Linda
Tampereen Työväen Teatterissa levitetään koko suuren näyttämön laajuudelta nähtäväksi, mitä luomakunnan herraksi itsensä asettanut ihminen on lopulta saanut aikaiseksi. Maaperä tuhoutuu, eläimet kärsivät ja ihmiset riistävät toisiaan minkä ehtivät. Maailman kaikki pienet ja suuret asiat muodostavat keitoksen, jossa kaikki on yhtä nimetöntä ja sitkeää sattumaa, kuin Kotalan klaanin Ladan alle jääneestä romanialaisesta jäniksestä valmistettu soppa
Monen suomalaisen lempirunoilijoihin kuuluvan Eeva Kilven Kuolinsiivouksen (2012) aforismit, runot ja päiväkirjamerkinnät antavat paljon näyteltävää. Ne vaativat kykyä itseymmärryksen syventämiseen. Teatteri Avoimissa Ovissa jo lokakuussa kantaesitetty Astu sinä virtaani on noin tunnin mittainen, intensiivinen esitys, jossa Lena Labart ja ohjaaja Eira Jauckens ovat pyrkineet säilyttämään tekstien aaltoliikkeen
Vaikka Helsingin kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu alkoi ensi-illassaan kankeasti ja kovasta yrittämisestä huolimatta (tai juuri sen tähden) lähestulkoon ilottomasti, esityksen lopussa tunnelma oli jo korkealla. Onneksi. Kaksi tuntia väkinäistä lastenmusikaalia olisi paitsi suurta tuhlausta myös kidutusta koko perheelle
Svenska teaternin Amos-näyttämöllä esitettävä 1984 on vaikuttava esitys, mutta sen voima välittyy kovin eri tavalla kuin ehkä voisi runsaasti videota ja visuaalisia viestejä tarjoilevalta tulevaisuusdystopialta odottaa. Svenska Teaternissa esitetään Orwellin romaanista englantilaisten Robert Icken ja Duncan Macmillanin dramatisointi, jossa katsoja saa punoa kokonaisuuden mielessään
Mies, ura ja imago eivät osoita haalistumisen merkkejä. Kiinnostus marsalkka Mannerheimia (1867–1951) kohtaan varmasti vain kasvaa lähestyttäessä itsenäisen Suomen satavuotisjuhlia. Dramaturgi Sami Keski-Vähälä ja ohjaaja Kari Rentola ovat innostuneet Mannerheimista siinä määrin, että heidän näyttämösovituksensa runnoo Jari Tervon romaanin Troikka (2008) melkein muotopuoleksi
Kohta 30 vuotta lastenesityksiä tehnyt espoolainen Totem-teatteri pärjää jossain määrin erikoisella konseptilla. Sen perustajia ja ainoita esiintyjiä, Päivi Rissasta ja Pasi Lappalaista, ei voi pitää erityisen karismaattisina tai ainutlaatuisina, mutta aina Totemin esityksiä nähdessäni saan todistaa, miten innokkaasti ja intensiivisesti nuori yleisö niihin eläytyy
"Paratiisi on paikka, jossa tarpeita ei ole." Ei olisi voinut sopivampaan hetkeen iskeä Circo Aereon esitys Camping 3. Tulkintaan vaikuttavat vahvasti Pariisin tapahtumat ja kielen sekä sananvapauden rajat ja rajojen rikkomiset. Eivät tekijät tietenkään voineet ennakoida, mitä tapahtuu juuri ensi-illan alla
Harold Pinterin Petos (1978) on erikoislaatuisen tiivis näytelmä, johon on kuitenkin mahdutettu kolmen ihmisen elämä yhdeksän vuoden ajalta. Arto af Hällström on onnistunut puristamaan tämän kaiken tuntiin ja varttiin, ja silti Kansallisteatterin Willensaunan esityksestä huokuu merkillinen rauha
Jotenkin niin suomalaista! Vaikka kyse onkin kanadalaisen Cirque Alfonsin vierailuesityksestä Timber. Lavalla nähdään tukkijätkiä muhevine partoineen ja ruutuflanellipaitoineen, lavasteena hirsiä ja tukinpätkiä, keksiä sekä tietysti pari lautalla olevaa Sannia ja Marleenaa
Uusi suomalainen musikaali taikuri ja kahlekuningas Harry Houdinista (1874–1926) on erikoinen keitos. Aiheensa puolesta teoksella olisi kaikki mahdollisuudet onnistua: kiehtova päähenkilö, hänen eksoottinen ammattinsa ja erikoinen elämänsä historian melskeisissä vaiheissa voisivat tarjota monenlaista herkkua niin esiintyjille kuin katsojillekin
Yhteensä 677 hakutulosta.
Game of Thronesissa puhuttujen fantasiakielten keksijä rakastaa suomea
Pohjoiskorealainen ohjekirja kertoo, miten oikeaoppinen elokuva tehdään – vaikka Pohjois-Koreaa vastaan
"Seisoo Goethen rinnalla": Näin Grassia muistellaan maailmalla
Yleisöstä Kansallisbaletin lavalle hälytetty ballerina: "Olin šokissa eikä adrenaliini ole vieläkään laskeutunut"
Suomen Pankki sai kaksi taulua – Hannu Väisäsen maalauksen alta löytyi toinen