Marit Mertsalmen pyörittämällä Nesteellä on naisvaltainen henkilökunta. Tämä kummastuttaa usein asiakkaita. "On meillä ollut miehiäkin töissä, ja he ovat olleet todella hyviä poikia.”
Sähköautoja valmistava Tesla on kärsinyt jo kahdesti tappion texasilaisia autokauppiaita vastaan. Texas on Yhdysvaltain toiseksi suurin automarkkina-alue.
Harvoin autouutuuden koeajossa tärkeimmiksi ominaisuuksiksi nousevat takaistuimen tilat ja matkustusmukavuus. Mutta nyt niin tapahtuu. Škoda Superbin uudistuksen yhteydessä tšekkimerkki lupaa taakse vielä entistäkin paremmat oltavat, vaikka jo poistuvassa mallissa ne ovat olleet huipputasoa.
Hiljattain ajokortin saanut saksalaisnainen koki järkytyksen maanantaina ajellessaan Toyota Yariksellaan Saksan Lippessä. Hän joutui kolariin panssarivaunun kanssa, kertoo brittiläinen yleisradioyhtiö BBC.
Toukokuussa rekisteröitiin 9 114 uutta henkilöautoa, mikä on lähes kymmenen prosenttia vähemmän kuin viime vuoden toukokuussa.
Ajoneuvojen katsastuksista tehdyt oikaisupyynnöt ovat harvinaisia, vaikka vuosittain katsastetaan kolme miljoonaa autoa. "Kaikki eivät tiedä sen tekemisen mahdollisuudesta", arvelee Trafin erityisasiantuntija Markku Kärkkäinen.
"Nyt meillä on omat kaistat ja saadaan pysähtyä minne huvittaa", Kim Forsman naureskelee International-bussin ratissa.
Uuden hallituksen lupaama autoveron alennus on jo hyydyttänyt autokauppaa. On vielä epäselvää, miten autoveron lasku tarkalleen vaikuttaa. Se ahdistaa autonostajia, kerrotaan alan liikkeestä.
Suomessa myytävät lasten turvaistuimet ovat pääosin turvallisia, mutta ne pitää osata asentaa autoon oikein, kiteyttää Liikenneturvan koulutusohjaaja Olli Lehto.
Laskeeko autovero? Siihen saadaan selkoa keskiviikkona, kun hallitusohjelma julkaistaan.
Tänään perjantaina on Markku Niemisen viimeinen työpäivä, ja tuore pääministeri Juha Sipilä hyppää hänen kyytiin.
Tero Salosen ja ilmeisesti satojen muiden Audeissa on ongelmia mäntien kanssa. Maahantuoja ei halua korvata vikoja autoista.
Hallitus aikoo keventää autoveroa yhteensä 200 miljoonalla eurolla. Veronkevennyksen myötä pienipäästöisten autojen hinta todennäköisesti laskee, mutta suuripäästöisten autojen hinta saattaa pysyä samana.
Autoala on varovaisen toiveikas uudesta hallitusohjelmasta, jossa autoveroa tullaan laskemaan, mutta ajoneuvoveroa kiristämään.
Tuleva oikeusministeri Jari Lindström (ps.) kommentoi hallituksen aikeita korottaa sakkomaksuja.
Raine Lammela toteutti nuoruuden haaveensa ja hankki itselleen 1950-luvun Mersun.
HS tutustui saksalaisyhtiön kehittämään hätäjarrutusjärjestelmään. Tutkimusten mukaan järjestelmä vähentää peräänajoja.
Eteläpohjalainen autoharrastaja myy Kummeli Stories -elokuvasta tuttua ralliautoa huutokaupalla.
Toyota on kulkenut viime vuosina voitosta toiseen. Sen lisäksi, että se on suurin ja brändiltään arvokkain, sen automalli Corolla on viime vuoden maailman myydyin automalli.
Ylimääräisestä silmäparista on liikenteessä hyötyä. Uudessa Subaru Outbackissa sellainen tulee vakiovarusteena. Saman soisi yleistyvän kaikissa autoissa. Subarun EyeSight-turvajärjestelmä perustuu stereokamerajärjestelmään, ja se on kuin ihmisen kaksi silmää.
Maastossa ja maanteillä toistuvasti liikkuvat hevoset ovat tottuneet autoihin ja muuhun liikenteeseen, mutta hevonen voi vauhkoontua esimerkiksi äänekkäästi pärisevistä mopoista tai moottoripyöristä.
Mopoilijoiden henkilövahingot ovat vähentyneet selvästi viime vuosina. Mopoilijoita loukkaantui viime vuonna 40 prosenttia vähemmän kuin muutaman vuoden takaisina huippuvuosina.
Euroopan eri maiden autoliittojen ja kuluttajajärjestöjen tuoreessa testissä noin neljä kymmenestä turvaistuimesta ei täyttänyt niille asetettuja vähimmäisvaatimuksia.
Liikenteen seassa tapahtuva Gumball 3000 -rallikisa on ollut monien kohujen kourissa, mutta tekee myös hyväntekeväisyyttä.
Vanhat autot ovat todellinen turvallisuusriski liikenteessä, käy ilmi Liikennevakuutuskeskuksen tilastoista. ”Uusissa autoissa on aktiivisia turvavarusteita, joilla koko onnettomuus voidaan estää”, sanoo liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.
Kiinalaisen taksiyhtiö Didi Kuaidin tavoitteena on kasvaa maailman suurimmaksi ”yhden pysähdyksen kyytisovellukseksi”, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Vuoden 1961 Renault Floride oli Taisto Tuomiselle pitkä entisöintiurakka, mutta työ kannatti.
Suomalaista autopeliä on ladattu Applen sovelluskaupasta jo yli miljoona kertaa. Pelifirman toimitusjohtaja haluaa suomalaisesta pelibisneksestä läpinäkyvämpää ja kertoo avoimesti pelin tuotoista.
Yhdysvaltain oikeuslaitos on todennut General Motorsin syyllistyneen rikolliseen toimintaan. Yhtiö on jättänyt kertomatta ajoneuvoissaan ilmenneitä vikoja, jotka on yhdistetty ainakin 104 kuolemantapaukseen.
Japanilainen autojen turvatyynyjä valmistava Takata on kutsunut ennätykselliset 34 miljoonaa autoa korjattavaksi Yhdysvalloissa turvatyynyissä esiintyneiden ongelmien vuoksi.
TAI
Hyundailla on opittu eräs tärkeimmistä autonvalmistuksen ohjenuorista: lupaukset täytyy pitää. Kun korealaisen teollisuusjätin henkilöautot alkoivat vyöryä Euroopan markkinoille, niitä ostettiin, koska hinta oli kilpailukykyinen ja autoissa oli pitkä takuu.
Hybridi on ollut yksi automaailman kasvavista trendeistä vuodesta 1997. Siksi onkin outoa, että Ford, yksi suurimmista autovalmistajista, tuo Eurooppaan ensimmäisen hybridimallinsa vasta nyt.
Japanilaiset autot ovat aina olleet Suomessa suosittuja kilpailijoitaan paremman laadun ja kohtuullisemman hinnan vuoksi. Moniin kalliimpiin merkkeihin verrattuna ostaja on kuitenkin joutunut tyytymään vaatimattomampaan sisustaan ja eurooppalaisittain erikoiseen muotoiluun.