Meistä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.

Joka päivä, joka paikassa

Tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. 

Sanoma Media Finlandiin kuuluu viisi liiketoimintayksikköä: Pohjoismaiden suurimman sanomalehden tuoteperheestä koostuva Helsingin Sanomat, Suomen suurinta iltapäivälehteä Ilta-Sanomia ja johtavaa digitaalista talousuutispalvelua Taloussanomia kustantava Ilta-Sanomat, aikakauslehtibrändeistään tunnettu Sanoma Lifestyle, lasten ja nuorten sisältöjä kustantava Kids Media sekä television ja radion monimediatalo Nelonen Media. 

Sanoman puhtaasti digitaaliset tuotteet on keskitetty Sanoma Digital -yksikköön. Sanomalehtiemme painamisesta vastaava Sanomapaino palvelee lisäksi konsernin ulkopuolisia asiakkaita.       

Toimintamme pohjautuu laadukkaaseen, merkitykselliseen ja kiehtovaan sisältöön, jota tarjoamme päivittäin kiinnostavien brändiemme ja kattavan mediatarjontamme kautta.

TAVOITAMME

94 % kaikista suomalaisista
98 % pääkaupunkiseutulaisista
96 % 25–44 -vuotiaista
Mobiilissa #1 ja #3

AVAINLUVUT

637.2 M€ Liikevaihto
84.8 M€ Online-liikevaihto
23.5 M€ Liikevoitto
2664 Työsuhteessa oleva henkilöstö keskimäärin

Sanomatalo
– ihmisten, kulttuurin ja tiedon kohtauspaikka 

Sanomatalo sijaitsee Finlandiapuiston kulttuurikeskittymässä, Nykytaiteen museon Kiasman ja Musiikkitalon naapurissa, Helsingin rautatieaseman kupeessa.

Sanoma Media Finlandin toiminnoista talossa sijaitsevat muun muassa Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Nelonen Media.

Sanomatalon ensimmäinen ja toinen kerros ovat pääosin yleisölle avointa, katettua sisätilaa. Mediatorilla kiinteä katsomorakennelma ja videoseinä, jossa tarjoillaan Sanoman omia sisältöjä. Tilan ideana on kaupunkilaisten ja median kohtaaminen. Tila taipuu suuriin ja pieniin kohtaamisiin massatapahtumista palavereihin, kahvihetkiin ja työntekoon.

Sanomatalon liikekeskus ja Mediatori ovat avoinna yleisölle maanantaista perjantaihin kello 7–20, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 9–20.

Sanomatalo Facebookissa

Siirry Facebookiin

Mediatori

Sanomatalon ensimmäinen ja toinen kerros ovat pääosin yleisölle avointa, katettua sisätilaa. Mediatorilla kiinteä katsomorakennelma ja videoseinä, jossa tarjoillaan Sanoman omia sisältöjä. Tilan ideana on kaupunkilaisten ja median kohtaaminen. Tila taipuu suuriin ja pieniin kohtaamisiin massatapahtumista palavereihin, kahvihetkiin ja työntekoon.

Sanomatalon liikekeskus ja Mediatori ovat avoinna yleisölle maanantaista perjantaihin kello 7–20, lauantaisin ja sunnuntaisin kello 9–20.

Lisätietoja ja tiedustelut: mediatori(@)sanoma.com, puh. 09 1221

Yli vuosisata parhaita lukuelämyksiä

Sanoma on tarjonnut suomalaisille merkityksellisiä lukuelämyksiä vuodesta 1889.

Vuosikymmenten aikana olemme kehittäneet suomalaista sanoma- ja aikakauslehdistöä sekä luoneet lukuisia maan suurimmista ja rakastetuimmista lehtibrändeistä ja ohjelmakonsepteista. Laatu, riippumattomuus ja hyvä journalismi ovat työssämme yhtä tärkeitä kuin luovuus ja inspiraatio. Me haluamme saavuttaa tuloksia, vaikuttaa maailmaan joka päivä.

Sanoma Media Finland syntyi 1.1.2014, kun Sanoman Suomen-mediatoiminnot yhdistyivät yhdeksi yhtiöksi. Tavoitamme mediavalikoimallamme lähes kaikki suomalaiset.  

 

Johtoryhmä

Pia Kalsta

Toimitusjohtaja, Sanoma Media Finland

Toimitusjohtaja, Sanoma Media Finland

s. 1970, KTM
Pia Kalsta on toiminut eri tehtävissä Nelonen Mediassa vuodesta 2001: markkinointipäällikkönä 2001–2006, myyntijohtajana 2006–2008, markkinointijohtajana 2012–2013 sekä vuodesta 2013 liiketoimintajohtajana. SCA Hygiene Products -yhtiössä 1996–2001 hän toimi mm. avainasiakaspäällikkönä, tuotepäällikkönä ja markkinointipäällikkönä.

Antti Järvinen

Kaupallinen johtaja, Mediamyynti ja -ratkaisut, Sanoma Media Finland

Kaupallinen johtaja, Mediamyynti ja -ratkaisut, Sanoma Media Finland

s. 1976, KTM
Antti Järvinen on toiminut myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä mm. asiakkuusjohtajana ja toimitusjohtajana Pointer Groupissa 2002–2007, liiketoimintayksikön johtajana TBWA\ Helsingissä 2007–2009 ja toimitusjohtajana Toinen Helsingissä 2010–2012. Ennen Sanomaan siirtymistään hän toimi Omnicom Media Groupin Suomen toimitusjohtajana 2012–2014. Keskeiset hallitusjäsenyydet tai luottamustoimet Vuole Oy (pj.), Priamen Oy (pj.), Kärkimedia Oy

Ismo Vuoksio

Liiketoimintajohtaja, Sanomapaino

Liiketoimintajohtaja, Sanomapaino

s. 1963, DI
Ismo Vuoksio on toiminut eri tehtävissä Sanoman palveluksessa vuodesta 1989 alkaen: projekti-insinöörinä Sanomalan painossa 1989–1993, Ilta-Sanomien käyttöpäällikkönä 1994–1996, Helsingin Sanomien tuotantopäällikkönä 1997–2003 ja tuotantojohtajana 2004–2008 sekä Sanomapainon toimitusjohtajana (2008–2012). Aiemmin Vuoksio työskenteli Paasipaino Oy:ssä tiedonhallintapäällikkönä 1988–1989. Keskeiset hallitusjäsenyydet tai luottamustoimet: Graafinen teollisuus ry

Kaisa Ala-Laurila

Liiketoimintajohtaja, Sanoma Lifestyle

Liiketoimintajohtaja, Sanoma Lifestyle

s. 1972, FM, EBMA
Kaisa Ala-Laurila on toiminut aiemmin eri tehtävissä Ilta-Sanomissa vuodesta 2000, muun muassa markkinointijohtajana 2007–2010. Sisältö- ja markkinointijohtajana Radio Novassa hän toimi 2011–2012.

Kari Laakso

Liiketoimintajohtaja, Nelonen Media

Liiketoimintajohtaja, Nelonen Media

s. 1973, B.A.
Kari Laakso on työskennellyt Nelonen Mediassa radioiden ohjelmajohtajana 2007-2009 sekä radiotoiminnan johtajana 2009-2015. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa NRJ Finland Oy:ssä toimittajana, ohjelmapäällikkönä ja ohjelmajohtajana 1999-2005 sekä SBS:n Voice TV:llä ohjelmajohtajana 2006-2007. Hallituksen jäsenyydet ja luottamustoimet: RadioMedia, FC Haka Oy, Valkeakosken Tehtis Oy

Marja-Leena Tuomola

Liiketoimintajohtaja, Sanoma Digital - Finland

Liiketoimintajohtaja, Sanoma Digital - Finland

s. 1962, OTK, LL.M (Amsterdam), VT, eMBA (IMD)
Marja-Leena Tuomola on toiminut useissa eri tehtävissä ja liiketoiminnoissa Sanomassa vuodesta 1990. Tuomola toimi lakimiehenä ja päälakimiehenä vuoteen 2000 Sanoma Osakeyhtiössä ja Helsinki Mediassa. Vuosina 2000−2007 hän vastasi SWelcomin taloushallinnosta ja liiketoiminnan tukipalveluista. Tuomola toimi kehitysjohtajana vuosina 2007−2011 ensin televisio- ja kaapelitelevisiotoiminnassa ja sen jälkeen Sanoma Newsissä vastaten strategiasta ja useista keskeisistä liiketoimintojen digitalisoinnin kehityshankkeista. Työuransa aikana Tuomola on vastannut useista yritysjärjestelyistä ja uuden liiketoiminnan perustamishankkeista. Nyt hän vastaa nyt Sanoma-konsernin Suomen ja Baltian markkinapaikka- ja ecom-liiketoiminnasta. Keskeiset hallitusjäsenyydet tai luottamustoimet: ICMA (International Classified Media Association), Netwheels Oy, Oikotie Oy

Martti Yrjö-Koskinen

Talousjohtaja, Sanoma Media Finland

Talousjohtaja, Sanoma Media Finland

s. 1972, DI, CEFA
Martti Yrjö-Koskinen toimi Sanoman sijoittajasuhdejohtajana 2011–2013 . Aiemmin hän on työskennellyt TeliaSoneralla Eurasia-liiketoiminta-alueen johtoryhmässä ja konserniviestinnässä 2008–2010 sekä vastannut TeliaSoneran sijoittajasuhteista 2005–2008. Sitä ennen Yrjö-Koskinen on hoitanut yritysrahoitukseen, varainhoitoon ja yrityskauppoihin liittyviä tehtäviä Telia Soneralla 1999–2005.

Masa Peura

Johtaja, strategia ja digitaalinen kehitys, Sanoma Media Finland

Johtaja, strategia ja digitaalinen kehitys, Sanoma Media Finland

s. 1978, DI, MBA
Masa Peura on työskennellyt eri tehtävissä Sanomassa vuodesta 2004. Hän on toiminut Helsingin Sanomissa tuotekehityspäällikkönä, tuotekehitystiimin vetäjänä ja liiketoiminnan kehityspäällikkönä sekä Sanoma Newsin ja Sanoma Media Finlandin strategiajohtajana. Aiemmin hän työskenteli konsulttina Accenturella 2003–2004 ja Booz Allen Hamiltonilla 2003. Keskeiset hallitusjäsenyydet tai luottamustoimet: Mobiilimarkkinointi Routa, INMA:n (International Newsmedia Marketing Associaton) Euroopan hallituksen jäsen.

Niina Ryynänen

Johtaja, Kuluttajamyynti ja -asiakkuudet, Sanoma Media Finland

Johtaja, Kuluttajamyynti ja -asiakkuudet, Sanoma Media Finland

s. 1967, KTM
Niina Ryynänen on työskennellyt aiemmin kuluttajamyynnin ja markkinoinnin tehtävissä kaupan alalla, muun muassa asiakassuhde- ja markkinointipäällikkönä Keskolla 1997–2005, vararehtorina K-instituutissa 2005–2006, markkinointipalvelujen johtajana SOK:lla 2006–2007, K-Plus Oy:n toimitusjohtajana sekä Ruokakeskon asiakkuus- ja markkinointijohtajana 2012−2014.

Petteri Putkiranta

Liiketoimintajohtaja, Helsingin Sanomat

Liiketoimintajohtaja, Helsingin Sanomat

s. 1964, DI
Petteri Putkiranta on työskennellyt Helsingin Sanomissa vuodesta 2008 sähköisen liiketoiminnan johtajana, kehitysjohtajana ja kuluttajaliiketoiminnan johtajana. Aiemmin hän työskenteli Nokialla vuodesta 1989 muun muassa myyntipäällikkönä Malesiassa 1992–1995 ja Business program directorina USA:ssa 2002–2005. Keskeiset hallitusjäsenyydet tai luottamustoimet: Sanomalehtien Liiton hallituksen Liiketoiminnan kehittäminen -strategiaryhmä (pj.)

Pia Huhdanmäki

HR-johtaja, Sanoma Media Finland

HR-johtaja, Sanoma Media Finland

s. 1969, OTK
Pia Huhdanmäki on toiminut eri tehtävissä Sanomassa vuodesta 1996, muun muassa lakimiehenä 2000−2003 ja päälakimiehenä 2003−2006 Swelcom Oy:ssä, hallintojohtajana Sanoma Entertainment Oy:ssä 2007−2011, hallintojohtajana Sanoma News Oy:ssä 2010−2011 ja HR-johtajana Sanoman Suomen-mediatoiminnoissa vuodesta 2011 alkaen.

Tapio Sadeoja

Kustantaja, vastaava päätoimittaja, Ilta-Sanomat

Kustantaja, vastaava päätoimittaja, Ilta-Sanomat

s. 1958
Tapio Sadeoja tuli toimittajaksi Ilta-Sanomiin 1981 ja on toiminut ulkomaantoimituksen esimiehenä 1990–1996, toimituspäällikkönä 1997–2006, uutispäätoimittajana 2006–2007 ja vastaavana päätoimittajana vuodesta 2007. Kustantajaksi Sadeoja nimitettiin 2010. Vuodesta 2009 hän on toiminut myös Taloussanomien vastaavana päätoimittajana. Keskeiset hallitusjäsenyydet tai luottamustoimet: STT-Lehtikuva Oy

Ulla Leppä

Liiketoimintajohtaja, Kids Media

Liiketoimintajohtaja, Kids Media

s. 1969, KTM
Ulla Leppä on työskennellyt Sanomassa eri tehtävissä vuodesta 1996, muun muassa liiketoimintapäällikkönä, brändeistä vastaavana johtajana 2009–2010 ja kustantajana 2010–2014 Sanoma Magazines Finland Oy:ssä. Ulla Lepän erikoisfokuksena on kansainvälinen lisenssiliiketoiminta. Keskeiset hallitusjäsenyydet tai luottamustoimet: Egmont-Kustannus Oy