Varsinainen yhtiökokous 2015

Sanoma Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 8.4.2015 Helsingin Messukeskuksen Kokoustamossa.

Sanoman varsinaisen yhtiökokouksen 2015 päätökset 
Toimitusjohtajan katsaus

Yhtiökokouksen pöytäkirja liitteineen

Yhtiökokouksen 2015 pöytäkirja
Liite 1: Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2015
Liite 6: Tilinpäätös ja toimintakertomus 2014
Liite 7: Tilintarkastuskertomus 2014
Liite 8: Voitonjakoehdotus
Liitteet 9 ja 10: Ehdotus tilintarkastajan palkkiosta ja valinnasta
Liite 12: Ehdotus omien osakkeiden hankintavaltuutukseksi

- - -

Sanoman ylin päättävä elin on yhtiökokous, joka kokoontuu yhtiöjärjestyksen mukaisesti vähintään kerran vuodessa. Varsinainen yhtiökokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä aikana kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan vähintään yhdessä hallituksen määräämässä laajalevikkisessä sanomalehdessä aikaisintaan kolme kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen yhtiökokousta. Yhtiökokouskutsu on kuitenkin julkaistava vähintään yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.

Yhtiökokous mm.

  • vahvistaa tilinpäätöksen
  • päättää taseen osoittaman voiton käyttämisestä
  • päättää vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
  • päättää Sanoman hallituksen jäsenten lukumäärästä
  • päättää yhtiöjärjestyksen muuttamisesta
  • valitsee hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenet erovuorossa olevien tilalle sekä päättää hallitukselle maksettavista palkkioista
  • valitsee tilintarkastajat ja päättää heidän palkkioistaan

Osakkeenomistajan oikeus saada asiansa käsiteltäväksi yhtiökokouksessa

Osakkeenomistajalla on oikeus esittää yhtiökokouksen asialistalle käsiteltäväksi osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen nojalla yhtiökokouksen toimivaltaan kuuluvia asioita. Osakeyhtiölain mukaan vaatimus on toimitettu hallitukselle riittävän ajoissa, mikäli hallitukselle on ilmoitettu siitä viimeistään neljä viikkoa ennen kokouskutsun toimittamista.

Aiemmat yhtiökokoukset
 

Yhtiökokous 2014 Yhtiökokous 2013 Yhtiökokous 2012 Yhtiökokous 2011 Yhtiökokous 2010 Yhtiökokous 2009 Yhtiökokous 2008 Yhtiökokous 2007 Yhtiökokous 2006 Yhtiökokous 2005 Yhtiökokous 2004 Yhtiökokous 2003 Yhtiökokous 2002 Yhtiökokous 2001 Yhtiökokous 2000