Normaali uni

Vastasyntynyt lapsi nukkuu normaalisti 20 tuntia vuorokaudessa, mikä jakautuu useaan rupeamaan niin, että pisin yhtäjaksoinen uni kestää 2–4 tuntia. Joillain lapsilla yksittäinen unirupeama on vain 1–2 tuntia. Vastasyntyneellä unijaksot jakautuvat tasaisesti ympäri vuorokauden, mutta vähitellen nukkuminen alkaa painottua yöaikaan. Imeväisillä nukkuminen liittyy olennaisesti syömiseen. Kahden kuukauden iässä puolet lapsista nukkuu 5–6 tunnin yöunen, ja 4 kuukauden iässä näin tekee jo valtaosa. Samalla vuorokauden kokonaisuniaika vähenee niin, että kolmen kuukauden iässä se on 14–15 tuntia, 1–3 vuotiailla 12–14 tuntia, 3–5 vuotiailla 11–13 tuntia, kouluikäisillä 10–11 tuntia ja murrosikäisillä 9 tuntia.

Päiväunien tarve vähenee niin, että 2-vuotiaana päiväunta tarvitaan keskimäärin pari tuntia, 3-vuotiaana tunnin verran ja 4-vuotias pärjää useimmiten ilman päiväreitä.

Unihäiriön tyypit

Pienten lasten yleisimmät unihäiriöt ovat nukahtamisvaikeudet, yöheräily ja liian varhainen herääminen. Näistä toistuva yöheräily on perheen kannalta rasittavin ja sitä esiintyy 10–15 %:lla pienistä lapsista. Merkittävän yöheräilyn rajana pidetään neljää heräämistä yötä kohden. Noin puolen vuoden ikään tultaessa alkaa esiintyä vauvaiän yleisin uniongelma: uniassosiaatiohäiriö. Tällä tarkoitetaan lapsen kyvyttömyyttä nukahtaa itsekseen ilman, että aikuinen auttaa hänet uneen tavalla tai toisella. Siitä muodostuu ongelma, jos lapsi öisin havahtuessaan aina herättää myös vanhempansa ja vaatii totuttua menettelyä. Iän myötä lapsen heräilyongelma muuttuu usein nukahtamisvaikeudeksi. Leikki-ikäinen osaa ennakoida vanhemman lähtevän luotaan nukahtamisen jälkeen ja voi siksi pyrkiä pitkittämään uneen vaipumista. Samalla yöheräilykin usein jatkuu. Toisinaan vauvan yöheräily johtuu siitä, että häntä ei saada vieroitettua yöimetyksestä puolen vuoden iän jälkeen.

Lapsilla saattaa olla myös tilapäisiä ja itsestään poistuvia ongelmia, kuten vartalon heijaaminen ja pään hakkaaminen, hampaiden narskuttelu, unessa puhuminen tai unissakävely. Kaksi viime mainittua ovat yleisimpiä kouluikäisillä lapsilla. Unissapuhujan sanoista ei useimmiten saa selvää eikä puhe ole "järkevää". Unissakävelijän osalta on luonnollisesti tärkeätä estää lasta vahingoittamasta itseään. Unissakävelyn on osoitettu vähenevän tehokkaasti, jos lapsi jonkin aikaa (muutamia viikkoja) herätetään ennen yöllistä vaeltamista, joka usein tapahtuu samaan aikaan yöstä. Joka tapauksessa unissakävely häviää murrosikään mennessä.

Painajaisunet liittyvät unien näkemiseen ja niitä esiintyy kaiken ikäisillä lapsilla. Painajaisunta näkevä lapsi kannattaa herättää, ja häntä on syytä rauhoitella. Lapsi muistaa ylensä unensa ja loppuyö menee ilman ongelmia. Painajaisunen lisäksi lapsilla voi esiintyä yöllisiä kauhukohtauksia. Tyypillinen kohtaus alkaa 1–2 tuntia nukahtamisen jälkeen, jolloin lapsi voi nousta istumaan vuoteessaan kauhun ilme kasvoillaan ja hän voi hikoilla, äännellä tai huutaa. Kohtaus kestää yleensä muutaman minuutin, ja kohtauksen aikana lasta ei kannata herättää. Tyypillistä on, että lapsi ei muista kohtauksesta mitään. Huutokohtauksia esiintyy 2 %:lla 1–8 vuotiaista, useammin pojilla kuin tytöillä. Myös kauhukohtaukset ovat vaarattomia ja häviävät itsestään. Joskus kauhukohtausten hoitoon voidaan tilapäisesti käyttää rauhoittavia lääkkeitä.

Itsehoito

Unihäiriöiden ennaltaehkäisyssä ja hoidossa vanhempien terve harkintakyky on tarpeen.

Lasten unikäyttäytymiseen liittyviä periaatteita on useita:

• Lapsi tulisi aina laittaa sänkyynsä hereillä olevana. Hänen tulisi oppia nukuttamaan itsensä uneen. Lapsen olisi 3–4 ensimmäisen kuukauden jälkeen hyvä nukkua eri huoneessa kuin vanhemmat, mikäli se on mahdollista.
• Nukkumaanmenoaikojen ja aamuheräämisten tulisi olla verrattain säännöllisiä.
• Lapsi tarvitsee nukkumaanmenorituaalit, joiden olisi hyvä olla mahdollisimman miellyttäviä ja samanlaisia illasta toiseen. Ns. tassumenetelmään kuuluu, että lapsi iltarutiinien jälkeen pannaan sänkyyn ja rauhoitetaan vanhemman käden eli »tassun» alle sänkyyn. Vanhempi kuitenkin poistuu ennen kuin lapsi nukahtaa. Kun lapsen itku saavuttaa vaativan asteen, menee vanhempi taas rauhoittamaan hänet »tassun» alle. Jos lapsi huutaa hysteerisesti eikä rauhoitu tällä tavoin, vanhempi nostaa lapsen syliin ja rauhoittelee hiljaiseksi. Kuitenkin ennen nukahtamista lapsi pannaan takaisin vuoteeseen.
• Mentyään sänkyyn lapsen tulisi myös pysyä siellä.
• Jo muutaman kuukauden ikäiselle lapselle on hyvä tehdä selväksi, että yöt ovat nukkumista varten. Mahdollisten yösyömisten tulee tapahtua nopeasti, hämärässä ja ilman seurustelua. Muutaman kuukauden ikäistä lasta on hyvä jo päiväsaikaan totuttaa pidempiin syötönväleihin.
• Kosteaa vaippaa ei aina tarvitse vaihtaa yöllä.
• Jos lapsi inahtaa tai nyyhkii kesken unen, häntä ei ole syytä ottaa heti syliin. Jos nyyhkiminen jatkuu, jo sängyn vieressä seisominen tai käden laskeminen rauhallisesti lapsen olkapäälle saattaa usein riittää ja lapsi jatkaa uniaan taas rauhallisesti.

Milloin hoitoon

Neuvolaan tai lääkäriin on syytä ottaa yhteys, jos aiemmin hyvin nukkunut lapsi alkaa heräillä tiheästi ja on kivuliaan oloinen tai jos lapsi kuorsaa jatkuvasti ja on päivisin väsynyt. Myös silloin, kun lapsen heräily käy vanhempien voimille, asia on hyvä ottaa esille neuvolassa. Mikäli tilanne on perheen kannalta vaikea, unta voidaan rytmittää sairaalaolosuhteissa (unikoulussa).