Roni, Mainio
Uutiset 24h
Petteri Järvinen
Niinistö on varovaisen toiveikas Ukrainan tulitauosta
Tuomioja: Tulitauko voisi vaikuttaa EU:n pakotteisiin
Kapinalliset julkaisivat tulitaukoehtonsa – identtisiä Putinin suunnitelman kanssa
Susijengin MM-kisat ohi – lopuksi kitkerä tappio
Frankie ja Johnny tunnetaan Suomessa parhaiten elokuvana, jonka Gary Marshall ohjasi 1991, pääosissa Al Pacino ja Michelle Pfeiffer. Amerikkalainen Terrence McNally kuitenkin kirjoitti sen näytelmäksi jo melkein kymmenen vuotta aikaisemmin, 1982. Sitä on esitetty meillä muutaman kerran, muun muassa 1999 Helsingin kaupunginteatterissa (ohjaus Ville Mäkelä, rooleissa Kari Väänänen ja Leena Uotila), ja nyt Liisa Mustosen ohjaamana teatteri Jurkassa
Teatteri 2.0:n esitykset ovat kuin ankkureita. Ne kiinnittävät katsojan vakavaan aiheeseen, mutta pitävät pinnalla, vaikka näyttämölle vyörytettäisiin miten karuja tosiasioita tahansa. Miten muuten voisi olla mahdollista, että katsoja pystyy ajattelemaan niiden jälkeen ilmastonmuutosta, metsiensuojelua ja nyt Radikaaleinta on arki -esityksen jälkeen prekariaatin arkea vähän selvemmin, terävämmin ja jäsentyneemmin? Saana Lavasteen ohjaamassa ja Taija Helmisen käsikirjoittamassa dokumentaarisessa arkikomediassa on sama aihe kuin kolme vuotta sitten julkaistussa pamfletissa, jossa puitiin prekariaatin asemaa
Jos ei tietäisi, kuka Nainen ja karhu -pienoisnäytelmän on kirjoittanut ja osin ohjannutkin, yksinhuoltajaäidin monologi olisi helppo sivuuttaa. Nainen (Salla Kozma) huutaa, nainen itkee. Nainen on toiveikas, riehakas, onneton, epätoivoinen. Nainen on lapsi ja oma äitinsä
Hauska teksti, hyvä tunnelma, näyttävä visualisointi, onnistunut miehitys. Kolme vuotta sitten New Yorkin Broadwaylla ensi-iltansa saanut The Addams Family tekee Suomeen mainion maihinnousun. Tampereen työväen teatterin vanha päänäyttämö sopii erinomaisesti esityspaikaksi intiimille, kabareetyyppiselle kauhumusikaalille, jota höystävät karrikoidut, sarjakuvasta alkunsa saaneet henkilöhahmot ja hulvattomat suomennokset
Käännösdraamaa esitetään kotimaisilla näyttämöillä nykyään harvoin. KokoTeatteria täytyykin kiittää siitä, että se tekee Suomen kantaesityksen saksalaisen nykydramatiikan kärkinimiin kuuluvan Roland Schimmelpfennigin Arabialaisesta yöstä. Ja siitä, että esitys soljuu näyttämöllä hetkittäin kuin Tuhannen ja yhden yön Šeheradzaden kertomat loputtomat tarinat
Suurmusikaali Tohtori Živagon ensi-ilta osui sattuvasti keskelle syksyn kuumaa keskustelua: onko Helsingistä mahdollista tehdä houkutteleva matkailukohde venäläisille turisteille ja kuinka paljon heitä sopii odottaa tänne. Helsingin kaupunginteatteri on käynyt Sydneystä asti noutamassa ohjelmistoonsa Boris Pasternakin maailmankuuluun romaaniin pohjautuvan uutuusmusikaalin ja markkinoi esitystään myös venäjänkielisillä nettisivuilla
Moneen kertaan kuopattu Aasia Helsingissä -festivaali nousee jälleen. Ja komeasti nouseekin. Nyt yhdessä Klockriketeaternin ja Wusheng Companyn kanssa on tehty Peking-oopperafestivaali. Kiinan ulkopuolella nähdään nyt ensimmäistä kertaa näytelmä Oikeamielinen kenraali karkotetaan kokonaisuudessaan
En liene ainut hämmennyksen tilassa Sirkus Supiaisen esityksestä [heresy] poistunut. Hienoutta, taitoa, outoutta ja yllätyksiä kerrakseen. Illan kuluessa yleisössä näkyi "ei voi olla totta" -eleitä ja hämmennyksen naurunpyrskähdyksiin kietovia reaktioita
Kulkuri on iso pettymys. Tampereen Työväen Teatterin suurelle näyttämölle on huolellisesti visualisoitu 1900-luvun alun Lontoo, New York ja Los Angeles valtavine teatterisaleineen ja elokuvastudioineen, mutta Riku Suokkaan ja Heikki Syrjän kirjoittamaan näytelmään ei synny minkäänlaista imua, ja kuva tarinan päähenkilöstä Charlie Chaplinista jää melkein tunnistamattoman kapeaksi
Millaista musiikkia syntyy elämästä, joka on selviytymistaistelua? Severa – fado läpi lepattavan sielun on yhden naisen, kahden kitaristin ja yhden kontrabasistin luoma musiikkiteatteriesitys. Se kertoo 1800-luvun alussa eläneen fadolaulaja Maria Severa Onofriana de Sousan elämästä, josta ei tiedetä paljoa, mutta fadoihin perehtynyt Kirsi Poutanen on kuvitellut lisää
Yhteensä 587 hakutulosta.
Helsingin Sanomat ja Meeri Koutaniemi voittivat arvostetun Visa pour L'Image -kisan Ranskassa
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin vieraiksi Moriarty ja Pulp-yhtyeen rumpali
Slowdiven Flow-keikka muutti kesän syksyksi
Suomalainen jouhikkotrio valittiin maailmanmusiikin huippusarjaan
Kiasma on viikonloppuna auki viimeistä kertaa puoleen vuoteen – ilmainen sisäänpääsy