Roni, Mainio
Uutiset 24h
Petteri Järvinen
Niinistö on varovaisen toiveikas Ukrainan tulitauosta
Tuomioja: Tulitauko voisi vaikuttaa EU:n pakotteisiin
Kapinalliset julkaisivat tulitaukoehtonsa – identtisiä Putinin suunnitelman kanssa
Susijengin MM-kisat ohi – lopuksi kitkerä tappio
Musikaalimusiikissa ei Leonard Bernsteinin vuonna 1957 Broadwaylle valmistunutta West Side Storya ylitä mielestäni mikään. Se on sekä rytmisesti että melodisesti monimuotoista, draamallista ja haastavaa, mutta myös uskomattoman tarttuvaa. Kuka tahansa tähän teokseen esittämistarkoituksessa tarttuukin, tietää olevansa ison ja samalla antoisan urakan edessä
"Ahistaa!" huusi näytelmäkirjailija-ohjaaja Jussi Parviaisen alter ego Juska Paarma jo 80-luvulla. Kokkolan kaupunginteatterin syväsukeltaessa Jumalan rakastajan maailmaan nousee pintaan yhä paljon sellaista ahdistusta, joka ravistelee juuri nyt. Juska Paarma poti aikoinaan narsistisen ihmisen kriisiä, rakensi maskuliinisuutta bodaamalla, pyrki jumalaksi endorfiinihumalalla ja oli eksyksissä maailmassa, joka oli muuttunut pirstaleiseksi, ja jossa eivät enää päteneet tutut arvot
Svenska Teaternin omia musiikkiteatterituotantoja on niin vahvasti kaupattu ulkomaille, että pieni vastavuoroisuus tuntuu aivan kohtuulliselta. Se ajatus jää päällimmäisenä mieleen Erottajalle rantautuneesta unkarilaismusikaalista Djungelboken (Viidakkokirja), vaikka esitystä ei ole tuotu Unkarista valmiina pakettina
Tuntuupa vaihteeksi virkistävältä nähdä esitys, joka luottaa teatterin perusasioihin. Napakasti rajattu ajaton aihe, selkeä ristiriita, hyvä teksti. Konstailematon ohjaus, kaksi vahvaa näyttelijää lähes paljaaksi riisutulla näyttämöllä. Siinä se. Ingmar Bergman kirjoitti Kohtauksia eräästä avioliitosta -parisuhdekuvauksensa vuonna 1972 tv-sarjaksi, vain muutamassa viikossa
Ilmassa on sähköä, kun runoilija Katri Vala (1901–1944) löytää oman äänensä ja ottaa mittaa miehisistä kollegoistaan Olavi Paavolaisesta, Yrjö Jylhästä ja Erkki Valasta. Valaa näyttelevän Ella Pyhältön ansiosta jännite imaisee piiriinsä myös katsojan
Kuoro liikkuu ja musisoi Turun Logomon salissa kuin moniraajainen, milloin herooinen, milloin tragikoominen ruumis. Näyttelijät ilmentävät virtaavia ja vaeltavia voimia. Berg Heil! Nietzscheläisiä vaelluslauluja kuljettaa yleisöä Nietzschen ja hänen aikalaistensa 1800-luvun Sveitsissä, Italiassa, Etelä-Amerikan Paraguayssa, Alpeilla
Harvoin syntyy näin hyvä esitys näin puolivillaisella käsikirjoituksella. Juha Jokelan Esitystalous 2 on varsin viihdyttävä, mutta huterasti siellä täällä haahuileva näytelmä espoolaisesta brändityöryhmästä ja siihen palkatun kirjailijan jumista eli writer's blockista
Pahalta tuntuu, mutta pakko on sanoa. Mika Myllyahon Kansallisteatterin suurelle näyttämölle suurin odotuksin ohjaama Kirsikkapuisto ei ole ainoastaan keskeneräinen vaan – näyttämöä hallitsevaa junametaforaa käyttääkseni – raiteiltaan suistunut. Esitys on yritteliäs, mutta nytkähtelee henkilöstä, repliikistä ja kohtauksesta toiseen vailla minkäänlaista koherenttia logiikkaa tai katsojalle välittyvää tulkinnallista yhteyttä
Maksalaatikkoa vai coq au viniä? Teatteri Rollo on hyvin kiinni ajassa, jossa televisio tuuttaa kokkiohjelmia joka kanavalta. Lapset vääntävät kilpailussa crème brûléetä ja pohtivat, sopiiko salmiakki peuranpaistiin. Ruoka on uusi porno. Rollo ei kuitenkaan kiukuttele eikä piikittele
Charles Dickensin mittava Oliver Twist kuudella näyttelijällä ja pikkuruisella näyttämöllä kuulostaa kenties hulluudelta, mutta onnistuu espoolaisessa Unga teaternissa kohtalaisen hyvin. Myönnettäköön, että odotin kyllä enemmän kuin kohtalaista, sillä mitä tulee sadun ja toden onnistuneeseen yhdistämiseen, Christian Lindroosin ohjaukset ovat usein tarjonneet lapsille ylivertaisia herkkuja
Yhteensä 587 hakutulosta.
Helsingin Sanomat ja Meeri Koutaniemi voittivat arvostetun Visa pour L'Image -kisan Ranskassa
Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin vieraiksi Moriarty ja Pulp-yhtyeen rumpali
Slowdiven Flow-keikka muutti kesän syksyksi
Suomalainen jouhikkotrio valittiin maailmanmusiikin huippusarjaan
Kiasma on viikonloppuna auki viimeistä kertaa puoleen vuoteen – ilmainen sisäänpääsy