Glyfosaatti voi sitoutua maaperään, muuttaa mikrobistoa sekä vaikuttaa ihmisten ja eläinten sairauksiin, kirjoittavat Kari Saikkonen ja Irma Saloniemi. Saikkonen on professori Luonnonvarakeskuksessa ja Saloniemi yliopistonlehtori Turun yliopistossa.
Suomessa käytetään vuosittain 3,4 miljoonaa kiloa kasvinsuojeluaineita. Lähes puolet tästä määrästä koostuu rikkakasvien hävittämiseen tarkoitetuista glyfosaattivalmisteista. Niitä myydään useilla kauppanimillä, kuten Roundup, Rambo ja Keeper. Aineita käytetään kotipuutarhojen lisäksi lähes jokaisella tavanomaista viljelyä harjoittavalla maatilalla.
Glyfosaatin käyttöluvan jatkosta EU-alueella päätetään tämän vuoden loppuun mennessä. Esimerkiksi Hollannissa aineen käyttö kotipuutarhoissa on jo kielletty.
Glyfosaatti on tehokas ja halpa aine rikkakasvien hävittämiseen. Se soveltuu jättiputken ja vesakon torjuntaan sekä viljelyksille. Patenttien raukeaminen ja suuret valmistusmäärät ovat laskeneet hintoja.
Suorakylvö eli siementen kylväminen muokkaamattomaan maahan on lisännyt glyfosaatin käyttöä. Suomessakin on joinain vuosina kylvetty jopa 40 prosenttia syysvehnästä ja viidennes muista viljakasveista suorakylvönä. Ravinteiden huuhtoutuminen vähenee ja eroosioriski pienenee, mutta viljely onnistuu vain, jos muu kasvillisuus hävitetään ensin glyfosaatilla.
Etenkin tuontielintarvikkeet saavat glyfosaattia muutenkin. Glyfosaatin avulla siemenet voidaan pakkotuleennuttaa eli pakottaa kypsymään samanaikaisesti. Suomessa pakkotuleennutus on tosin sallittua vain rehuviljoille ja öljykasveille.
Glyfosaattia kestävien muuntogeenisten rehujen tuonti on lisääntynyt. Glyfosaatin runsas käyttö soija- ja maissipelloilla on parantanut rikkakasvien kykyä sietää sitä. Tämä on kasvattanut torjunnassa käytettyjä annosmääriä ja muiden kemiallisten torjunta-aineiden käyttötarvetta.
Ohjeiden mukaisesti käytettynä glyfosaatin välittömiä haittoja ihmisille ja muille selkärankaisille on pidetty mitättöminä, sillä aineen vaikutus perustuu solutason biokemialliseen kiertoon, jota esiintyy vain kasveilla ja mikrobeilla.
Mainosten mukaan glyfosaatti hajoaa luonnossa parissa viikossa. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että glyfosaatti ja sen hajoamistuotteet, erityisesti AMPA, voivat sitoutua maaperään tai kulkeutua ympäristöön. Riskit ovat erityisen suuria kylmässä ilmastossa, jossa maaperän prosessit ovat hitaita. Näyttö glyfosaatin nopeasta hajoamisesta perustuukin lämpimissä oloissa ja tietynlaisilla maalajeilla tehtyihin kokeisiin.
Suomen oloissa erityisen merkityksellistä on, että kasveille tärkeä ravinne fosfori kilpailee glyfosaatin kanssa maaperässä samoista sitoutumispaikoista. Jos lisäämme pellolle glyfosaattia, on mahdollista, että fosforipäästöt vesistöihin lisääntyvät tai glyfosaattia kertyy peltoon.
Kasvit elävät – ihmisten tavoin – jatkuvassa vuorovaikutuksessa eri mikrobien, bakteerien ja sienten kanssa. Mikrobeja tarvitaan jopa maaperän hivenaineiden muokkaamiseen kasveille sopivaan muotoon. Runsas glyfosaatin käyttö onkin yhdistetty hivenainepuutoksiin.
Glyfosaatti vaikuttaa maaperän mikrobeihin, kasvien sienijuurten määrään, kasvitauteihin ja tuotantoeläinten suoliston mikrobiston monimuotoisuuteen. Mikrobeja koskevan tiedon lisääntyminen on herättänyt epäilyksen siitä, että glyfosaatilla voi olla haitallisia vaikutuksia ihmisen suoliston mikrobeihin ja yhteys moniin sairauksiin.
Suomessa tarvitaan tutkimusta siitä, miten glyfosaatti hajoaa, säilyy ja vaikuttaa ekosysteemissä. Tarvitaan lisätietoja glyfosaatin vaikutuksista ihmisten, eläinten, kasvien ja mikrobien terveyteen ja hyvinvointiin. Tämä edellyttää tutkimusta sekä glyfosaatin suorista yhteyksistä sairauksiin että sen vaikutuksista suolistomikrobeihin glyfosaattijäämien kautta.
Suomessa ei ole tehty systemaattista selvitystä kotimaisten tai tuontielintarvikkeiden glyfosaatti- tai AMPA-jäämistä ja niiden muutoksista. Glyfosaattijäämiä tutkitaan meillä vuosittain vain muutamasta kymmenestä elintarvikenäytteestä, koska testaaminen on kallista ja vaatii erityislaitteita.
Biotalouden kannattavuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää selvittää glyfosaatin käyttöön liittyvät riskit – ja vaihtoehdot glyfosaatille, jos sen käyttö EU:ssa kielletään.
Kari Saikkonen ja Irma Saloniemi
Saikkonen on professori Luonnonvarakeskuksessa ja Saloniemi yliopistonlehtori Turun yliopistossa.
Kirjoita kommentti