Seksuaalikäyttäytyminen

Miesten ja naisten seksuaalikäyttäytyminen ja siihen liittyvät arvot ja toiveet ovat lähestyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana jatkuvasti toisiaan. Nuoret miehet ja naiset ovat jo seksuaalisesti melko tasa-arvoisia. Samalla vapaamielisyys on lisääntynyt: yhä useammat hyväksyvät seurustelevien nuorten yhdynnät, seksin ilman rakkautta, naisten seksuaalisen aloitteellisuuden ja kaupallisen seksin. Naiset toivovat kuitenkin aiempaa useammin kumppaniltaan uskollisuutta. Nuoret aloittavat seurustelun hieman aiempaa nuorempina. Jo yli 30 % kokee ensimmäisen yhdyntänsä alle 16-vuotiaana ja vähän yli puolet ennen 18. ikävuottaan.

Ihmiset solmivat elämänsä aikana entistä useampia seksuaalisia suhteita ja eroavat tai päättävät suhteitaan entistä useammin. Tästä huolimatta suuri osa ihmisistä solmii edelleen hyvin pitkäaikaisen parisuhteen. Viimeisen vuoden aikana joka neljännellä miehellä ja 15 %:lla naisista on ollut useampi kuin yksi kumppani.

Seksuaaliselle vuorovaikutukselle ja tyydytykselle asetetaan parisuhteessa entistä enemmän odotuksia ja seksuaaliasiat koetaan aiempaa tärkeämmiksi parisuhteen onnellisuuden kannalta. Tästä huolimatta varsinkin naisten solmimat rinnakkaissuhteet ovat yleistyneet. Tämä muutos selittyy osaksi sillä, että aiempaa useammat miehet ja naiset ovat kokeneet, että he eivät saa olla riittävän usein yhdynnässä parisuhteessaan.

Suomalaisten seksitavat ovat monipuolistuneet. Vaihtelevia yhdyntäasentoja, suuseksiä ja kumppanin tyydyttämistä käsin harrastetaan yhä enemmän. Tämän ansiosta sukupuolielämän kokeminen nautinnollisena on yleistynyt ja sekä miesten että naisten seksuaalinen itsetunto on vahvistunut. Toisaalta myös pornografian käyttö on hieman lisääntymässä.

Parisuhteet ja lastenhankinta

Parisuhteiden solmimisen yleisyydessä ja aloittamisiässä ei ole viime vuosina tapahtunut selvää muutosta. Parisuhteessa eläminen aloitetaan verrattain nuorena, mutta yleensä epävirallisena yhdessä asumisena. Suoraan avioliittoon menevien osuus on vähäinen.

Avoliittojen solmimisesta on tilastoinnin vaikeuden takia vain satunnaista tietoa. Ne näyttävät kuitenkin lisääntyneen etenkin parisuhteen ensimmäisenä vaiheena. Naiset solmivat ensimmäisen avoliittonsa keskimäärin 21 vuoden iässä ja miehet 23 vuoden iässä. Vuonna 2002 avoliitossa olevien osuus oli 20–24-vuotiaiden ikäluokassa 85 % ja 25–29-vuotiaiden ikäluokassa yli 60 % kaikista liitossa olevista. Erillissuhteet ovat yleistymässä ja ne koetaan myös aiempaa useammin itselle tyydyttäviksi. Noin viidesosalla aikuisista ei ole vakituista seksikumppania.

Vuosittain solmittujen avioliittojen määrä vähentyi 1990-luvun loppuun saakka avoliittojen yleistymisen ja ikäluokkien pienentymisen takia. Vuonna 2002 solmittiin runsaat 27 000 avioliittoa, kun 1960-luvun loppupuolella avioitui vuosittain 40 000 paria. Naimisiinmeno on siirtynyt myöhempään elämänvaiheeseen. Vuonna 2002 ensimmäisen avioliiton solmineet naiset olivat keskimäärin 29,1-vuotiaita ja miehet 31,3-vuotiaita. Vaikka enemmistö avoliitossa parisuhteensa alkaneista solmii avioliiton, avoliitossa oloaika on pidentynyt. 2000-luvun alkuvuosina avioiduttiin keskimäärin runsaat viisi vuotta vanhempina kuin 1960-luvulla.

Avioliiton yhteys hedelmällisyyteen on heikentynyt avoliittojen yleistyessä. Avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten osuus on lisääntynyt jatkuvasti. Vaikka enemmistö lapsista syntyy avioliitossa, vuonna 2002 jo 40 % elävänä syntyneistä lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella. Suurin osa näistä lapsista syntyy avopareille ja vain pieni osa ilman parisuhdetta eläville. Vaikka lasten hankkiminen avoliitossa on lisääntynyt, niissä syntyy edelleen selvästi vähemmän lapsia kuin avioliitoissa.

Avioitumisiän kohotessa ensimmäisen lapsen hankinta siirtyy myöhempään elämänvaiheeseen. Kun 1960-luvulla äiti oli ensimmäisen lapsen syntyessä keskimäärin 23-vuotias, vuonna 2002 hän oli jo lähes 28 vuoden ikäinen.

Hedelmättömyys ja sen hoito

On arvioitu, että vähintään vuoden säännöllistä sukupuolielämää ilman ehkäisyä harjoittaneista pareista 15 % ei ole saanut lasta. Suomalaisten elämänaikainen hedelmättömyys on kuitenkin alle 10 %. Lasten hankinnan siirtäminen myöhempään elämänvaiheeseen ja eräiden elämäntapoihin liittyvien tekijöiden, kuten liiallisen alkoholinkäytön ja liikalihavuuden, on arveltu lisäävän hedelmättömyyttä.

Hedelmättömyyden hoito on viime vuosina kehittynyt merkittävästi. Koeputkihedelmöityksiä on tehty Suomessa vuodesta 1984 ja siittiön mikroinjektioita vuodesta 1994. Hedelmöityshoitojen tulokset ovat parantuneet merkittävästi kymmenen viimeisen vuoden aikana.

Munasolun irtoamista edistävä lääkehoito on edelleen yleinen lapsettomuushoito. Näistä hoidoista ei ole tarkkaa tilastoa, mutta niitä tehdään todennäköisesti suunnilleen yhtä paljon kuin muita hedelmättömyyshoitoja yhteensä, eli noin 5 000 hoitoyritystä vuosittain. Leikkaushoitoja suoritetaan vähemmän. Munanjohdintukosten, vatsaontelon kiinnikkeiden ja endometrioosin leikkaukset ovat suureksi osaksi korvautuneet koeputkihedelmöityksellä.

Hedelmöityshoidoista eri vaihtoehtoineen on tarkat tilastot vuodesta 1992 lähtien (kuva « Koeputkihedelmöityshoidot ja niiden tulokset Su»1). Vuonna 2002 Suomessa annettiin lähes 4 400 hedelmöityshoitoa, joissa naisille annettiin munarakkuloiden kypsymistä edistävä hormonihoito, munasolut kerättiin munarakkuloista emättimen kautta kaikuohjauksessa tapahtuvalla punktiolla ja hedelmöitettiin laboratoriossa. Näistä 60 %:ssa käytettiin tavanomaista koeputkihedelmöitystä ja 40 %:ssa suoritettiin siittiöiden mikroinjektio munasoluihin. Näiden lisäksi yli 2 700:lle naiselle siirrettiin kohtuun pakastettuja alkioita. Kaikkiaan näiden menetelmien avulla syntyi vuonna 2002 yhteensä 1 438 lasta.

Kuva 1.

Koeputkihedelmöityshoidot ja niiden tulokset Suomessa 1992–2002 (lähde: STAKES).

Näiden lisäksi on annettu yksinkertaisempia hoitoja, joista ei kuitenkaan ole tarkkoja tilastoja. Keinosiemennysten arvioitu määrä on noin 1 500. Lapsia on syntynyt ehkä noin 300, heistä vajaat 100 lahjoitettujen siittiöiden avulla. Munasolun irtoamista edistävien hormonihoitojen, leikkausten, koeputkihedelmöitysten ja keinosiemennysten avulla syntyneiden lasten määrän arvioidaan olevan vuosittain noin 2 500, eli noin 4 % ikäluokasta. Koeputkihedelmöityksen tuloksena syntyy noin 2,5 % ikäluokasta.

Suomessa ei ole voimassa olevaa hedelmöityshoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Viimeisin lakiehdotus valmistui vuonna 2002, mutta sen hyväksymisestä ei päästy yksimielisyyteen. Ongelmakohtia ovat olleet sukusolujen lahjoittajan henkilöllisyyden rekisteröinti, sijaissynnyttäjän käyttö ja yksinelävien naisten ja lesboparien hoito.

Ehkäisy, raskaudenkeskeytykset ja seksitaudit

Suomalaisten seksuaaliterveys on tällä hetkellä kansainvälisesti katsoen hyvä. Vielä 50 vuotta sitten tilanne oli erilainen: laittomat abortit ja sukupuolitaudit olivat Suomessa yleisiä, seksuaalikasvatus olematonta ja suhtautuminen seksuaalisuuteen ja syntyvyyden säännöstelyyn kielteistä. Asennoituminen muuttui 1960-luvulla ja 1970-luvun alusta lähtien seksuaaliterveyspalveluja kehitettiin voimakkaasti kansanterveyslain ja raskaudenkeskeytyslain sovellutusten myötä.

Raskaudenkeskeytykset vähenivät 1970-luvun jälkeen vuoteen 1995 asti. 1990-luvun lopulla keskeytysten määrä hitaasti suurentui, mutta 2000-luvun alkuvuosina raskaudenkeskeytysten yleisyys on pysynyt ennallaan. Muutokset ovat olleet jyrkimpiä nuorissa ikäryhmissä (kuva « Raskauden keskeytykset ikäryhmittäin vuosina 197»2). Vuonna 1975 raskaudenkeskeytyksiä tehtiin tuhatta 15–19-vuotiasta tyttöä kohti 21,2, vuonna 1994 enää 10,7. Vuonna 2002 keskeytyksiä tehtiin jo selvästi enemmän, 15,6. Samantapainen kehitys on nähtävissä nuorten synnytyksissä. Vuonna 1975 tuhannelle 15–19-vuotiaalle tytölle syntyi keskimäärin 27,5 lasta, vuonna 1997 enää 9 lasta, mutta vuonna 2002 syntyneiden määrä oli jo hieman suurempi, 11,2 lasta.

Kuva 2.

Raskauden keskeytykset ikäryhmittäin vuosina 1975–2002 tuhatta naista kohti (lähde: Tilastokeskus).

Ehkäisyä käytetään Suomessa yleisesti. Vuonna 1989 e-pillereitä käytti 40 % kaikista 18-vuotiaista tytöistä ja tässä ikäryhmässä käyttö on jatkunut suunnilleen samansuuruisena. Erityinen valmiste jälkiehkäisyyn on ollut markkinoilla vuodesta 1986 ja varsinkin nuoret ovat oppineet käyttämään sitä. 15–16-vuotiaista tytöistä, jotka ovat olleet joskus yhdynnässä, 22 % on käyttänyt jälkiehkäisyä. Teini-ikäisistä jälkiehkäisyn käyttäjistä 66 % on käyttänyt sitä kerran, 17 % kahdesti ja vain 5 % kolmasti tai useammin. Käytettävissä oleva tieto ei siten tue epäilystä, että nuoret siirtyisivät käyttämään jälkiehkäisyä muiden menetelmien sijasta.

Nuorilla kondomin käyttö on yleisin ehkäisymenetelmä. Vuonna 1992 17-vuotiaista yhdynnän kokeneista tytöistä 80 % ilmoitti käyttäneensä kondomia ensimmäisessä yhdynnässään. Viime vuosina kondomin käyttö on vähentynyt huolestuttavasti. Kouluterveyskyselyn mukaan 54 % peruskoulun viimeisellä luokalla olevista tytöistä vuonna 2000 ilmoitti käytetyn kondomia viimeisimässä yhdynnässä. 20-24-vuotiailla yleisin ehkäisymuoto on e-pilleri (49 %), yli 30-vuotiailla kierukka ja yli 40-vuotiailla sterilisaatio. E-pillerien käyttö vähentyi hitaasti 1990-luvulla.

Tulevaisuudennäkymät ja kehittämiskohteet

Seksuaaliterveyteen on viime aikoina kohdistunut uhkia. Sosiaalimenoja on leikattu ja sosiaalinen eriarvoisuus on kasvanut. Vuoden 1994 jälkeen seksuaalikasvatus ei ole kuulunut pakollisena aineena peruskoulun opetusohjelmaan. Ehkäisyneuvonnan ja kouluterveydenhuollon voimavaroja on leikattu. Ehkäisyneuvolat on lopetettu monessa kunnassa eikä korvaava toiminta ole täyttänyt aukkoja. Seuraukset ovat jo havaittavissa: raskaudenkeskeytykset ovat 1990-luvun puolivälistä lähtien yleistyneet varsinkin nuorten keskuudessa, vaikka ne edelleen ovat kansainvälisesti suhteellisen harvinaisia. Teini-ikäisten synnyttäjien määrä on viime vuosina hieman kasvanut. Sukupuolitaudeista klamydia «Klamydia»1 ja HIV «HIV-infektio, AIDS»2 ovat yleistyneet. Vuonna 2002 todettiin lähes 13 700 klamydiatartuntaa, noin 130 kuppatapausta «Kuppa (syfilis, lues)»3 ja yhtä monta uutta HIV-infektiota.

Tilanteen heikkenemisen estämiseksi seksuaaliterveyttä edistävään työhön tulisi kouluissa, kouluterveydenhuollossa ja perusterveydenhuollossa kiinnittää lisää huomiota.