Diabeteksen yleisyys

Eri diabetestyypit

Tyypin 1 diabetes ("nuoruustyypin diabetes") johtuu siitä, että haiman insuliinia tuottavat solusaarekkeet hiljalleen tuhoutuvat autoimmuuni-ilmiön seurauksena (ks. «Autoimmuunisairaudet»3). Seurauksena on insuliinin puute, jonka vuoksi verensokerin määrä suurenee. Edelleenkään ei tiedetä, mikä aiheuttaa solusaarekkeita tuhoavan autoimmuuni-ilmiön. Insuliinin puutteen vuoksi hoitona tarvitaan alusta lähtien insuliinipistoksia.

Sairastumiseen vaikuttaa perinnöllinen taipumus. Jos sisaruksella on typin 1 diabetes, muiden lasten vaara saada sairaus on 6 prosenttia (6 sadasta). Jos isällä on diabetes, lapsen riski saada sairaus 20-vuoteen menessä on 8 prosenttia (8 sadasta), jos äidillä on diabetes, riski on 5 prosenttia (5 sadasta).

Tyypin 2 diabeteksessa esiintyy jo vuosia ennen sairastumista insuliinin tehottomuus eli insuliiniresistenssi. Se tarkoittaa, että insuliinin säätelemä sokerin (glukoosin) siirtyminen verestä soluihin on häiriintynyt. Jotta sokeri siirtyisi soluihin, haima joutuu tuottamaan insuliinia tavallista enemmän. Ajan mittaan haiman insuliinia valmistavat solut väsyvät, minkä seurauksena verensokeri nousee, ja diabetes puhkeaa. Insuliinin tuotanto heikkenee edelleen vuosien kuluessa, jolloin jossain vaiheessa hoidoksi tarvitaan myös insuliinia.

Noin kolmasosalla ihmisistä on perinnöllinen taipumus tyypin 2 diabetekseen. Pelkkä perinnöllinen taipumus johtaa harvoin diabetekseen, jos henkilö säilyy normaalipainoisena ja liikunnallisena. Taipumus voi muuttua diabetekseksi lihomisen, etenkin keskivartalolihavuuden (ks. «Vyötärölihavuus (keskivartalolihavuus, omenalihavuus)»4), ja vähäisen liikunnan vuoksi. Keski-ikäisillä ihmisillä, joilla on 15 kiloa tai enemmän ylipainoa, vaara sairastua diabetekseen on ainakin 10–20-kertainen normaalipainoisiin verrattuna.

Raskausdiabetes (gestaatiodiabetes, ks. «Raskausdiabetes»5) tarkoittaa veren sokeripitoisuuden suurenemista raskauden aikana. Verensokeri normaalistuu synnytyksen jälkeen, mutta 10 %:lle (10:lle sadasta) puhkeaa tyypin 1 diabetes. Jos ennalta ehkäiseviin toimiin (laihdutus, liikunta) ei ryhdytä, 30 %:lle (30:lle sadasta) myöhemmin tyypin 2 diabetes.

MODY ("aikuistyypin diabetes nuorena" eli "maturity-onset diabetes in the young") on perinnöllinen diabetestyyppi, jota esiintyy alle 5 %:lla diabeetikoista. Sairaus periytyy vallitsevasti, joten jos toisella vanhemmista on sairaus, puolet lapsista perii sen. Nimensä mukaisesti se alkaa nuorella iällä, usein jo teini-iässä. Potilaat ovat yleensä normaalipainoisia. MODYa on montaa eri tyyppiä. Yleensä verensokerit ovat vain lievästi kohonneet ja reagoivat hyvin suun kautta nautittaville diabeteslääkkeille. Jossakin MODY-tyypissä voidaan tarvita insuliinia myöhemmällä iällä.'

MODYn lisäksi tunnetaan muita perinnöllisiä diabetestyyppejä, jotka ovat hyvin harvinaisia.

Haimasairaudesta johtuva diabetes. Insuliinia tuottavat saarekesolut sijaitsevat haimassa, joten haimasairaudet voivat häiritä niiden toimintaa. Tällaisia haimasairauksia ovat esimerkeiksi sappikivitaudin tai runsaan alkoholin käytön aiheuttama haimatulehdus (ks. «Haimatulehdus»6), kasvaimet ja raudan kertymäsairaus (ks. «Hemokromatoosi (raudankertymäsairaus)»7). Diabeteksen syy on vaihtelevan asteinen insuliinin puutos ja hoidoksi tarvitaan tabletteja tai insuliinia.

Diabeteksen oireet

Tyypin 1 diabeteksen yleisin oire on laihtuminen ja väsymys. Muita oireita ovat suuret virtsamäärät ja lisääntynyt jano. Oireet ilmaantuvat asteittain muutaman päivän tai viikon aikana. Jos taudin toteaminen viivästyy, sairaus voi edetä happomyrkytykseksi, johon liittyy voimakas yleistilan heikkeneminen ja puuskuttava hengitys. Tila on hengenvaarallinen ja vaatii välitöntä sairaalahoitoa. Sairastuneista 8–9 kymmenestä on alle 30-vuotiaita, usein lapsia.

Tyypin 2 diabetes alkaa hiipien. Sairaus kehittyy asteittain useiden vuosien kuluessa eikä aiheuta voimakkaita oireita. Diabetes todetaan usein sattumalta, kun tehdään verikokeita muista syistä. Äskettäin tehtiin Suomessa väestötutkimus, johon osallistui 4 500 keski-ikäistä ja sitä vanhempia henkilöä. 7–8:lla henkilöllä sadasta löytyi diabetes, josta siihen mennessä ei ollut mitään tietoa.

Tyypin 2 diabeteksen oireina voi olla väsymystä varsinkin aterian jälkeen, ärtyneisyyttä ja jalkojen särkyjä sekä herkkyys erilaisille tulehduksille. Kun veren sokeripitoisuus suurenee enemmän, seurauksena on virtsanerityksen lisääntyminen ja janottaminen.

Diabeteksen lisäsairaudet (komplikaatiot)

Diabetekseen liittyy lisäsairauksia, jotka kehittyvät hiljalleen vuosien tai vuosikymmenien kuluessa. Useimmat niistä johtuvat suurentuneesta veren sokeripitoisuudesta. Mitä suurempi verensokeri on keskimäärin, sitä suurempi on lisäsairauksien riski.

Diabeteksen pitkäaikaista sokeritasapainoa kuvastaa veren "sokerihemoglobiini" eli HbA1c-koe (ks. sokerihemoglobiini «Sokerihemoglobiini Hba1c (B-GHb-A1C)»8), joka mittaa veren ”sokeriprosenttia” 2–3 kuukauden ajalta. Normaalin sokerihemoglobiinin yläraja on 42 mmol/mol (6 %). Jos arvo on vuosikausia 56 (8 %), lisätautien vaara on 5 kertaa suurempi, arvolla 70 (10 %) lisätautien vaara on 18 kertaa suurempi ja arvolla 84 (12 %) lisätautien vaara on 50 kertaa suurempi kuin normaalin verensokerin vallitessa (ks. kuva «Sokerihemoglobiinin pitoisuuden ja diabeteksen elinmuutosten välinen suhde»2). Siksi diabeteksen hoidossa pyritään pitämään verensokeri niin lähellä normaalia kuin mahdollista. Tällöin HbA1c-arvon tavoite on diabetestyypistä, hoitotavasta ja matalan verensokerin herkkyydestä riippuen alle 6–7%.

Kuva 2. Sokerihemoglobiinin pitoisuuden ja diabeteksen elinmuutosten välinen suhde
Suurenna kuva

Suuri verensokeripitoisuus vahingoittaa pieniä verisuonia (hiussuonia) ja valtimoita, minkä seurauksena tiettyjen elinten toiminta voi häiriintyä vakavasti. Seurauksena voi olla silmän verkkokalvosairaus eli retinopatia, joka ajan mittaan heikentää näköä (ks. artikkeli Diabeteksen verkkokalvosairaus «Diabeteksen silmäsairaus (diabeettinen retinopatia)»9).

Toinen merkittävä lisäsairaus on munuaissairaus eli nefropatia (ks. «Diabeteksen munuaissairaus (diabeettinen nefropatia)»10). Sen ensimmäinen ilmenemä on virtsan valkuaismäärän suureneminen. Vuosien kuluessa sairaus voi aiheuttaa vaikean munuaisen vajaatoiminnan.

Kolmas merkittävä lisäsairaus on ääreishermoston häiriö eli neuropatia (ks. «Ääreishermojen sairaudet»11), joka ilmenee etenkin alaraajoissa. Se aiheuttaa särkyjä ja tunnottomuutta. Tuntoaistin ja heikentyneen verenkierron seurauksena jalkoihin voi syntyä pitkäaikaisia ja vaikeasti hoidettavia haavaumia ja tulehduksia (ks. «Diabeteksen jalkaongelmat ja niiden ehkäisy»12).

Edellä mainitut lisäsairauden liittyvät sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabetekseen. Niiden lisäksi diabeteksessa esiintyy selvästi tavallista enemmän valtimotautia (ks. «Valtimotauti (ateroskleroosi)»13) ja siihen liittyviä sairauksia, kuten sydäninfarkteja (ks. «Sydäninfarkti»14) ja aivoverenkierron häiriöitä (ks. «Aivohalvaus (aivoinfarkti ja aivoverenvuoto)»15). Näiden vaara on diabetesta sairastavalla 2–3 kertaa suurempi kuin muilla. Siksi valtimotaudin ehkäisy on keskeinen osa diabeteksen hoitoa.

Diabeteksen hoito

Diabeteksen hoidon päätavoite on saada verensokeri riittävän lähelle normaalia tasoa. Verensokeriin vaikuttavat ruokavalio ja liikunta ja sitä voidaan alentaa diabeteslääkkeillä. Niitä ovat insuliini ja useilla eri tavoin vaikuttavat, suun kautta käytettävät lääkkeet.

Tyypin 1 diabeteksessa insuliini on ainoa diabeteslääke alusta lähtien. Tyypin 2 diabeteksessa, jos se todetaan varhaisvaiheessaan, ei lääkehoitoa alussa tarvita lainkaan, jos laihduttaminen ja liikunnan lisääminen pitävät verensokerin normaalina. Tarvittaessa mukaan lisätään suun kautta käytettäviä lääkkeitä. Ajan mittaan tarvitaan yleensä yhtä aikaa useita eri lääkkeitä, myös insuliinia.

Hoidon vaikutusta verensokereihin seurataan sokerihemoglobiinilla (ks. «Sokerihemoglobiini Hba1c (B-GHb-A1C)»8). Hoitosuosituksen mukaan sokerihemoglobiiniarvon tavoitearvot ovat seuraavat:

• ruokavaliohoidolla normaalialueella eli alle 42 mmol/mol (6 %)
• lääkehoidon aikana alle 47,5 mmol/mol (6,5 %)
• alle 53 mmol/mol (7,0 %), jos hoidon aikana esiintyy haittaavasti liian alhaisia verensokeriarvoja eli hypoglykemiaa (ks. «Alhainen verensokeri (hypoglykemia) diabeetikolla»16).

Sokerihemoglobiinin tavoitearvot on asetettu varsin tiukoiksi, koska lisäsairauksien ehkäiseminen edellyttää lähellä normaalia olevia verensokeriarvoja. Aina tavoitearvoja ei ole mahdollista saavuttaa. Korkean sokerihemoglobiiniarvon alentaminen pienentää aina lisäsairauksien vaaraa, vaikka tavoitteeseen ei päästäisikään.

Verensokeriarvon lisäksi kiinnitetään huomiota sydän- ja verisuonitautien ehkäisyyn, koska niiden vaara on huomattavasti suurentunut. Tällöin käytetään veren hyytymistä estävää asetyylisalihappoa (”sydänaspiriini”) ja usein verenpainetta ja veren kolesterolia alentavia lääkkeitä. Diabetes lisää vaaraa sairastua sydäninfarktiin ja aivoverenkiertohäiriöihin. Siksi verenpaineen ja veren kolesterolin tavoitearvot ovat diabeetikoilla yleisiä ohjearvoja tiukemmat.

Tyypin 1 ja tyypin 2 diabetesten hoidosta on erilliset artikkelit (ks. «Tyypin 1 diabeteksen hoito»17 ja «Tyypin 2 diabeteksen hoito»18).

Lisäsairauksien hoito

Jotta diabeteksen lisäsairauksien ilmaantuminen voitaisiin havaita mahdollisimman ajoissa, diabeetikoille tehdään säännöllisesti niitä kartoittavia tutkimuksia. Näihin kuuluvat silmänpohjien valokuvaus, virtsan valkuaisen tutkiminen yövirtsasta, neuropatian oireiden seuraaminen ja diabeteshoitajan tai lääkärin suorittama jalkojen kunnon tarkastelu.

Lievässä verkkokalvosairaudessa sen etenemistä estetään tehostamalla diabeteksen hoitoa. Pitemmälle edennyttä verkkokalvosairautta silmälääkäri hoitaa laserhoidoilla. Jos virtsan valkuaisen eritys todetaan suurentuneeksi, munuaissairauden etenemistä estetään mahdollisimman tehokkaalla verenpaineen ja diabeteksen hoidolla. Neuropatian etenemistä voidaan hidastaa tehostamalla diabeteksen hoitoa. Jalkahaavaumien ja -tulehdusten ehkäisemiseksi voidaan pyytää jalkojenhoitajan antamaa ohjausta ja hoitoa, jos potilaalla on haavaumille altistavia tekijöitä.

Diabeteksen ehkäisy

Tyypin 1 diabetekseen ei toistaiseksi ole olemassa ehkäisevää hoitoa, mutta sitä tutkitaan aktiivisesti.

Tyypin 2 diabetesta voidaan tehokkaasti ehkäistä painonhallinnalla ja liikunnalla. Normaalipainon säilyttäminen voi lykätä diabeteksen puhkeamista useita kymmeniä vuosia. Ehkäisevät toimet ovat erityisen tärkeitä silloin, kun diabeteksen riski on tavallista suurempi. Tällaisessa vaarassa ovat henkilöt, joiden isällä tai äidillä on tyypin 2 diabetes, ja naiset, joilla on ollut raskauden aikainen diabetes (gestaatiodiabetes). Suomalaisen laajan tutkimuksen perusteella jo muutaman kilon laihtuminen ehkäisee tehokkaasti diabeteksen syntyä korkean riskin henkilöillä (ks. tutkimusnäyttö «Muutaman kilon laihduttaminen pienentää diabeteksen vaaraa»19).

Tyypin 2 diabetekseen vaaran arvioimiseksi on kehitetty riskitesti, ks. «Tyypin 2 diabetes – riskitesti»20

Katso myös 100 kysymystä ravinnosta «Diabeteksen ehkäisy ja ruokavalio»21.