Talous ja yhteiskunta

Talous ja yhteiskunta

Yritykset vaikuttavat monin tavoin ympäristöönsä, eikä Sanoma ole poikkeus. Konserni jakaa vuosittain merkittävän osan taloudellisesta arvostaan sidosryhmille osinkoina, veroina ja hankintoina.

 

Liiketoimintojen mahdollisia haittavaikutuksia voidaan lieventää vastuullisten hankintojen, hyväntekeväisyystyön ja kumppanuuksien avulla. Lisäksi osallistumme moniin paikallisiin hankkeisiin. Alla muutama esimerkki eri toimintamaistamme.

Mukana yhteisöissämme

Lähiympäristömme hyväksi: Puhdas Itämeri

Sanoma antaa panoksensa lähiympäristönsä hyväksi tukemalla John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri –hanketta. Konserni tulee hanketta taloudellisesti ja tarjoaa medianäkyvyyttä. Kolmivuotiseen yhteistyösopimukseen sisältyy 200 000 euron lahjoitus. Hankkeen tavoitteena on parantaa Itämeren tilaa vähentämällä rehevöitymistä ja edistämällä meriliikenteen turvallisuutta.

Mukana Uusi Lastensairaala 2017 -talkoissa

Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeen tavoitteena on kerätä lahjoituksina 30 miljoonaa euroa uuden lasten erikoissairaanhoitoon keskittyvän huippuyksikön rakentamiseksi. Ilman yksityistä rahoitusta uuden lastensairaalan rakentaminen siirtyisi pitkälle tulevaisuuteen. Sanoma on mukana hankkeessa markkinointiyhteistyökumppanina.

Lähes vuosikymmen Roosa Nauha –hankkeessa

Kymmenen viime vuoden ajan olemme lisänneet tietoisuutta rintasyövästä ja auttaneet keräämään varoja mm. tutkimukseen. Naistenlehtemme Suomessa, Hollannissa ja Belgiassa ovat julkaisseet erikoisnumeroita ja pitäneet aihetta esillä. Olemme lahjoittaneet mediatilaa ja osallistuneet varainhankintaan. Pelkästään Hollannissa Pink Ribbon -lehdet ovat keränneet kymmenen viime vuoden aikana yli 7 miljoonaa euroa Roosa Nauha -säätiölle.

pinkribbon.nl

pinkribbon-magazine.be

Vapaaehtoistyötä Puolassa

Puolan johtava oppimateriaalikustantaja Nowa Era tukee vapaaehtoistyötä maanlaajuisen vapaaehtoistyötä edistävän viestintäkampanjan avulla. Peruskoulun opettajille suunnattu kampanja auttaa opettajia kertomaan oppilailleen vapaaehtoistyöstän mahdollisuuksista ja kannustaa nuoria vapaaehtoistyön pariin. Kampanja koostuu erilaisista hankkeista sekä verkkosivustosta, jolle on kerätty aihetta käsitteleviä opetusmateriaaleja, artikkeleita ja julkaisuja opettajien työn tueksi.

UNICEFin yrityskumppanina

Sanoma kutsuttiin Suomen johtavana mediatalona mukaan valmistelemaan UNICEFin uusien Lapsen oikeudet ja yritysmaailma –periaatteiden globaalia jalkautusta. UNICEFin, YK:n Global Compactin ja kansainvälisen Pelastakaa Lapset ry:n yhteistyössä kehittämät periaatteet ovat ensimmäiset laatuaan. Ne ohjeistavat yrityksiä varmistamaan lasten oikeuksien toteutumisen yritystoiminnassaan: työpaikalla, markkinoilla ja suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Yrityskumppanit antavat palautetta periaatteiden jalkauttamista varten kehitetyistä ohjeista ja työkaluista, jotka ohjaavat yrityksiä uusien periaatteiden jalkauttamisessa.

Pitkäaikainen sitoutuminen menestyksen takana

Pitkäaikainen sitoutuminen on Sanoman liiketoiminnan johtava periaate. Konsernin liiketoiminnalla on yli sadan vuoden perinteet. Sanoman tavoitteena on kannattava kasvu. Orgaaniseen kasvuun keskittyminen on yksi strategisista tavoitteistamme vuosille 2011–2013. Pyrimme kehittämään liiketoimintojamme tuotteista palveluihin, passiivisista aktiivisempiin ja massatuotteista yksilöllisempiin.

Sanoman toiminnan taloudelliset vaikutukset ulottuvat moniin sidosryhmiin. Liiketoiminnan kulut, työntekijöiden palkat ja etuudet sekä maksetut verot muodostavat suurimman osan jaettavasta taloudellisesta arvosta. Omistajilleen Sanoma tarjoaa vakaan osinkotuoton. Konserni jakaa vuosittain osinkoina pääsääntöisesti yli puolet tilikauden tuloksesta.

Sanoma haluaa edistää hyviä liiketoimintatapoja. Teemme yhteistyötä vain arvostettujen ja ammattitaitoisten kumppanien kanssa, ja kaikki puolestamme tehdyt liiketoimet ilmoitetaan kirjanpidossamme täsmällisesti. Taloudellisen raportoinnin pääperiaatteet ovat luotettavuus, oikeellisuus ja jatkuvuus. Hyvien toimintatapojen noudattaminen varmistetaan konserninlaajuisilla toimintaohjeilla, asianmukaisilla hyväksymismenettelyillä ja sisäisellä valvonnalla.