Näkymät

Sanoma antaa ennusteet konsernin tuloskehityksestä vuositasolla.

Aikaisempien vuosien näkymät ja niiden toteutuminen löytyvät arkistosta.

Arkistotiedot tulevaisuudennäkymistä

Konsernin näkymät vuodelle 2015 (ennallaan, julkaistu 16.7.2015)

Vuonna 2015 Sanoma odottaa konsernin rakennemuutoksilla oikaistun liikevaihdon kasvun olevan noin edellisvuoden tasolla (2014: -3,7 %). Liikevoittomarginaalin ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan yli 4 % liikevaihdosta (2014: 6,2 % liikevaihdosta).

Sanoman osavuosikatsaus 1.1.–30.6.2015: Heikko tulos Suomessa

Konsernin vuoden 2015 ja keskipitkän aikavälin (2016) näkymät (muuttuneet, julkaistu 16.7.2015)

Vuonna 2015 Sanoma odottaa konsernin rakennemuutoksilla oikaistun liikevaihdon kasvun olevan noin edellisvuoden tasolla (2014: -3,7 %). Liikevoittomarginaalin ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan yli 4 % liikevaihdosta (2014: 6,2 % liikevaihdosta).

Keskipitkän aikavälin näkymät (muuttuneet)

Suomen talouden sekä mainosmarkkinoiden kehitys on ollut heikkoa, eikä parantumista ole lyhyellä tähtäimellä odotettavissa. Tämän lisäksi Sanoma Media Finlandin tuloskehitys on ollut odotettua heikompaa. Sanoma ei tule pääsemään vuoden 2015 näkymiinsä. Tämän seurauksena Sanoma poistaa myös keskipitkän aikavälin (2016) näkymänsä, jotka julkaistiin helmikuussa 2014. Sanoma julkistaa uudet näkymät vuodelle 2016 vuoden 2015 vuosituloksen julkistamisen yhteydessä helmikuussa 2016.

Sanoma muuttaa vuoden 2015 sekä keskipitkän aikavälin (2016) näkymiään

Konsernin näkymät vuodelle 2015 (ennallaan, julkaistu Q1 osavuosikatsauksessa 29.4.2015)

Vuonna 2015 Sanoma odottaa konsernin rakennemuutoksilla oikaistun liikevaihdon kasvun olevan noin edellisvuoden tasolla (2014: -3,7 %). Liikevoittomarginaalin ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan edellisvuoden tasolla tai edellisvuotta korkeammalla tasolla (2014: 6,2 % liikevaihdosta).

Keskipitkän aikavälin näkymät (ennallaan)

Pohjautuen strategian toteutukseen Sanoma odottaa, että vuodesta 2016 lähtien rakennemuutoksilla oikaistu konsernin liikevaihto palaa kasvu-uralle. Liikevoittomarginaalitavoite ilman kertaluonteisia eriä on noin 10 % liikevaihdosta. Sanoma tavoittelee, että nettovelan suhde käyttökatteeseen (EBITDA) on alle 3,5.

Sanoman osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2015: Kaksijakoinen vuosineljännes haasteellisessa ympäristössä

Konsernin näkymät vuodelle 2015 (ennallaan, julkaistu 2014 vuosituloksessa, 5.2.2015)

Vuonna 2015 Sanoma odottaa konsernin rakennemuutoksilla oikaistun liikevaihdon kasvun olevan noin edellisvuoden tasolla (2014: -3,7 %). Liikevoittomarginaalin ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan edellisvuoden tasolla tai edellisvuotta korkeammalla tasolla (2014: 6,2 % liikevaihdosta).

Keskipitkän aikavälin näkymät (ennallaan)

Pohjautuen strategian toteutukseen Sanoma odottaa, että vuodesta 2016 lähtien rakennemuutoksilla oikaistu konsernin liikevaihto palaa kasvu-uralle. Liikevoittomarginaalitavoite ilman kertaluonteisia eriä on noin 10 % liikevaihdosta. Sanoma tavoittelee, että nettovelan suhde käyttökatteeseen (EBITDA) on alle 3,5.

Sanoman vuositulos 2014: Muutos etenee hyvin