Päivö, Päiviö
Tekijä Konttinen Markus
Laji kuvataide, maalauksia
Markus Konttinen (s. 1957) on nimennyt näyttelynsä maalaukset niissä esiintyvien värien mukaan. Vaikka värit teoksissa soivat puhtaina ja kirkkaina, Konttisen taiteessa on ensisijaisesti kyse muusta kuin väreistä tai niiden synnyttämistä tunne-elämyksistä
Tekijä Antti Oikarinen
Laji kuvataide, veistoksia
Kaksi vuotta sitten moni hämmästyi astuessaan Antti Oikarisen näyttelyyn Forum Boxissa. Vaikka näyttelyn piti olla auki, tyhjässä galleriatilassa lojui tikapuita, jatkojohtoja ja rikkalapioita. Maalaukset nojasivat vielä seinään. Näytti siltä, kuin ripustus olisi yhä kesken
Tekijä Minna Sjöholm
Kolme vuotta sitten Minna Sjöholm (s. 1971) esitti tässä samassa galleriassa pienikokoisia maalauksia, joista useimmissa tunnistin kotikaupunkini Helsingin. Turkulaista taiteilijaa kiehtoivat Helsingin sateiset iltahämärät ja katuvalojen ohikiitävät heijastukset
Tekijä Eeva-Riitta Eerola
"Halusin tarkastella maisemaa mustan kautta, vähän niin kuin pimeää taskulampulla valaistaessa", Eeva-Riitta Eerola (s. 1980) sanoo. Lainaus on peräisin hänen näyttelyynsä liittyvästä haastattelusta. Siihen kiteytyy paljon siitä, mistä hänen maalauksissaan mielestäni on kyse
Tekijä Hanna Kanta
Kukapa olisi arvannut, että yksi Suomen virkistävimpiä nykymaalareita löytyy kaukaa Lapin perukoilta? Haaparannassa asuvan Hanna Kannon (s. 1981) näyttely Korjaamolla on terveellinen muistutus, että kovatasoista taidetta tehdään myös kaukana Kehä III:n pohjoispuolella
Tekijä Anita Snellman
Anita Snellman (1924–2006) oli vaikeasti määriteltävä taiteilija ja on sitä yhä. Hän oli oman aikansa taiteen ulkopuolinen, joka vietti suuren osan elämästään muualla kuin Suomessa. Kodeista pysyvin oli Ibizalla, jonne hän asettui 1955, kauan ennen turistivirtoja
Tekijä Marika Mäkelä
Kun olin nähnyt Marika Mäkelän (s. 1947) uusimmat maalaukset hänen retrospektiivisessä näyttelyssään Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella, ajattelin hänen joksikin aikaa tyhjentäneen kuvalliset laarinsa. Arvelin, että vain kuukautta myöhemmin avautuva yksityisnäyttely tuskin tarjoaisi yllätyksiä
Tekijä Hyäryllistä-ryhmä
Laji kuvataide, installaatioita
Kun taiteilijaryhmän nimi on Hyäryllistä ja näyttelyn nimi Mummovuuduu, syntyy odotuksia jostakin hulvattoman anarkistisesta tapahtumasta. Tällaisen ryhmä myös tarjoaa. Mummovuuduu on kokonaistaideteos, jossa ryhmän yksittäisten jäsenten osuudet sulautuvat yhteen tavalla, jonka seurauksena on eräänlainen nyrjähtänyt runsaudensarvi
Tekijä Anselm Kiefer
Saksalaisen Anselm Kieferin (s. 1945) retrospektiivinen näyttely täyttää Lontoon Royal Academyn rakennuksen niin ääriään myöten, että lipunmyynti on siirretty maalausten ja veistosten tieltä konttiin rakennuksen pihalle
Tekijä Tuomo Saali
Kuten Tuomo Saalin (s. 1957) näyttely ja sen yhteydessä ilmestynyt kirja kertovat, hän on kulkenut taiteilijana pitkän matkan. Hän debytoi ekspressiivisillä litografioilla vuonna 1986 ja maalauksilla kolme vuotta myöhemmin. Maalarina hänen tiensä on ollut mutkainen ja painottunut välillä avoimeen koristeellisuuteen, välillä uskonnollissävyisiin maisemanäkyihin
Yhteensä 958 hakutulosta.
Näyttelijä Kristiina Elstelä on kuollut
Mäntyharjulle tulee uusi elokuvafestari, joka keskittyy luontoon, Intiaan ja elokuvamusiikkiin
Klassikkoromaani Tuulen viemää täyttää 80 vuotta – draamaa riitti myös sen luojan elämässä
Jos sataa, aina voi katsoa elokuvia: 25 tärppiä suoratoistopalveluiden parhaasta tarjonnasta