Jaakko, Jimi
Karsinnat Ranskan vuoden 2016 EM-kisoihin ovat nyt puolivälissä. HS listasi karsintojen tähän asti suurimmat onnistujat ja epäonnistujat. Onnistujat Islanti saavutti jo viime MM-karsinnoissa paikan jatkokarsintaan. Lars Lagerbäckin joukkue...
Jalkapallomaajoukkueen EM-karsinta on ollut suomalaisittain synkkä, kun kolmen ottelun jälkeen on kasassa vain neljä pistettä. Huhut joukkueen ympärillä ovat velloneet mediassa ja fanien keskuudessa. Niin päävalmentaja Mixu Paatelainen...
"Vaikka Paxun takki oli aivan liian pieni..." Lainaus on kannattajaballadista nimeltään "Gijonin ihme". Youtube-palvelusta löytyvä kappale jatkuu: "... hän silti juhlinnaksi kaikkien kanssa pisti." Suomi oli tuolloin, vuoden 2013 keväällä,...
HS listasi lauantain ja sunnuntain mielenkiintoisimmat kotimaiset ja kansainväliset urheilutapahtumat. Jalkapallo, EM-karsinta Suomi – Kreikka lauantaina 11.10. kello 21:45. Suomi jatkaa EM-karsintaurakkaansa tänään, kun Kreikka saapuu Helsingin...
Ruotsin jalkapallomaajoukkue saattaa kokeilla Zlatan Ibrahimovicia, kun EM-karsinta jatkuu sinikeltaisten osalta ottelulla Venäjää vastaan torstaina. "Toivon hänen pääsevän kentälle, mutta tiistaina tiedämme asiasta jo tarkemmin", maajoukkuevalmentaja...
Miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen on nimennyt joukkueensa maaotteluun Unkaria vastaan. Ottelu pelataan ensi keskiviikkona Györissa. Ystävyysottelulla on tavallista enemmän painoa, sillä Unkari on Suomen...