Suoma
Esittäjä Kati Korosuo, Katja Sallinen, Elina Pirinen
Elina Pirisen Personal Symphonic Moment alkaa lähes monumentaalisesti. Dmitri Šostakovitšin Leningrad-sinfonian annetaan soida kauan, ja näyttämö pysyy tyhjänä. Esitys tarjoaa yleisölle katharsiksen jo ennen kuin alkaa. Ratkaisu on oivallinen, sillä itse esitys ei selkeää tarinaa tai helpotuksia sitten annakaan
Esittäjä Ula Sickle
Kanadalais-puolalaisen koreografin Ula Sicklen ja äänisuunnittelija Yann Leguayn pelkistetty tyyli on Light solos -kokonaisuudessa parhaimmillaan hypnoottinen, pahimmillaan viileää efektitestailua. Stroboskooppivalon ja yhden esiintyjän soolot ovat yhtä aikaa klubimaista irrottelua ja high artia
Esittäjä Yonn Boyer, Malika Djardi, Stanislav Dobak, Youness Khoukhou, Benjamin Pohling, Peter Savel, Jonathan Schatz, Katrien Vandergooten ja Louis Clément Da Costa
Aina ei sukellus toisen ihmisen alitajuntaan onnistu. Niin kävi nyt belgialaisen Pierre Droulersin koreografian kohdalla Stoassa. Tunnin mittaisen Soleilsin symboliikka ei auennut, eikä sen kokonaiskaari hahmottunut. Jos tunti tuntuu kahdelta, niin jokin teoksessa mättää
Esittäjä Sulevi Sihvola
Tampere. Sulevi Sihvola on tanssija tamperelaisessa Tanssiteatteri MD:ssä. Voi olla, ettei hänestä olisi tullutkaan tanssijaa ilman Sebastian Kaatrasaloa. Hän nimittäin näki nuorena Kaatrasalon ja piti tanssivaa miestä kovana juttuna. Myöhemmin hän tuli huomaamaan, ettei kaikkien mielestä tanssi olekaan niin cool harrastus pojalle
Esittäjä Suomen kansallisbaletti
Tämän täytyy olla tanssivuoden Tapaus. Ainakin itse olen odottanut Ohad Naharinin Suomen Kansallisbaletille tekemää Deca Dance Helsinkiä kuolaa valuen. Ensi-ilta ei pettänyt odotuksia. Eniten hämmästyttää se, kuinka Kansallisbaletin tanssijat tuntuvat ottaneen Naharinin liikekielen omakseen
Esittäjä Olga de Soto
Tanssintutkija Olga de Soto esitteli Vihreä pöytä -esityksen myrskyisää historiaa
Esittäjä Linas Kavaliauskas, Pauliina Pakarinen, Claudi Vilaseca, Titta Karhunen, Camilla Rajalin, Ville Mäki, Teemu Tainio
Riku Immosen Kansallisbaletille tekemä Aikala heijastelee aika hyvin aikaamme ja murrosta, jossa elämme. Esityksen Aikala on kuvitteellinen pikku paikka jossakin satumenneisyydessä. Sulkeutunut pikku yhteisö, jossa kaikella on paikkansa ja aikansa. Kaikki suoritetaan kirjaimellisesti kellon mukaan joka päivä, aina samoin
Esittäjä Kimmo Alakunnas, Janne Aspvik, Sara Soulié, Carita Lähteenmäki, Liisa Pentti, Rea Liina Brunou, Niina Viitamäki
Koreografi Liisa Pentin johtama kaksivuotinen tutkimusmatka Terry Rileyn In C –sävellyksen parissa päättyy mediakeskus Lumeessa huumaavaan, moniaistiseen finaaliin. Spaceparticles#10 on sarjan viimeinen osa. Rileyn minimalistinen musiikki luo vaikutelman pikemmin metamorfooseja tekevästä kuin tarinaa kertovasta sävellyksestä
Esittäjä Andrius Katinas, Jonna Eiskonen
Lavalla kimaltaa neljä hopeanhohtoista sermiä ja kultakalan kuva. Taustalla soi Art Ensemble of Chicagon jazz. Naishahmo värikkäistä kangassuikaleista kiehityssä hameessaan ja Mama-muovipussipäähineessään rekisteröi tilaa fokusoidulla katseellaan. Muodonmuutosten tiellä kulkevan hahmon tarinaan haluaa heti tutustua – tai neljään elämänvaiheeseen, jotka kuulas lopetus sulattaa yhteen
Esittäjä Tuomo Railo (vas.), Jorma Uotinen, Mark Garth, Tero Saarinen, Jyri Pulkkinen, Sami Saikkonen, Jyrki Karttunen.
Helsinki Dance Companyn 40-vuotista taivalta juhlistettiin lennokkaasti ja liikuttavasti. Taiteellisen johtajan Jyrki Karttusen koostamassa gaalaohjelmassa nostettiin valokeilaan ryhmän hienot tanssijat, itse tanssi ja sille omistautuminen ennen ja nyt
Yhteensä 390 hakutulosta.
Päänäyttelijän traagisesti menettänyt Fast & Furious 7 teki historiaa – pääsylipputulot 350 miljoonaa euroa
Guardian: Maaliskuussa kuolleen Terry Pratchettin viimeinen kirja ilmestyy syyskuussa
Yleisöstä Kansallisbaletin lavalle hälytetty ballerina: "Olin šokissa eikä adrenaliini ole vieläkään laskeutunut"
Arvio: Katsoja on keskipiste
Aikuiset voivat pian ostaa Espoossa soittotunteja yhtä vaivattomasti kuin sarjakortin kuntosalille