Demareiden viikko käynnistyi pettyneissä tunnelmissa, kun HS:n puoluekannatuskyselyn lukemat iskivät tajuntaan maanantaina. "Aamukahvi maistui aika karvaalta", tiivisti Sdp:n Satakunnan piirin puheenjohtaja Harri Lehtonen tuntojaan.
Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk) sanoo, että hänen vaali-ilmoituksensa myöhästyi, koska hän laittoi sen postilaatikkoon vasta eilen maanantaina. Näin se ei ole ehtinyt perille ennen laissa määriteltyä, maanantaiyönä päättynyttä määräaikaa.
Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan "demarit tarvitsevat paljon uudistumista". Rinne sanoo, ettei hän ole harkinnut eroa, vaikka puolueen kannatus on vain jatkanut laskuaan vaalien jälkeen.
Viime kevään eduskuntavaalien suurimmat yksittäiset lahjoittajat olivat kokoomuksen, sosiaalidemokraattien ja ruotsalaisen kansanpuolueen emopuolueet, vaalirahoitusvalvonnan alustavat tulokset kertovat. Määräaikaan mennessä vaalirahailmoitusta eivät olleet tehneet kansanedustajat Mikko Alatalo (kesk) ja Kauko Juhantalo (kesk).
1899 Turussa perustetaan Suomen Työväenpuolue. 1903 Forssan puoluekokouksessa. Nimi muutetaan muotoon Sosialidemokraattinen puolue Suomessa. 1907 Sdp pääsee suurimmaksi puolueeksi ja pysyy sellaisena lähes yhtäjaksoisesti vuoteen 1948 asti. 1916 Sdp saa 103 edustajapaikkaa, mutta menettää enemmistön 1917 Venäjän hajotettua eduskunnan.
Helsingin Sanomien teettämässä puoluekannatuskyselyssä Sdp:n kannatus putosi 14,8 prosenttiin. Todennäköisesti luku on Sdp:n huonoin kautta aikojen. Muista puolueista kokoomus kiilasi perussuomalaisten ohi. Vihreiden kannatus nousi 10 prosenttiin.
Kreikka-sopua ei solmita euromaiden johtajien maanantai-illan huippukokouksessa, arvioi pääministeri Juha Sipilä (kesk). Euromaiden valtiovarainministerit pitivät jo aiemmin päivällä tuloksettoman hätäkokouksen Brysselissä.
Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola sanoo sosiaalidemokraattien kannatuksen hupenemisen olevan yleiseurooppalainen trendi. "Mutta missään kannatus ei ole laskenut niin rajusti kuin Suomessa." Rentola vertaa Suomen tilannetta Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan, joissa sosiaalidemokraattiset työväenpuolueet ovat pärjänneet selvästi suomalaisia aateveljiään paremmin.
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk) lupaa, että uusi lakiesitys sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä on käsitelty eduskunnassa viimeistään kahden vuoden päästä.
Eduskunnan suuri valiokunta kokoontuu tänään maanantaina kuulemaan Kreikan tilanteesta. Kokous alkaa 14.30.
Suomi hyväksyy Kreikan sopeutusohjelman pidennyksen, jos Kreikka sitoutuu ohjelmaan uskottavalla tavalla ja selkeät edellytykset viidennen väliarvion ehtojen täyttämiseksi ovat olemassa.
Suomalaisista 80 prosenttia hyväksyisi hallituksen kaavaileman päivähoito-oikeuden rajoittamisen, kun toinen vanhemmista on kotona joko perhevapaiden tai työttömyyden takia.
Nollatuntisopimusten kieltämistä ajava kansalaisaloite on tulossa luultavasti jo syksyllä eduskunnan käsittelyyn – nimiä jo lähes 60 000.
Keskustan ja perussuomalaisten vaalivoitot eivät olleet pelkästään konservatiivien voitto liberaaleista tai maaseudun voitto kaupungeista, vaan tämän lisäksi miesten voitto naisista.