Sanoma on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.
Palveluksessamme on noin 7 500 ammattilaista noin ympäri Eurooppaa. Sanoman juuret ovat Suomessa, 1800-luvun lopulla. Tällä hetkellä Sanoma on yksi Euroopan suurimmista mediayhtiöistä ja hankkimassa yhä vankempaa asemaa oppimisen alueella.
Toimintamme pohjautuu laadukkaaseen, merkitykselliseen, kiehtovaan sisältöön, jota tarjoamme miljoonille ihmisille päivittäin kiinnostavien brändiemme ja kattavan mediatarjoomamme kautta. Julkaisemme yli 250 aikakauslehteä, useita johtavia sanomalehtiä, omistamme kuusi menestyvää oppimisratkaisuihin keskittyvää yhtiötä, useita televisio- ja radioyhtiöitä ja kasvatamme jatkuvasti digitaalista läsnäoloamme ydinmarkkinoillamme. Olemme tulevaisuuden monikanavainen media- ja oppimisyhtiö, haluamme johtaa toimialan kehitystä.
Monikanavaiset brändit
Sanoman digitaalinen muutosprosessi kiihdyttää vauhtiaan ja yhä useampi brändi on läsnä monessa eri kanavassa. Televisio-ohjelmilla on mobiiliapplikaatioita tai niiden pohjalta tehdään kirjoja, aikakauslehdillä on verkkopalveluja tai niillä on selkeä yhteys televisioon, sanomalehtien jutuista kootaan verkkopalveluja ja mediabrändeistä tulee livetapahtumia.
Sanomalla asiakkaidemme kiinnostuksen kohteet, haaveet ja tarpeet ovat kaiken tekemisemme keskipisteessä. Se tarkoittaa sitä, että haluamme tarjota merkityksellistä, inspiroivaa ja kiehtovaa sisältöä missä ja milloin tahansa asiakkaamme sitä haluavat – kanavasta riippumatta.
Aikakauslehdet
Laaja aikakauslehtitarjoomamme sisältää kiinnostavia brändejä tarkasti määritellyille kohdeyleisöille. Julkaisemme aikakauslehtiä neljässä maassa ja olemme markkinajohtajia Hollannissa ja Suomessa. Menestyksemme taustalla on kyky olla aidosti läsnä lukijoiden arjessa ja tarpeissa sekä palvella mainostaja-asiakkaiden tavoitteita. Suhtaudumme sisältöön intohimoisesti. Parasta osaamistamme on kauniiden, merkityksellisten ja kiinnostavien aikakauslehtibrändien kehittäminen eri kanavissa, tärkeäksi osaksi asiakkaidemme elämää.
Oppimisratkaisut
Ajat, jolloin opetusmateriaalit olivat pelkkiä oppikirjoja, ovat ohi. Mobiilisovellukset, digitaaliset opetusmenetelmät ja lähi- ja tukiopetus ovat parantaneet opiskelijoiden ja opettajien mahdollisuuksia kehittyä ja kehittää itseään. Sanoman oppimisen alueen yhtiöt keskittyvät voimakkaasti oppimistulosten parantamiseen ja kykyyn hankkia uusia tietoja ja taitoja.
Verkkopalvelut
Ihmisten välistä viestintää olisi vaikea kuvitella ilman viime vuosina kehitettyjä verkkopalveluja. Uusia mahdollisuuksia syntyy jatkuvasti. Muutamat verkkopalvelumme ovat olleet olemassa internetin alkutaipaleelta lähtien. Nyt keskitymme voimakkaasti kuluttajatuntemuksemme hyödyntämiseen digitaalisten palveluidemme kehittämisessä ja uusien rakentamisessa.
Sanomalehdet
Sanomalehdet ovat olleet Sanoman ydinliiketoimintaa alusta saakka. Suomessa julkaisemme Helsingin Sanomia, joka on pohjoismaiden johtava päivälehti sekä iltapäivälehti Ilta-Sanomia, johtavia paikallislehtiä Kaakkois-Suomessa ja ilmaisjakelulehti Metroa. Sanoma on laajentanut sanomalehtiosaamistaan myös digitaalisiin palveluihin. Taloussanomat aloitti painettuna lehtenä mutta on nyt johtava talousalan verkkopalvelu. HS.fi ja Ilta-Sanomat menestyvät painetun median lisäksi sekä mobiili- että verkkopalveluina.
Televisio ja radio
Sanomalla on yli 20 televisiokanavaa ympäri Euroopan. Markkina-asemaa vahvistaa hyvä ymmärrys siitä miten monipuolisesti televisiosisältöjä tänä päivänä katsotaan. Ilmaiskanavien lisäksi tarjoamme video-on-demand- ja second screen –sovelluksia sekä muita digitaalisia välineitä, joiden avulla voimme luoda sosiaalista pöhinää suosittujen mediailmiöiden ympärille. Lisäksi jatkamme eri alustat yhdistävän, monikanavaisen ja multimediallisen tarjooman rakentamista. Tavoitteenamme on palvella kuluttajien ja mainostajien tarpeita tavalla, joka haastaa vanhan.
Kuinka voimme tehdä asiakkaastasi fiksumman?
”Perinteinen markkinointi kertoo maailmalle että olet rock-tähti. Sisältömarkkinointi näyttää sen.”
Sisältömarkkinointi
Sanoman merkittävä, kansainvälinen sisältömarkkinointiosaaminen auttaa asiakkaita toteuttamaan jälkimmäisen lupauksen. Se tarjoaa juuri sitä sisältöä, josta heidän kohderyhmänsä on kiinnostunut, millä tahansa heidän toivomillaan tavoilla.
Sisältö on inspiraatiota, keskustelua, neuvontaa, tavoitteita, yhteistyötä, kannustusta ja palkitsemista. Se on sitä, mikä tekee asiakkaamme asiakkaasta fiksumman. Se tuottaa huomiota, sitoutumista ja myyntiä.
Lisätietoja antaa:
Chris Van Gils
Content Marketing
Center of Excellence
P. +32 2 776 21 01
Autamme sinua panemaan ’median’ takaisin ’sosiaaliseen mediaan’
Sisältö on sosiaalisen median polttoainetta
Markkinointi sosiaalisessa mediassa
Sanoman sisältömarkkinoinnin sosiaalisen median yksikkö conversity.be on kolmen vuoden ajan kehittänyt ja testannut sosiaalisen median palvelujen, kuten Twitterin, Facebookin, LinkedInin ja YouTuben tehoa päämääränään liiketoiminnan liikevaihdon kasvattaminen.
Palvelumme strategisesta konsultoinnista koulutukseen ja valmennukseen perustuvat Clo Willaertsin Conversity-malliin. Jos haluat tietää miten mallimme voisi auttaa sinua yhdistämään liiketoimintatavoitteesi ja sosiaalisen median panostuksesi, ota yhteyttä: