Ville, Vili, Jami
Esittäjä Jaakko Nieminen, Jouni Majaniemi, Vera Tegelman
Maailman tunnetuimpiin kuuluva kansallislaulu God Save the Queen eletään monen monituisina tulkintoina Nom Kollektivin viime vuonna valmistuneessa Anthem-teoksessa. Taidokkaan nykytanssiryhmän minifestivaalilla nähdyssä työssä tartutaan reippaasti kansallisen identiteetin pohdintoihin
Esittäjä Samuli Poutanen, Terhi Räsänen
Harvalla nykytanssiteoksella on kannettavaan samanlaista kansallisen kulttuurin laahusta kuin Kansallisbaletissa nyt nähtävällä Tero Saarisen Kullervolla. Se lienee Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden kunnianhimoisin poikkitaiteellinen projekti. Se kuvittaa ja kommentoi Sibeliuksen massiivista varhaistyötä, vokaalisinfoniaa Kullervo
Erittäin suositun ja lähes loppuunmyydyn Sivuaskel-festivaalin perjantai-iltaan oli mahdutettu kaksi hyvin erilaista tanssiteosta, jotka olivat nopeassa sykkeessään ja elämäntunnussaan kummallisen samanhenkisiä. Tavallaan ne – sattumalta tai ei – muodostivat hienon parin
Esittäjä Pori Dance Company
Tanssikenttämme kestoihmeen, Pori Dance Companyn, vierailu Helsingissä oli merkkitapaus. Jo neljännesvuosisadan ryhmä on kyennyt uusiutumaan ja toimimaan kasvualustana monille hienoille tanssijoille. Menestyksen keskeinen syy on se, että ryhmän perustaja ja pitkäaikainen johtaja Liisa Nojonen on saanut Poriin vierailijoiksi häkellyttävän kokoelman kärkikoreografejamme
Esittäjä Marlene Monterro Freitas, Yair Barelli, Lorenzo de Angelis, Lander Patrick, Andreas Merk
Zodiakin Sivuaskel-festivaalin kaksi vierailuesitystä, Marlene Monteiro Freitasin Paraiso Coleccao Privada ja Jeremy Waden Death Asshole Rave Vertigo, tuovat pelottavalla tavalla mieleen Berliinin maailmansotien väliset ekspressionistiset kabareet. Kysymys herää: elämmekö nyt samanlaisia maailmanlopun aikoja? Niin Saksan kabareita kuin nyt nähtyjä teoksia leimaa täydellinen pessimismi
Esittäjä Niko Arola, Sanni Giordani ja Ulla Väätäinen
Alkuun täytyy myöntää, että en taida olla ihan Raatikon uutuusteoksen kohderyhmää. Pikemminkin ehkä eskari-ikäiset. Mutta myönnän sen ansiot ja ehkäpä tajuan tarkoitukset. Villakarvajalan ihmeellinen elämä on pedagoginen kertomus toukan matkasta aikuiseksi perhoseksi
Esittäjä Jari Pahkin-Hämäläinen, Severi Haapala
Enpä etukäteen uskonut innostuvani estejuoksijasta kertovasta tanssiteatteriteoksesta. Mutta niin vain kävi Vommaa katsoessa, että jalat menivät alta ja putosin vesiesteeseen. Keski-Uudenmaan Teatterin kompakti teos esittelee olennaisen legendaarisen Volmari Iso-Hollon elämästä ruttuotsitta, hauskasti
Esittäjä Jonna Eiskonen, Niina Hosiasluoma, Kristiina Viiala, Soile Voima
Zodiakin kevätkausi pyörähtää käyntiin esityksellä, jossa härnätään esiin naisen rumaa puolta. Jenni Kivelän uusin koreografia Kleine Monster kurottelee kiinnostavasti, muttei täysin ongelmattomasti teatterin, tanssin ja kuvataiteen kautta naisen hirviömäisyyttä
Esittäjä Joona Halonen, Jyrki Karttunen, Ninu Lindfors, Heli Meklin, Maija Nurmio, Anne Pajunen, Laura Pietiläinen, Anni Rissanen ja Taneli Törmä,
Tanssi- ja esitystaiteilija Maija Mustonen loi kolme vuotta sitten The Greatest Love Songs -teoksen ja samalla herkkukonseptin, joka juhlistaa tanssin ja musiikin liittoa. Tuoreessa sisarteoksessa The Greatest Dance Hits kymmenen eri-ikäistä tanssitaiteilijaa joraa itselleen tärkeän tanssihitin sykkeessä
Esittäjä Anni Koskinen, Iiro Näkki, Jarkko Mandelin
Jännittävää. Jarkko Mandelin kertoo tanssiteoksensa Myrskyjä vesilasissa käsiohjelmassa taustoja ja tarinoita. Ja sitten toteaa, että ei tarvitse piitata niistä, vaan antaa mennä, pidättää hengitystä ja nauttia kaikilla aisteilla. Totta vieköön, niin teinkin
Yhteensä 390 hakutulosta.
Päänäyttelijän traagisesti menettänyt Fast & Furious 7 teki historiaa – pääsylipputulot 350 miljoonaa euroa
Suomalaisia ei kelpuutettu elokuussa Ruotsissa järjestettäville suurille dekkarifestivaaleille
Yleisöstä Kansallisbaletin lavalle hälytetty ballerina: "Olin šokissa eikä adrenaliini ole vieläkään laskeutunut"
Konservaattori kunnostaa ikoneita ja opettaa nunnille maalausta Egyptissä
Toivo Kärjen tuotannosta julkaistaan jättimäinen kokoelma – jopa yli 1 200 sävellystä