdollisuuksia?
- Jatkuvasti muuttuvat mediat: kaikki omat, sosiaaliset, vuokratut, ostetut ja journalistiset kanavat tarvitsevat niille sovitettua sisältöä - tässäkään kohdassa yksi ei käy kaikille. Se mikä toimi eilen, ei ehkä toimi tänään, ja ensi viikolla tulee eteen jotain aivan uutta.
Kun menestyvän markkinoijan ja liiketoimintaosaajan portfolioon on siis jatkossa kuuluttava niin tarina, tekniikka kuin datakin, kysymys kuuluu mistä näitä osaajia löytyy. Itse uskon, että paras valtti tulevaan on entistäkin tiiviimpi ja ketterämpi yhteistyö.
Olisiko liiketoiminnassakin hyötyä tälle mantralle: Anna ja opeta, niin saat ja opit.
Kati Riikonen on DNA:n kuluttajaliiketoiminnan online-myynnistä, -palveluista ja -markkinoinnista vastaava johtaja. Blogissaan Kati haastaa lukijat keskustelemaan brändien ja ihmisten kohtaamisista verkossa.
comments powered by Disqus
Kuusi DNA:n asiantuntijaa ottaa haasteen vastaan. Tulevaisuuden DNA -blogi pohtii työelämän muutosta ja etsii yhdessä lukijoiden kanssa tietä uuteen työhön. Tule mukaan!
Aiemmat kirjoitukset ilmoittajalta
Sisällöntuottaja DNA Business
-
29.7.2015
Mikä on syksyn kovin bisnesmantra?
Siirtymä lomakaudelta syksyn kaupalliseen rutistukseen ei aina ole helppo. Mihin investoida, mitä karsia, mistä aihioista rakentaa uutta liiketoimintaa? Lomatunnelmista kannattaa ammentaa tuoreita ajatuksia ja energistä asennetta, mutta päätöksenteon taustaksi tarvitaan myös laajempia linjoja. Mistä nousee tulevan syksyn mantra oman ajattelun viitekehykseksi?
-
24.6.2015
Uudistumisen sietämätön vaikeus
Hallitusohjelmaa sorvatessa puhuttiin paljon uudistumisen tarpeesta. Hallitusohjelman jälkeen keskustelu on jatkunut, mutta siinä tuntuu olevan keskiössä pelkkä säästöpäätösten ja niiden oikeellisuuden arviointi uudistumisnäkökulman sijaan.
-
27.5.2015
Hyperkilpailu etenee: Digiketju kuntoon tai pois kentältä!
Muistatko vielä ”uuden talouden”? Vuosituhannen vaihteen tienoilla ajateltiin tietotekniikan ja tietoliikenteen kehityksen nostavan tuottavuutta niin, että taloudesta poistuisivat sekä inflaatio että suhdannevaihtelut.
-
29.4.2015
Kuka saa huomiosi lomalla?
Kun palaan mielessäni noin viisi vuotta taaksepäin, muistan tuskailuni juuri ennen kesälomani alkua. Loman viettoon piti päästä lähtemään ajoissa, mutta vielä viikonloppunakin hoidin viimeisiä tärkeitä työasioita eteenpäin.
-
25.3.2015
Kuka määrittelee mitä on hyvä (työ)elämä?
Tässä maailmanhengessä joka puolelta nettiä, lehtijuttuja ja sosiaalista mediaa pursuaa juttuja itsensä toteuttamisesta ja unelmien löytämisestä. Niiden mukaan ei pidä tyytyä tavalliseen vaan analysoida, mikä on haave syvällä sisimmässä ja pyrkiä sitä kohti, elämmehän vain kerran.
-
25.2.2015
Digitalisaatio ei olekaan yksin oikotie onneen
Tulevina vuosina jyvät erotellaan akanoista digitalisaation hyödyntämistaidon mukaan. Yritykset, jotka osaavat ottaa täyden hyödyn irti mobiiliteknologiasta, sosiaalisista verkoista, pilvipalveluista ja tiedon murskauksesta, kykenevät palvelemaan asiakkaitaan paremmin ja haastamaan markkinat aivan uusilla tavoilla.
-
28.1.2015
Aina vierelläsi
Ihannemaailmassa markkinoijat toimittaisivat asiakkailleen – nykyisille ja tuleville – ainoastaan sellaisia viestejä, jotka vastaavat heidän tarpeitaan juuri oikeaan aikaan.
-
16.12.2014
Muutos on mahdollisuus
Käynnistäessämme tämän blogin lupasimme kirjoittaa rohkeasti myös teknologian vierestä eli sieltä, missä mietitään uusia toimintamalleja, innovaatioita, organisoitumista ja johtajuutta.
-
18.11.2014
Suomessa reilusti kasvuvaraa digitalisaatiossa
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) julkisti Digitaalinen Suomi -päättäjäseminaarissa helmikuussa 2014 Digibarometri-tutkimuksen, jonka 22 maan vertailussa suomalaisilla yrityksillä oli parhaat edellytykset digitaalisuuden hyödyntämiseen.
-
28.10.2014
Brändin seikkailu Kulmahuoneesta Somemaan aktivistiksi
Olipa kerran brändi, joka pääsi pois Kulmahuoneesta ihmisten pariin ja kiinnostavaksi keskustelunaiheeksi.
-
2.9.2014
Vapauttaako etätyö elämään?
Tulevaisuudessa niin henkinen, fyysinen kuin tekninenkin rajapinta työn ja vapaa-ajan välillä vapautuu entisestään.
-
5.8.2014
Rohkeutta mainontaan
Yritysten pitäisi tehdä rohkeampaa mainontaa. Sellaista, joka vaikuttaa, vakuuttaa ja oivaltaa. Ottaa kantaa ja uskaltaa. Jättää muistijälkiä ja puhututtaa pitkäänkin. Ennen kaikkea vetoaa tunteisiin. Mitä tämä rohkeus sitten on?
-
8.7.2014
Kolme askelta menestykseen
Miksi Facebook ja Google valloittivat maailman, mutta MySpace ja Altavista eivät? Miksi teollisuuden- ja palvelualan digitaalisessa muutoksessa toiset pärjäävät ja toiset eivät?
-
10.6.2014
En halua valittaa, mutta...
Yritin kerran jutella lentokoneessa vieruskaverini kanssa niitä näitä, kun lentomme lähtö oli viivästynyt. Hän murahteli joitain lyhyitä vastauksia takaisin.
-
13.5.2014
Toimisto on kuollut, eläköön toimisto!
Tarkistitko ensimmäiset työsähköpostit jo aamukahvipöydässä? Kirjasitko asiakaspalautteet järjestelmään saman tien tabletilla?
-
15.4.2014
Työntekoa ja talon rakennusta
Tapa tehdä työtä muuttuu jatkuvasti. Työ on enemmän ja enemmän ajasta sekä paikasta riippumatonta.
-
25.3.2014
Brändi – yrityksen, minun vai yhteinen?
Mediaympäristöjen ja käyttötapojen muutoksesta keskustellaan nyt kiihkeästi markkinointiammattilaisten keskuudessa.
-
25.2.2014
Tuloksena tulevaisuus
Arkemme on yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta, minkä mahdollistavat kaikkien saatavilla olevat monipuolisemmat yhteydet, palvelut ja laitteet.