Vapauttaako etätyö elämään?
2.9.2014
Marko Rissanen
Tulevaisuudessa niin henkinen, fyysinen kuin tekninenkin rajapinta työn ja vapaa-ajan välillä vapautuu entisestään. Työ imee mukaansa, mutta tarjoaa samalla mahdollisuuksia ajoittaa vapaa-aikaa hetkiin, jolloin sitä tarvitsee.
Kysymys kuuluukin, kannattaako töitä enää erottaa muusta elämästä? Tai tarkemmin ajatellen, onko sittenkään edes kyse mistään uudesta asiasta? Monissa perinteisissä ammateissa, kuten maataloudessa työ ja muu elämä ovat aina kietoutuneet toisiinsa.
Suomi on yksi Euroopan kärkimaita etätyösovelluksissa. Meillä 34 % työvoimasta tekee ajoittain ja 16 % viikoittain etätyötä. Euroopan työoloja tarkastelevan tutkimuksen mukaan tyytyväisimpiä työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen ovat tanskalaiset, me suomalaiset edustamme keskikastia.
Mahdollisuus päättää omasta työn tekemisen tavasta, ajasta ja paikasta ei lisää vain vapautta. Se lisää myös vastuuta ja tarvetta oppia johtamaan työtä uudella tavalla. Omaa ja muiden. Etätyö perustuu aina luottamukseen. Se rakentaa uudenlaista yhteisöllisyyttä, joka ei perustu kiinteään fyysiseen ympäristöön vaan aktiiviseen vuorovaikutukseen.
Työn vapautuminen edellyttää monien, perinteisesti työpaikalle keskittyneiden, asioiden hoitamista uudella tavalla. Miten huolehdimme esimerkiksi työhyvinvoinnista ja tunnistamme sitä uhkaavat tekijät, kun emme tee työtä joka päivä yhdessä saman katon alla? Ja kannattaako työhyvinvointia enää erottaa muusta hyvinvoinnista – samasta ihmisestähän on kysymys 24 h.
Nykyaikainen työnantaja tarkasteleekin työntekijänsä elämää kokonaisuutena ja tukee hyvinvointia ja hyvää arkea kokonaisvaltaisemmin. Työolotutkimuksessa 28 % suomalaisista koki työn vaikuttavan enimmäkseen myönteisesti terveyteensä, kun Euroopan maiden keskiarvo jäi vaatimattomaan seitsemään prosenttiin. Jotain siis meilläkin jo osataan.
Työn vapautuminen on valtava mahdollisuus, jonka olemme todenneet käytännössä myös omassa työyhteisössämme DNA:lla. Luottamuksen kokemus, mahdollisuus vaikuttaa omaan ajankäyttöön ja muiden elämäalueiden lomittuminen sujuvasti työpäivään lisäävät motivaatiota ja hyvää oloa.
Silti myös etätyön sudenkuopat on tunnistettava: vastuun kantaminen ja työn eteneminen on turvattava, työssä jaksamisesta on huolehdittava ja varmistettava, että kukaan ei erakoidu työyhteisön ulkopuolelle. Oli työtehtävä mikä tahansa, työnantajan tehtävä on innostaa, arvostaa ja osoittaa jokaisen työn merkityksellisyys työyhteisölle. Tämä on yksi syy, miksi haluamme olla mukana edistämässä työelämän suurta muutosta 18.9. pidettävän Kansallisen Etätyöpäivän pääyhteistyökumppanina.
Olethan sinäkin jo ilmoittanut organisaatiosi mukaan?
Marko Rissanen on DNA:n henkilöstöjohtaja. Tässä blogissa hän herättää keskustelua uuden ajan henkilöstöjohtamisesta.
comments powered by Disqus
Kuusi DNA:n asiantuntijaa ottaa haasteen vastaan. Tulevaisuuden DNA -blogi pohtii työelämän muutosta ja etsii yhdessä lukijoiden kanssa tietä uuteen työhön. Tule mukaan!
Aiemmat kirjoitukset ilmoittajalta
Sisällöntuottaja DNA Business
-
24.6.2015
Uudistumisen sietämätön vaikeus
Hallitusohjelmaa sorvatessa puhuttiin paljon uudistumisen tarpeesta. Hallitusohjelman jälkeen keskustelu on jatkunut, mutta siinä tuntuu olevan keskiössä pelkkä säästöpäätösten ja niiden oikeellisuuden arviointi uudistumisnäkökulman sijaan.
-
27.5.2015
Hyperkilpailu etenee: Digiketju kuntoon tai pois kentältä!
Muistatko vielä ”uuden talouden”? Vuosituhannen vaihteen tienoilla ajateltiin tietotekniikan ja tietoliikenteen kehityksen nostavan tuottavuutta niin, että taloudesta poistuisivat sekä inflaatio että suhdannevaihtelut.
-
29.4.2015
Kuka saa huomiosi lomalla?
Kun palaan mielessäni noin viisi vuotta taaksepäin, muistan tuskailuni juuri ennen kesälomani alkua. Loman viettoon piti päästä lähtemään ajoissa, mutta vielä viikonloppunakin hoidin viimeisiä tärkeitä työasioita eteenpäin.
-
25.3.2015
Kuka määrittelee mitä on hyvä (työ)elämä?
Tässä maailmanhengessä joka puolelta nettiä, lehtijuttuja ja sosiaalista mediaa pursuaa juttuja itsensä toteuttamisesta ja unelmien löytämisestä. Niiden mukaan ei pidä tyytyä tavalliseen vaan analysoida, mikä on haave syvällä sisimmässä ja pyrkiä sitä kohti, elämmehän vain kerran.
-
25.2.2015
Digitalisaatio ei olekaan yksin oikotie onneen
Tulevina vuosina jyvät erotellaan akanoista digitalisaation hyödyntämistaidon mukaan. Yritykset, jotka osaavat ottaa täyden hyödyn irti mobiiliteknologiasta, sosiaalisista verkoista, pilvipalveluista ja tiedon murskauksesta, kykenevät palvelemaan asiakkaitaan paremmin ja haastamaan markkinat aivan uusilla tavoilla.
-
28.1.2015
Aina vierelläsi
Ihannemaailmassa markkinoijat toimittaisivat asiakkailleen – nykyisille ja tuleville – ainoastaan sellaisia viestejä, jotka vastaavat heidän tarpeitaan juuri oikeaan aikaan.
-
16.12.2014
Muutos on mahdollisuus
Käynnistäessämme tämän blogin lupasimme kirjoittaa rohkeasti myös teknologian vierestä eli sieltä, missä mietitään uusia toimintamalleja, innovaatioita, organisoitumista ja johtajuutta.
-
18.11.2014
Suomessa reilusti kasvuvaraa digitalisaatiossa
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) julkisti Digitaalinen Suomi -päättäjäseminaarissa helmikuussa 2014 Digibarometri-tutkimuksen, jonka 22 maan vertailussa suomalaisilla yrityksillä oli parhaat edellytykset digitaalisuuden hyödyntämiseen.
-
28.10.2014
Brändin seikkailu Kulmahuoneesta Somemaan aktivistiksi
Olipa kerran brändi, joka pääsi pois Kulmahuoneesta ihmisten pariin ja kiinnostavaksi keskustelunaiheeksi.
-
2.9.2014
Vapauttaako etätyö elämään?
Tulevaisuudessa niin henkinen, fyysinen kuin tekninenkin rajapinta työn ja vapaa-ajan välillä vapautuu entisestään.
-
5.8.2014
Rohkeutta mainontaan
Yritysten pitäisi tehdä rohkeampaa mainontaa. Sellaista, joka vaikuttaa, vakuuttaa ja oivaltaa. Ottaa kantaa ja uskaltaa. Jättää muistijälkiä ja puhututtaa pitkäänkin. Ennen kaikkea vetoaa tunteisiin. Mitä tämä rohkeus sitten on?
-
8.7.2014
Kolme askelta menestykseen
Miksi Facebook ja Google valloittivat maailman, mutta MySpace ja Altavista eivät? Miksi teollisuuden- ja palvelualan digitaalisessa muutoksessa toiset pärjäävät ja toiset eivät?
-
10.6.2014
En halua valittaa, mutta...
Yritin kerran jutella lentokoneessa vieruskaverini kanssa niitä näitä, kun lentomme lähtö oli viivästynyt. Hän murahteli joitain lyhyitä vastauksia takaisin.
-
13.5.2014
Toimisto on kuollut, eläköön toimisto!
Tarkistitko ensimmäiset työsähköpostit jo aamukahvipöydässä? Kirjasitko asiakaspalautteet järjestelmään saman tien tabletilla?
-
15.4.2014
Työntekoa ja talon rakennusta
Tapa tehdä työtä muuttuu jatkuvasti. Työ on enemmän ja enemmän ajasta sekä paikasta riippumatonta.
-
25.3.2014
Brändi – yrityksen, minun vai yhteinen?
Mediaympäristöjen ja käyttötapojen muutoksesta keskustellaan nyt kiihkeästi markkinointiammattilaisten keskuudessa.
-
25.2.2014
Tuloksena tulevaisuus
Arkemme on yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumatonta, minkä mahdollistavat kaikkien saatavilla olevat monipuolisemmat yhteydet, palvelut ja laitteet.