Taito
Kirjailija Iida Sammalisto
Laji Esikoiskirjat, Nuortenkirjat, fantasia
Nuoret naiset ovat suvereenisti vallanneet suomalaisen teinifantasian. Siiri Enoranta oli debyytin tehdessään 22-vuotias ja Elina Rouhiainen pari vuotta vanhempi. Kustannuskynnyksen jo nuorena ylittävät eivät enää jää päiväperhoiksi, vaan heittäytyvät työhön antaumuksella
Kirjailija Kerstin Gier
Laji Kaunokirjat, Käännösromaanit, Nuortenkirjat
Lontoolainen 16-vuotias Gwendolyn on tavallinen koulutyttö – paitsi että hän näkee haamuja. Eräänä päivänä hän huomaa myös pystyvänsä matkustamaan ajassa. Se ei sinänsä yllätä, sillä hänen sukuunsa syntyy ajoittain aikamatkageenin omaavia henkilöitä. Saksalaisen Kerstin Gierin (s
Laji Sarjakuvat, Nuortenkirjat
Petteri Tikkanen on seurannut Kanervan ja Eeron kasvua jo seitsemässä albumissa. Kolmessa ensimmäisessä painopiste oli Kanervassa, neljässä viimeisessä Eerossa. Sekä tyttöä että poikaa Tikkanen on kuvannut herkästi. Olennaista sarjassa on, että hahmot ovat varttuneet
Kirjailija Henrika Andersson, Jenni Kostet
Laji Kaunokirjat, Nuortenkirjat, fantasia
Takakansitekstejä silmäillessä voi hämmentyä: Jenna Kostetin (s. 1984) esikoista Lautturia kuvataan spekulatiiviseksi fiktioksi, ja Henrika Anderssonin alun perin ruotsiksi ilmestyneessä romaanissa Sirpale sielua liikutaan fantasian ja realismin rajalla
Kirjailija Michelle Paver
Brittiläinen fantasiakirjailija Michelle Paver (s. 1960) muistetaan kivikauteen sijoittuvasta, kuusiosaisesta Muinainen pimeys -sarjasta. Toiseen osaan ehtinyt Pronssisoturit-sarja taas tapahtuu pronssikaudella. Hylas ja Pirra ovat nuoria, jotka elävät 3 500 vuoden takaisessa Kreikassa, mykeneläisten ja minolaisten aikaudella
Kirjailija Sisko Latvus
Laji Kotimaiset romaanit, Nuortenkirjat
Pastellisävyisen kannen perusteella voisi luulla, että kyseessä on ällömakea nuorten rakkausromaani. Sisko Latvuksen uutuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Tapahtumapaikkana on Neuvosto-Venäjä. Historiallinen nuortenromaani on kasvutarina neuvostoliittolaisesta Innasta, naiivista 15-vuotiaasta pianistista, joka rakastuu viulistipoikaan
Kirjailija Markku Karpio
Laji Kaunokirjat, Nuortenkirjat
Kotimainen nuortenkirjallisuus sinnittelee isolla rahalla markkinoitujen käännösten rinnalla, ja siinäkin itsensä ja muiden kanssa kilvoittelu on tullut suosituksi aiheeksi. Viimeistään Suzanne Collinsin megamenestykseen yltäneen Nälkäpeli-trilogian jälkeen
Kirjailija Sally Green
Laji Käännösromaanit, Nuortenkirjat, fantasia
Kypsässä iässä kirjoittamisen aloittaneen brittiläisen Sally Greenin (s. 1961) esikoisromaani on myyty tuoreeltaan 45 maahan. Nuorille aikuisille suunnattu teos onnistuu yhdistämään kaksi viime vuosien hittikaavaa: Puoliksi paha on sekä Potter -tyylinen fantasia että dystopia
Kirjailija Michelle Gagnon
Teknotrilleri voisi tuskin lähteä liikkeelle vauhdikkaammin: 16-vuotias Noa Torson herää hylätystä varastorakennuksesta tuore leikkausarpi rinnassaan, tietämättä, mitä on tapahtunut, ja ryntää pakoon. Jatkuva liikkeellä pysyminen ja kätkeytyminen vaativat sijaiskodeissa ja nuorisovankiloissa kasvaneelta orpotytöltä taitoa ja nokkeluutta
Kirjailija Veronica Rossi
Laji Käännösromaanit, Nuortenkirjat, scifi
Tulevaisuuden maailma: ihmiskunta on jakautunut kahtia katastrofin jälkeen, ilmakehä on muuttunut eetterimyrskyjen temmellyskentäksi, osa ihmisistä on muuttanut maanalaisiin kaupunkeihin, jossa he elävät suurimman osan ajastaan virtuaalimaailmoissa. Ulkopuolelle jätetyt ihmiset ovat muodostaneet heimoyhteisöjä ja koettavat selviytyä ankarissa oloissa miten parhaiten kykenevät
Yhteensä 125 hakutulosta.
Game of Thronesissa puhuttujen fantasiakielten keksijä rakastaa suomea
Pohjoiskorealainen ohjekirja kertoo, miten oikeaoppinen elokuva tehdään – vaikka Pohjois-Koreaa vastaan
Saksa menetti omantuntonsa: Maanantaina kuollut Günter Grass oli merkittävin sodanjälkeinen saksalaiskirjailija
Yleisöstä Kansallisbaletin lavalle hälytetty ballerina: "Olin šokissa eikä adrenaliini ole vieläkään laskeutunut"
Arvio: Taiteilija Pekka Nevalaisen kierrätysmodernismi on hauskaa